Hakutulokset

  1. J

    Ketjusommitelmat kaudella 2014–2015

    Niemisen kortti on syytä katsoa loppuun ja sitten reagoida, jos homma ei toimi. Suuronen on tuohon vaihtoehto, joka sähisee sitten sen verran kuin pystyy. Itse saattaisin sijoittaa siihen paikalle vaikka Forsbergin, jonka aktiivinen peli ja muutamat taklaukset olivat hyvä osoitus miehen kyvyistä...
  2. J

    Ketjusommitelmat kaudella 2014–2015

    Kyllä noilla kelpaa lähteä pudotuspeleihin. Nyt sormet ja varpaat ristiin, sekä mulkkukin kaksinkerroin, ettei uusia loukkaantumisia tule. Ja tietenkin se, että kehiin tulevat saavuttavat pelitason nopeasti. Onneksi aikaa tosipeleihin on vielä ja silti pääsevät treenaamaan pari matsia ns...
  3. J

    Ketjusommitelmat kaudella 2014–2015

    Tasonnostoa odotellaan taustajoukoilta ja voisin kuvitella Riston sanovan, että tämä tilanne on mahdollisuus. Eihän tuolla nykyisellä porukalla kultaa oteta, eikä varmaan edes mitalia, mutta sinnitelkööt nyt playoffeihin ilman säälejä. Sekin olisi jo saavutus. Kovasti huolettaa Lukon...
  4. J

    Ketjusommitelmat kaudella 2014–2015

    Suuronen - Koski - Piitulainen Niskala - Tikkanen Ketjussa vauhtia ainakin ja energiaa muutenkin, jota Lukko kaipaa.
Ylös