Hakutulokset

  1. J

    SaiPa kaudella 2021–2022

    Samaa mieltä. Mutta kukin tyylillään.
  2. J

    SaiPa kaudella 2021–2022

    Ei se olisi ollut Lantan edun mukaista istua penkillä tai palata jämäminuutteja.
  3. J

    SaiPa kaudella 2021–2022

    Kyllä nuo pelaajat ovat ihan liigan keskitasoa ja osa jopa ylempää keskitasoa. Mutta toki tarvitaan vielä kovempia. Ei oikein esimerkiksi aukene minulle vieläkään se, että Zaborsky ei mahtunut joukkueeseen.
  4. J

    SaiPa kaudella 2021–2022

    Jos ne loput kaverit maksoivat sen vajaan miljoonan, niin Markkasen on aika erota. Sen sijaan tuohan on ihan pätevä puolen miljoonan nippu.
  5. J

    SaiPa kaudella 2021–2022

    Enemmänkin pointtini on se, että tämän kaikkien surkeuden keskellä olisi kiva kuulla jotain positiivista.
  6. J

    SaiPa kaudella 2021–2022

    Tavallaan voi verrata SaiPan toimintaa Pelicansin vastaavaan. Siellä laitettiin Larmi rahoiksi, mutta hankittiin kova pelaaja tilalle ja hänelle sorvataan lappua myös ensi kaudeksi. Meillä vastaavasti laitetaan ulos kaikki mikä muualle kelpaa, mutta ei anneta mitään tilalle. Siitä tulee...
  7. J

    SaiPa kaudella 2021–2022

    Toisaalta harjoituspelien perusteella odotuksena oli joku kiekollinen virtuoosi ja tehopakki, mutta eihän Pyro sellainen ole ikinä ollut. Eikä hänestä varmaan sellaista tule. Kuitenkin kokonaisuutena koko kauden ajan jopa paras puolustaja omassa roolissaan.
  8. J

    SaiPa kaudella 2021–2022

    Tämä siirto vähän vituttaa. Tai siis aika paljonkin. No kaikki vaan pois ketkä muualle kelpaavat.
  9. J

    SaiPa kaudella 2021–2022

    Sinne meni Roy kuten huhuissa jo olikin.
  10. J

    SaiPa kaudella 2021–2022

    Sopimuksia ei voi purkaa yksipuolisesti. Eli tavallaan se voi olla jopa ihan positiivinen signaali, että SaiPan uppoavasta laivasta pääsee ainakin kesken kauden pois. Ja eiköhän ammattimies pelaa siellä missä maksetaan. Muuttaminen työn perässä kuuluu jääkiekkoilijan ammattiin. Se toki antaa...
  11. J

    SaiPa kaudella 2021–2022

    Minulla on Roysta todella ristiriitaiset fiilikset. Jotenkin vaikuttaa pätevältä pelaajalta, mutta ei vaan lähde. Toki sekaisin on ollut koko joukkue enemmän tai vähemmän koko kauden.
  12. J

    SaiPa kaudella 2021–2022

    Se on juurikin niin ammattimaista toimintaa, kun näillä realiteeteilla pystyy.
  13. J

    SaiPa kaudella 2021–2022

    Se on oikeastaan ihan sama kuka meidän kakkosmolari on. Nuorempi Markkanen saa nyt mukavaa vaihtelua ja pääsee ankeuden keskeltä pelaamaan ihan menestyksestä ja sehän on hienoa se. Taloudellisesti varmaan melkoisen yhdentekevä siirto, mutta Juhon kannalta varmasti hieno ratkaisu. Mestiksestä tai...
  14. J

    SaiPa kaudella 2021–2022

    Eipä jäänyt kyllä kovin raikas maku suuhun tämän comebackin suhteen...
  15. J

    SaiPa kaudella 2021–2022

    Lantta oli pettymys. Sikäli ihan hienoa, että ketään ei vaan roikotetaan mukana.
  16. J

    SaiPa kaudella 2021–2022

    Halloran olisi varmaan jäänyt jos olisi viihtynyt hyvin ja joukkueen peli olisi kulkenut. Nyt sentään saatiin rahaa.
  17. J

    SaiPa kaudella 2021–2022

    Se juna ei enää näy edes horisontissa. SaiPan resiina sen sijaan nykii sivuraiteella kohti seuraavaa kautta.
  18. J

    SaiPa kaudella 2021–2022

    Kyllähän tuonne jo ihan määrän takia tarvitsisi hankkia yksi puolustaja. Ja laatua siellä varsinaisesti ei liikaa ole.
  19. J

    SaiPa kaudella 2021–2022

    Joo ei se Virran syy ole, että meillä ei ole urheilutoimenjohtajaa muuta kuin paperilla.
  20. J

    SaiPa kaudella 2021–2022

    En usko, että monikaan odottaa mestaruutta. Sen sijaan odotetaan nousemista säälittävyyden suosta varteenotettavaksi vastustajaksi.
Ylös