Hakutulokset

  1. J

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Tami on tosiaan rohkeasti lupaillut noiden kylttien kääntämistä - ei pelkästään että edistäisi asiaa. Jos satutaan valitsemaan, niin jännä on nähdä miten asiassa käy. Ei ole välttämättä pienen valtuustoryhmän yksittäiseltä edustajalta helppo juttu ajaa asiaa läpi. Jos kyltit jäävät kääntämättä...
  2. J

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Tamista muuten sen verran, että vuoden 2009 kauden päättäneen lehdistötilaisuuden purkaus on toki ikiklassikko, mutta unholaan on painunut, että myös edellisen kerran nousuhaaveiden kaatuessa KalPaa vastaan muutama vuosi aikaisemmin (finaalisarjassa jossa Sport ei tehnyt ainuttakaan maalia) Tami...
  3. J

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Täytyypä myöntää, että itse olen kyseinen uninen Facebook-veli.
  4. J

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Kiitos. Olinkin tämän nähnyt, mutta en osannut yhdistää että oikeasti tästä vaahtosi. Ajattelin että tyyliin joku kolumnisti olisi epäillyt Tamin kykyjä politiikassa. Ei tarvitse kummoinen ennustaja olla, että osaa tämän Tamin poliittisen uran ennustaa päätyvän riitoihin, brändin päälle...
  5. J

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Onkos palstaa lukevilla Turun Sanomien lukijoilla tietoa mikä oli tämä kirjoitus, josta Solkungen tällä kertaa veti herneen nokkaan?
  6. J

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Tulipa kuunneltua. Aika paljon nostaa esille Kärppä-aikojaan, jolloin koko tuomarikaarti ja järjestelmä oli tietenkin asettautunut Tamin ja Kärppien projektia vastaan. Samat vanhat jäähyjen tasapainot ym. vääryydet tuli esille. Muistavatko pidempään seuranneet minkälaista Tamin...
  7. J

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    https://www.is.fi/viihde/art-2000000952527.html Linkin takaa löytyy "Tamin kuuma saunatanssi". Voiko ihminen myydä enempää itseään markkinavoimille ja klikkijournalismille? Jopa Tami-tasolla taisi mennä vähän riman ali.
  8. J

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Myönnän, että olen Solkungenia ihan fanittanutkin aikoinaan (taitaa tuossa tuossa suosikkijoukkueissa lukea edelleen), mutta kun tuota touhua on nyt seurannut sen 15 vuotta, niin maku on kyllä mennyt. Löytyyköhän mitään ottelusarjaa, minkä Tamin joukkue olisi hävinnyt ja siitä ei olisi...
Ylös