Hakutulokset

  1. J

    Deep Purple

    Paremmaltahan Gillan kuulostaa mielestäni kuin esim. 80-90 -luvulla, jolloin kärsi selkeästi aika paljon ääniongelmista. Sellaista letkeää kerrontaa nuo laulamiset viimeisimmillä julkaisuilla ja sehän toimii klassikoissakin vielä ainakin sellaisissa esimerkiksi kuin "Smoke", "Lazy" ja "Perfect...
  2. J

    Deep Purple

    Glennin 2 keikkaa kokeneena ei ole kuin hyvää sanottavaa. Mark III ja IV -kokoonpanon biisejä kun ei Purplen keikoilla kuule, niin tämä ajaa asiansa enemmän kuin hyvin. Piristävää näitä oli toki kuulla myös Whitesnaken keikkasetissä, mutta ei Coverdalen ääni mielestäni oikein enää riittänyt...
  3. J

    Deep Purple

    Ainoa tietämäni virallinen live mistä löytyy pari Bananas-levyn kappaletta on Made in China -DVD, mutta se on laadultaan niin kökköä, etten suosittele sitä ainakaan ostettavaksi. Muutoin julkaisivat ajalta mark Morse hyvinkin paljon livejä, mutta tuolta Bananas-kiertueelta ei jostain syystä...
  4. J

    Deep Purple

    Tämä on totta. Toisaalta, kestihän se Morsellakin aikansa ennen kuin uskalsi alkaa enemmän omaa soveltamistaan käyttämään. Sitä en toki tiedä onko McBridella tarkoituskaan meneillään olevaa kiertuetta pidempään jatkaa. Vertautuisi siis jollain tavalla kokoonpanoon Joe Satrianilla vahvistettuna...
  5. J

    Deep Purple

    Nyt jysähti. Deep Purple soittanut The Battle Rages On -levyn unohdetun huippubiisin "Anya" ensimmäisen kerran sitten vuoden 1995. Täytyy kyllä sanoa, että näitä on odotettu enkä enää vastaaviin ylläreihin oikeastaan enää uskonutkaan vuosiin. Gillanin ääniala sopii tähän edelleen erinomaisesti...
  6. J

    Deep Purple

    Ainoana Deep Purplen jokaisessa kokoonpanossa ja levyllä soittanut Ian Paice 74 vuotta. Hyvin kulkee soitto yhä tänäkin päivänä. Kuukauden päästä näkee Paicey'n jälleen kerran livenä.
  7. J

    Deep Purple

    No emmää ny tiärä, sanois Raipe. Siinä vähän omat fiilikset tästä levystä, kun sen kokonaan kuunteli. Onhan tuolla muutamassa kappaleessa ainesta ihan ok keikkabiisiksi, mutta kokonaiskuva jää jotenkin mitäänsanomattomaksi. Nothing at all itselleni ykkösbiisi, What the what reipasta...
  8. J

    Deep Purple

    Deep Purplen single Nothing at All. Tähän asti julkaistuista tämä tehosi itselleni parhaiten heti ensikuulemalta. Hyvin kuulee nämä Purplen toimivat elementit eli kitaran ja Hammondin yhteispelin. En tiedä, mutta fiilikset tulevasta levystä uhkaa olla itselleni vähän pettymys, kun Infinite oli...
  9. J

    Deep Purple

    Tätä hieman ehdin epäilläkin, mutta aloin jo uskoa oikeasti. Eli taitaa siis olla "Bloodsucker" tuon paikalla edelleen. Joutaisi kyllä vaihtoon. No, on siellä sentään "Demon's Eye" ihan oikeasti mukana.
  10. J

    Deep Purple

    Purple kiertää jälleen. Silmään pisti melkoisena yllätyksenä vähemmän tunnettu kappale "No No No". Soitettu edellisen kerran keikalla kuulemma 1972. Videota en ole löytänyt. Samalta levyltä (Fireball) mukana oleva "Demon's Eye" ei sekään ole turhan usein keikkasetissä ollut. Fireball taisi...
  11. J

    Deep Purple

    Hyvin sanottu! Settilistaan vain pieni korjaus, että "You Keep on Moving" tuli "Gettin' Tighter" -biisin jälkeen viidentenä. Sen jälkeen "You Fool No One". Oma keikkaraporttini Circuksesta seuraavanlainen joka sopii tännekin: Olinko mä päässyt California Jamiin vuodelle 1974? Tuo...
  12. J

    Deep Purple

    No niinpäs olikin. Kyllähän nuo pari viimeisintä olisi ollut mukava kuulla, Highway Star ei puolestaan ole aikoihin toiminut. Jokaisella bändillä on tietysti ne tunnetummat kappaleensa, jotka on soitettava jokaisella keikalla, mutta tämän huilille laittamista viime vuosina en ole ihmetellyt.
  13. J

    Deep Purple

    Samoilla linjoilla. Viime marraskuun keikalta kokonaista 2 kappaletta vaihtunut settiin ja tuolloin tuli kuultua tuoreimmankin levyn materiaalia kohtuullisesti, joten menköön tällä kertaa he joilta kenties hieno bändi on vielä kokonaan näkemättä tai edelliskerrasta enemmän aikaa. Sitä paitsi, ei...
  14. J

    Deep Purple

    Viime syksyn keikan innoittamana sain viimeinkin myös InFinite-levyn haltuuni ja se on nyt pari päivää soinut tehokuuntelussa. Toki noin puolet materiaalista oli etukäteen tuttuja ja keikallakin näistä tuli 4. Tyytyväinen olen. Onhan tälläkin kiekolla muutamat selkeät täytepalat kierrätetyn...
  15. J

    Deep Purple

    No nyt on kyllä Etelä-Amerikan kiertueella aika pahaenteisesti soitettu taas vain best of -settiä, jossa toki Highway Star ja Pictures of Home ovat palanneet settiin. Eikä siinä mitään, mutta InFiniteltä on soitettu enää kokonaista yksi kappale, Birds of Prey. Samalla siis ajalta nykyisen...
  16. J

    Deep Purple

    Sieltä tuli teaserina myös Tarot Womania ja Mr. Crowleya :cool: Itselleni kolmas kerta Purplea ja ehdottomasti se paras suoritus. Kappalevalinnat olivat onnistuneita, vaikka jäihän siellä klassikoita soittamatta. Uudet kappaleet nostivat kuitenkin upeasti päätään tuoden potkua jopa...
  17. J

    Deep Purple

    Uskotaan ja toivotaan, että pysyy nyt setissä. Vastaavassa kohtaa taisi olla kesän aikana "Johnny's Band", joka sisältää pari hyvää riffiä mutta jäi itselleni vähän mitäänsanomattomaksi täytepalaksi. Now Whatin "Hell To Pay" oli vielä kesällä mukana, mielestäni saisi olla setissä edelleen. Ehkä...
  18. J

    Deep Purple

    Siellä toki setti oli muutenkin hieman karsittu, kun vetivät yhteisen kiertueen Alice Cooperin kanssa. Ja odotetusti silloin mennään vanhat biisit edellä. Varsinkin, kun Amerikka ei ole koskaan välttämättä ollut Purplen vahvempaa aluetta. Pictures of Home oli mukana P-Amerikassa mutta ei...
  19. J

    Deep Purple

    Lauantai ja Purplen (viimeinen?) vierailu Suomessa lähestyy, tänään kiertue starttasi länsinaapurista. Ei varmasti sinänsä mitään uutta ja innovatiivista luvassa, mutta onpahan ainakin edes muutama kappale tuoreimmalta levyltäkin mukana. Näistä maininnan arvoisia ovat etenkin The Surprising...
  20. J

    Deep Purple

    Kyllähän tuotantopuoli on onnistunut. Now What? on kuitenkin ehkä kokonaisuutena itselleni vielä parempi kuin uusin. Morsen ajalta on vähän trendinä tuntunut muutenkin olevan vuorotellen onnistunut ja vähemmän onnistunut levy mutta InFinite on nyt hyvää jatkumoa edelliselle. Abandon ja Rapture...
Ylös