Hakutulokset

  1. J

    Olympialaiset 2022, Peking

    Ei olisi ensimmäinen kerta, että ketjukoostumuksia muokattaisiin kisojen sisällä. Mielestäni melkoisen turhaa lähteä yksittäisten ketjukoostumusten kautta miettimään lopullista kokoonpanoa, kun vaihtoehtoja löytyy kuitenkin niin paljon. Jos lähdetään PAhoLaine-ketjulla, niin silloin Teräväinen...
  2. J

    Olympialaiset 2022, Peking

    Määttä taisi olla ennen kisoja tuntematon pelaaja Jaloselle, joka lienee suurin syy kapteenistosta ulosjäämiseen. Jalonen puhui kuitenkin kisojen aikana niin arvostavasti Määtästä, että jo niiden puheiden perusteella uskaltaisin sanoa Määtän olevan lähes pomminvarmasti joukkueessa. Samaisiin...
  3. J

    Olympialaiset 2022, Peking

    Aika varmasti kahdeksan pakin systeemillä mennään taas, muistaakseni olen jossain vaiheessa lukenutkin Jalosen kommentit aiheesta. Määrä korvaa laatua alakerrassa. Lindell ja Heiskanen syövät varmasti isoimmat minuutit, niin lopuille kavereille sitten tasaista peluutusta ja tuoreita jalkoja...
  4. J

    Olympialaiset 2022, Peking

    Nyt on kyllä oudohko katsantokanta. Jalonen kuvittelee olevansa enemmän kuin onkaan, iso ego? Jos Jalonen haluaa näpäyttää Ristolaista majukieltäytymisistä, niin miten se kertoo Jalosen egosta? Jalonen pullistelee siksi, koska ottaa kieltäytymiset hyökkäyksenä itseään vastaan? Entä tuo itsestään...
  5. J

    Olympialaiset 2022, Peking

    Näinhän se menee. Mutta keskustelu tosiaan lähti siitä, kun älähdettiin Kotkaniemien ja kumppaneiden sijoittelusta neloseen ja kaivattiin enemmän kokenutta haalariosastoa tilalle. Tässä yhteydessähän tuo Anttilakin nostettiin esiin.
  6. J

    Olympialaiset 2022, Peking

    Tämä "onko pelaaja muka parempi nyt NHL:ssä kuin oli vuosi sitten Euroopassa"-argumentti on täällä maajoukkueosiossakin varsin usein käytetty, ja aina siinä on sama ajatusvirhe. Ei NHL pelaajasta parempaa tee, tietenkään. NHL:ssä säännöllisesti pelaaminen on kuitenkin tae siitä, että pystyy...
  7. J

    Olympialaiset 2022, Peking

    Ihan mielenkiintoinen näkemys, mutta mielestäni lähestymistapa ei tässä vastannut ihan totuutta. Jos lähdetään perkaamaan asiaa noista mainitsemistasi pelaajista, joiden et usko lopulliseen kokoonpanoon sopivan/mahtuvan: Joel Armia on yksi koko NHL:n parhaista av-pelaajista ja nimenomaan...
  8. J

    Olympialaiset 2022, Peking

    Joo, itse siis tarkoitin nimenomaan Pekingiä tuossa omassa viestissäni. Eli jo ensi kaudella kisakoneesta jää luultavasti pois puolenkymmentä vähintään 0,4 ppg NHL-hyökkääjää ja esimerkiksi se Lundell saattaa vielä liittyä tämän porukan jatkoksi.
  9. J

    Olympialaiset 2022, Peking

    Eikä tarvitse edes odottaa sinne asti. Hyökkääjärykelmästä Haula, Kotkaniemi, Luostarinen, Kapanen, Puljujärvi, Kakko, Armia, Lehkonen, Kiviranta, Donskoi, Tolvanen ja Kuokkanen mahtunee joukkueeseen vain 5-6 pelaajaa. Näistä kuitenkin ~kymmenestä voi odottaa ensi kaudella väh. 30pts/0,4 ppg...
  10. J

    Olympialaiset 2022, Peking

    Siitä ollaan kuitenkin hyvässä tilanteessa, että ensimmäistä kertaa ikinä Suomella on tähän varaa. Tietysti kärkipelaajat ovat aina kärkipelaajia, mutta kärjen takana sitten on sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa vaihtoehtoja riittämiin. Näkisin varmat pelaajat pelipaikoittain seuraavasti...
  11. J

    Olympialaiset 2022, Peking

    Nyt vaadittaisiin kyllä jo hiukan perusteluja pöytään. Puhutaan 23-vuotiaasta jääkiekkoilijasta, joka on pystynyt nousemaan jokaisella pelaamallaan NHL-kaudella stepin ylöspäin. Tällä hetkellä Teräväinen johtaa joukkueensa pistepörssiä ollen matkalla 65 pisteen kauteen. Todennäköisyydet...
Ylös