Hakutulokset

  1. J

    KooKoon yleisömäärät

    Uskoisin näin. Halli näytti täydeltä ja päätykin oli aivan täyteen ammuttu. Ruuhkaakin oli juoksuradoilla ihan samalla tavalla kuin ilmaispelissäkin. Hienoa Kouvola!
  2. J

    KooKoon yleisömäärät

    Eilinen yleisömäärä oli jo tasoa "siedettävä." Yli kolmen tonnin pitäisi mennä lauantaisin aina, mutta nyt jo lähenneltiin sellaista normaalia yleisömäärää. Kyllä se tuosta alkaa pikkuhiljaa parantua kevään lähestyessä, kun kotijoukkuekin esittää taas jääkiekkoa kotiaskissa. Alkukauden...
  3. J

    KooKoon yleisömäärät

    Muistetaan myös se, että on täysin kotiin jäävien kannattajien syytä, ettei meille Kouvolaan saada parempia pelaajia ja kilpailukykyisempää joukkuetta. Kannattajien ja fanien tehtävä on maksaa kiltisti ja tulla hallille, vaikka tuote on ala-arvoinen. Hävetkää!
  4. J

    KooKoon yleisömäärät

    Lauantai-ilta ja kuuluisa Sumarin pääty näytti tältä. Oikeasti ihan vitun surullista, kun tietää millainen hornankattila tuo meidän kotiluola on parhaimmillaan. Seurajohto, nyt vittu herätys.
  5. J

    KooKoon yleisömäärät

    Tämä on muuten harvinaisen totta. Toki täällä Suomessa reagointi on korostuneemmin sitä, että äänestetään jaloillaan, eikä tulla peleihin, koska seurakulttuuri on lapsenkengissä versus muu Eurooppa. Kotoisessa jääkiekkoliigassamme seikka korostuu vieläkin enemmän, koska tämä saatanan suljettu...
  6. J

    KooKoon yleisömäärät

    Aika mielekästä puuhaa verrata pääkaupunkiseudun ainoan liigaseuran yleisömääriä meidän vastaaviin. Tyhjiä ne hallit on muilla pikkupaikkakunnillakin silloin kun peli on paskaa. Ei Kouvola ole mitenkään erilainen muihin paikkakuntiin verratessa, itse asiassa yleisömäärät ovat olleet parhaat...
  7. J

    KooKoon yleisömäärät

    Sama. Itsekin vähän odottelin, että jäädään alle kakkosen. Yleisömäärä on juuri se, minkä joukkue ja organisaatio ansaitsee. Hyvin tapettu kiekkobuumi. Bravo, toimisto, bravo. Jotain ulostuloa tai tilannekatsausta seuran puolelta varmaan ihan turha odotella.
  8. J

    KooKoon yleisömäärät

    Nyt on sitä BUUMIA!
  9. J

    KooKoon yleisömäärät

    Jep, korona on pienentänyt KooKoon yleisömääriä, se on ihan fakta. Pienemmillä paikkakunnilla koronan vaikutukset näkyvät raaemmin, kun peleissä käyvää ihmismassaa ei ole samalla tavalla kuin esimerkiksi Tampereella, Helsingissä ja Turussa.
  10. J

    KooKoon yleisömäärät

    @Patrick Star , voimia sinne! Tää menee kyllä urheilun parissa koettuihin tragedioihin itselläni aivan sinne TOP-listalle. Taidan itse laittaa klo 18:30 eteenpäin puhelimen kiinni ja vilkaisen varovaisesti teksti tv:tä siinä klo 21:30 tienoilla. Ei taida nimittäin kotivakuutukseen mennä, jos...
  11. J

    KooKoon yleisömäärät

    Veikkaan, että tautitilanne Kouvolassa vaikuttaa myös. Mun omassa lähipiirissä kourallinen ihmisiä kipeänä, jotka eivät olisi muuten jättäneet matsia väliin mistään hinnasta.
  12. J

    KooKoon yleisömäärät

    Tautia pukkaa, joutuu sohvalta kattelemaan tänää. Vitutus on sanoinkuvaamaton. Olisi kyllä melkein vitutusketjun kamaa..
  13. J

    KooKoon yleisömäärät

    Näillä hinnoilla jää kyllä isot massat kotiin, valitettavasti. Itse maksan toki näistä peleistä mitä vaan, mutta peruskatsojat miettivät varmasti hieman eri tavalla.
  14. J

    KooKoon yleisömäärät

    No joo, ymmärrän täysin tuon yleisömäärän. Kahden kotipelin viikko ja kauden 27. kohtaaminen tyhjennysmyynti-Pelsua vastaan ei ihan hirveästi kiimaa herätä. Itsekin näin kausikorttilaisena vielä neppailin kiveksiäni kotisohvalla 18:20 kunnes päätin lähteä laahustamaan hallille. Arkipäivänä Telia...
  15. J

    KooKoon yleisömäärät

    En jaksaisi vielä huolestua myöskään yleisömääristä. Jos joukkue taistelee playoff-paikasta realistisesti kauden edetessä, niin aivan varmasti väki löytää taas halille. Toki sitten, jos urheilullisesti kyykätään taas, niin kusessa ollaan. Aletaan olla siinä tilanteessa nyt, ettei kouvolalaiselle...
  16. J

    KooKoon yleisömäärät

    Juuri näin. Kouvolassa on ärsyttävän paljon miesh.. Siis HIFK-kannattajia ja se johtunee aika isosti meidän divari-taustasta. Edelleenkin sitä vanhaa ajattelumallia "HIFK on aina ollut Sm-liigassa suosikki, KooKoo divarissa" on ollut havaittavissa. Onneksi tämä on pikkuhiljaa kuolemaan päin ja...
Ylös