Hakutulokset

  1. J

    Sekalaisia kysymyksiä NHL-kiekosta

    Amerikkalaiset eivät tykkää kertolaskuista ja tuolla tavalla näkee suoraan voittosumman, mutta tuntuu kyllä hankalalta muilla panoksilla kuin 10 tai 100 dollaria. Tai ei niitä kertolaskuja ainakaan vältä. Onkohan meidän kertoimen 2,00 vastine 100 vai -100?
  2. J

    Sekalaisia kysymyksiä NHL-kiekosta

    Noin se menee. Kaivetaan taaksepäin vastustajan edelliseen kosketukseen, ja otetaan maalintekijän lisäksi kaksi syöttäjää, mikäli niitä kosketuksia vain löytyy. Taklauksista ja längistä päästämisisistä ei saa syöttöpinnaa, vaikka nimi on englanniksi assist. Onneksi nykyään kaikkialla muualla...
  3. J

    Sekalaisia kysymyksiä NHL-kiekosta

    Jep, kiitos näistä. Selänne tosiaan oli Naganon aikoihin hurjassa tikissä. En muistanut, että noin huikeassa. Vastaus on siis 56 ottelua. Yritin katsoa Koivun osalta, että olisiko ollut edes marraskuussa jossain vaiheessa keulilla mutta ei ainakaan kuun lopussa. Tosi hilkulla kyllä oli. Voihan...
  4. J

    Sekalaisia kysymyksiä NHL-kiekosta

    Mikähän on myöhäisin aika, jolloin suomalaispelaaja on johtanut koko NHL:n pistepörssiä? Määritetään myöhäisyys vaikkapa kyseisen pelaajan pelattujen ottelujen määrällä. Saku Koivu oli tunnetusti keulilla joulukuussa 1996. Kurri tuskin on ollut ihan kärjessä kovin myöhään sattuneesta syystä...
  5. J

    Sekalaisia kysymyksiä NHL-kiekosta

    Noissa omissa maaleissa edellistä kosketusta ei haeta pelikatkon takaa. Varmaan se menisi aloittajalle, vaikka tämä häviäisikin ilman kosketusta kiekkoon.
  6. J

    Sekalaisia kysymyksiä NHL-kiekosta

    Laine ja Lemieux. Marioesque. ;)
  7. J

    Sekalaisia kysymyksiä NHL-kiekosta

    Ehkä tuo vertailu olisi kuitenkin kiinnostavampi mallilla keskimääräinen jääaika / palkka. Jos mitataan kokonaisjääaikoja, niin loukkaantuneet / viltitetyt dominoivat. Keskimääräinen jääaikakin paljastaa esim. Timosen saavan ihan kivasti massia per minuutti ja paljastaa myös Brodien ja...
  8. J

    Sekalaisia kysymyksiä NHL-kiekosta

    Näyttäisi olevan kaksi pelaajaa 86 matsin runkosarjakaudella, Bob Kudelski ja Jimmy Carson. Tässä lähde: Most Games Played in One Season by NHL Players
  9. J

    Sekalaisia kysymyksiä NHL-kiekosta

    Spammataan vielä tää linkki, jonka löysin. Eli tällä sivulla voi hakea pelaajan nimellä listauksia uran kaikkien kausien palkoista. Tuntuisi toimivan, sillä ainakin kaikki suomalaisten huippukaudet oli oikein listattu...
  10. J

    Sekalaisia kysymyksiä NHL-kiekosta

    Juu, ilmeisesti esim. Kiprusoffin soppari on ollut kovin etupainoinen. Vanhojen uutisten mukaan tuo soppari oli tosiaan 35 miljoonaa ja kuusi vuotta. Ja silti siis toi 8,5 miljoonaa uuden sopparin ekalla kaudella. No, niinhän nuo usein taidetaan tehdä.
  11. J

    Sekalaisia kysymyksiä NHL-kiekosta

    Onkos tämä Mikko Koivun tuore sopimus kovin suomalaisen kiekkoilijan (tai ylipäätään palloilijan) tekemä soppari? Siis vaikka: a) vuositasolla 6,5 miljoonaa? b) kokonaisarvoltaan toi 47 miljoonaa? Kiprusoff lienee lähellä? Tietääkö joku listausta, jossa olisi suomalaisten tekemät...
Ylös