Hakutulokset

  1. J

    Valioliiga 2020–2021

    Tästä olisi toki kiva nähdä tilastoja. Kuitenkin ainakin omalla kohdalla tuntuu epäoikeudenmukaisemmalta esimerkiksi kun toiselta joukkueelta tietynlainen rike tuomitaan ja toiselta ei, mikäli on VAR käytössä kuin ettei olisi. Toki itse nyt olen ollut ns. tuomaritoiminnankriitikko koko elämäni...
  2. J

    Valioliiga 2020–2021

    Onhan tämä ihan totta. Omalla kohdallakin esimerkiksi tuo torstailiigan finaalin Cavanin tekemä tasoitusmaali jäi ihan kokonaan juhlimatta sen takia, että oletin sen olevan paitsio. Ei sitä ilakointia oikein enää saanut päälle sitten sen jälkeen kun pallo oli saatu takaisin peliin. Samalla VAR...
  3. J

    Valioliiga 2020–2021

    Kuten tiedetään, standardit muuttuvat tapauskohtaisesti. Tuon paidan kanssa olisi suotavaa käyttää ainoastaan nippanappa nivuset peittäviä farkkushortseja.
  4. J

    Valioliiga 2020–2021

    Täähän on sinällään jännä ilmiö. Aikanaan sillon parikymmentä vuotta sitten Mou tuli Chelseaan sillä ajatuksella, että jokaiselle paikalle pitää olla kaksi avauksen tason pelaajaa. Tuolloin tuolla melkosta menestystä niitettiin, mutta jotenkin tuntuu että nyt viime vuosina - tai viimeiseen...
  5. J

    Valioliiga 2020–2021

    Ja samalla salaa ihailtu Vinnie Jonesia, Joey Bartonia, Robbie Savagea ja kumppaneita.
  6. J

    Valioliiga 2020–2021

    Vai aloitko vaan gloryhunttaamaan väärään ajanhetkeen? Omalla kohdalla Unitedin seuraaminen alkoi äidin työmatkalta tuomasta pelipaidasta. Oli niitä paitoja myös muilta reissuilta ja muilta seuroilta, esimerkiksi ainakin Leeds ja Blackburn. Jostain syystä tuo punainen väri sitten kuitenkin...
  7. J

    Valioliiga 2020–2021

    Olisi hauska nähdä Pepin ottavan ensimmäistä kertaa urallaan jonkin oikean haasteen vastaan. Voisi esimerkiksi bielsamaisesti siirtyä nostamaan joku perinteinen seura takaisin huipulle. Ehdottaisin Blackburn Rovers FCtä. Tällä siirrolla myös seura ansaitsisi hurjan määrän lisää faneja, jotka...
  8. J

    Valioliiga 2020–2021

    Veikö eilinen tunnustus yöunet, ja sitä myöten aamukahvi sieraimia paksumpaa?
  9. J

    Valioliiga 2020–2021

    Sky Sportsin tietojen mukaan Wilder lähtenyt Sheffieldistä. Mielenkiintoinen hetki tälle, mikäli paikkaansa pitää. Okei, ehkä jonkinlainen escape-mahdollisuus Unitedilla vielä on, mutta kyllähän Wilderin piti olla hissijoukkueen pysyvä ratkaisu. Ehkä myöhemmin kuullaan mistä syystä tämä...
  10. J

    Valioliiga 2020–2021

    Lisäksi meillä länsimaissa tilastoidaan invaliditeetiksi mikäli on kotoisin maineikkaan Geordie Shoren alueelta Newcastlen holleilta. Tosin kuullemma Sunderlandissa tilanne on vielä haastavampi.
  11. J

    Valioliiga 2020–2021

    Fernandes (Man Utd) Fernandes (Man Utd) Fernandes (Man Utd) Fernandes (Man Utd) Fernandes (Man Utd) Fernandes (Man Utd) Fernandes (Man Utd) Fernandes (Man Utd) Fernandes (Man Utd) Fernandes (Man Utd) Fernandes (Man Utd)
  12. J

    Valioliiga 2020–2021

    Sinällänsä menisi jo ensi kauden ketjuun, mutta brittihallitus on juuri julkaissut tavoite- tai toiveaikataulun rajoitusten purkuun. Ja näiden mukaan maa pyrkii olemaan täysin ilman rajoituksia 21.6.2021. Eli jonkinlaisia toiveita siitä, että ensi kaudelle päästäisiin jo katsomoihin.
  13. J

    Valioliiga 2020–2021

    Tätä dilemmaa itsekin pohdin jossain välissä, mutta tulin siihen tulokseen ettei haastossa välttämättä tarvitse olla rangaistusta. Muuta kuin toki esimerkiksi sen haastomahdollisuuden menettäminen. Esimerkiksi tenniksessä virheellisestä haastosta ei rangaista, ellei näitä sitten ole liikaa.
  14. J

    Valioliiga 2020–2021

    Määritelmä voidaan toki tehdä, ja sitten eletään sen mukaan. Ylipäänsä jos videolta halutaan jotain tarkistaa niin silloin pitäisi olla selkeä mitä sieltä tarkistaan, jotta päästään oikeudenmukaiseen lopputulokseen. Ei määritelmän teko tietenkään helppoa ole, mutta toki jokin määritelmä voidaan...
  15. J

    Valioliiga 2020–2021

    Pointti oli lähinnä siinä, että jos VAR:n halutaan oikeasti toimivan, on haastot pakko ottaa mukaan. Olen samaa mieltä siitä, että haastot ovat suurilta osin ihan spedeilyä. Siltikin esimerkiksi amerikkalaisessa jalkapallossa nuo toimii jopa oikein hyvin. Osaltaan haastot jopa sujuvoittaa peliä...
  16. J

    Valioliiga 2020–2021

    Jalkapallon ongelma on se, että se yrittää saada parhaat osat molemmista maailmoista. Esimerkiksi amerikkalaisessa jalkapallossa säännöt ovat luotu niin yksityiskohtaisiksi, että niiden toteutuminen on helpohko tarkistaa videolta. Peliin on lisäksi luotu melko reilusti katkoja, jolloin videon...
  17. J

    Valioliiga 2020–2021

    Oma analyysi on se, että West Ham ollut yksi tämän turbulenssikauden voittajia sen tasaisuuden vuoksi. Ei joukkue ole tällä kauella mitään sinällään isoja voittoja ottanut. Muutama tasapeli perinteistä top-6 vastaan ja toki esimerkiksi Everton ja Leicester on onnistuttu voittamaan. Samalla taas...
  18. J

    Valioliiga 2020–2021

    Viikkokierroksella porua herättäneet tilanteet Luiz ja Bednarek on nyt FA:n puolesta analysoitu sillä seurauksella, että Luizin pelikielto jäi voimaan siinä missä Bednarekin kolmen ottelun banni on kumottu. Bednarekin puolesta hyvä päätös, mutta onhan tuo Luizin rangaistus täysin kohtuuton...
  19. J

    Valioliiga 2020–2021

    Siihen sitten mistä keskustellaan, niin en enää itsekään näe Unitedia mestarikandidaattina. Viime viikon jälkeen tuntuu entistä selkeämmältä, että City kruisailee mestaruuteensa. Toki jo kauteen lähdettäessä Unitedin mestaruus olisi ollut kategoriassa "kaiken mennessä putkeen". Nyt kun kaikki ei...
  20. J

    Valioliiga 2020–2021

    Tuskin se nyt oli Gerrardin vika. Toisaalta ainakin kaudella 13-14 Chelsea jäi mestaruudesta käytännössä yhden voiton päähän. ...jonka se olisi voinut saada esimerkiksi tästä ottelusta: Linkki: https://twitter.com/goal/status/1254674087999307776
Ylös