Hakutulokset

  1. J

    Tommi Niemelä Pelicansin päävalmentajana

    Ratkaisevaan semifinaaliin asti voidaan tulla paremmaksi, mutta finaaleissa pitää olla jo paras. Näin se menee.
  2. J

    Tommi Niemelä Pelicansin päävalmentajana

    Ei voi monikossa puhua siinä tapauksessa, jos tiistaina tulee noutaja. Jatkoon mentäessä 2x mitalipeleihin on kiitettävä suoritus neljään vuoteen.
  3. J

    Tommi Niemelä Pelicansin päävalmentajana

    Kyllä. Viime kaudella kun teemana oli way to wonderland niin voisiko se olla nyt kotimaisittain tikkakisojen kautta kannujahtiin
  4. J

    Tommi Niemelä Pelicansin päävalmentajana

    Kun puhutaan Pelicans nimisestä seurasta ja optioista, niin kukaan ei oikeasti tiedä mikä pitää paikkaansa ja mikä ei ja yhtäkkiä vuoden optio onkin kolmen vuoden optio ja sitten sitä ei olekaan, mutta ainakin minä olen siinä käsityksessä, että nyt lähtee tai alkoi 2+2 vuotisen diilin viimeinen...
  5. J

    Tommi Niemelä Pelicansin päävalmentajana

    Todennäköisesti olisikin voittanut jos Pelicans olisi ollut ennakkoon arvioituna esim top-6 joukkue, mutta luulen tietämättä kriteereitä, että tuo jo osaltaan vaikuttaa aika paljon tähän valintaan että lähtökohtana mediassa vähintään oli sijat 13-15.
  6. J

    Tommi Niemelä Pelicansin päävalmentajana

    Linkki: https://open.spotify.com/episode/5UUq5jbzwfB7tg14Z9vbi2?si=E5WehMaqQOmPSAn0d2V0hQ En muista ainakaan että olisi ollut täällä vielä. Ihan hyvä pätkä.
  7. J

    Tommi Niemelä Pelicansin päävalmentajana

    Niin tai oliko jopa niin ettei saanut try-outin kanssa sopimusta. Sitten Lahteen vähän kuntoilemaan ja katso miestä nyt.
  8. J

    Tommi Niemelä Pelicansin päävalmentajana

    NIEMELÄLLE PATSAS
  9. J

    Tommi Niemelä Pelicansin päävalmentajana

    Varmaan sen takia että sääntö on niin järjetön ettei sitä uskottu todeksi edes toimistolla. Joku kommentoi jossain että jos pelaaja onkin loukkaantunut ja täten ei ole joukkueen toiminnassa niin meneekö silloinkin pelikielto tauolle...
  10. J

    Tommi Niemelä Pelicansin päävalmentajana

    Mäkin kaipaisin tuohon sitä olikohan se Nemon aikana, kun painettiin kiekko ensin syvään sitten iskettiin kahdella kiinni täys prässi, kiekko omille ja homma pyörimään. Nyt se kiekko heitetään sinne ja joku käy vähän tökkäsemässä kuin tikulla muurahaispesään ja vastustaja lähtee hyökkäämään...
  11. J

    Tommi Niemelä Pelicansin päävalmentajana

    Jos lähtisi syystä tai toisesta, niin eikös Karri Kivi vapaudu tämän kauden päätteeksi Ässistä?
  12. J

    Tommi Niemelä Pelicansin päävalmentajana

    Kiinnostava ajatus kyllä. Toisaalta sitä haluaisi nähdä että saako Niemelä ensi kaudella pumpattua näitä meidän kolmannen vuoden junnuja sinne huipulle, vai onko se sitten juurikin U20 ympäristö jossa hän olisi se junnujen kehittämisen mestari. Jos Pennanen vetäisi vielä ensi kauden junnuja ja...
  13. J

    Tommi Niemelä Pelicansin päävalmentajana

    Vaikka mies onkin tuollainen Naantalin aurinko pääasiassa niin kyllähän se peleissä tuomareille ainakin kovaan ääneen huutaa jos ei joku ole oikein ja miksei samaa myös pelaajille, jos sille on tarvetta. Kuitenkin onhan tuollainen auktoriteetti valmentaminen vähän jäämässä taka-alalle ja nykyään...
  14. J

    Tommi Niemelä Pelicansin päävalmentajana

    Urheilucästin vieraana tänään. Löytyy Spotifysta.
Ylös