Hakutulokset

  1. J

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Tässäpä tämä tiivistetysti ja uskon oikeastaan kaikkien nykyisten kannattajienkin ymmärtävän kuvion.
  2. J

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Eipä täällä kukaan kai ole tosissaan luullut Harjavalta-rahojen tulevan alkujaan Suomesta. Ja ettei venäläisillä olisi osuutta Jokereiden toiminnassa edelleen. Tai ainakin sellaisen kuvan olen saanut palstalta ja kiekkoa seuraavilta tutuiltani, että kuvio on varsin selkeä kuten se koko KHL-ajan...
  3. J

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Varma syksyn merkki. Tavallaan aiheellista keskustella seurasta, jonka toiminta on ainakin Suomen mittakaavassa melko ainutlaatuista ja erikoista. Toisaalta jos ja hyvin monesti kun jutut toistavat samaa vanhaa levyä, joka on soinut kesästä 2013 saakka, ei keskustelu johda yhtään mihinkään...
  4. J

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Jokereilla on edelleen kotimainen enemmistöomistaja. Epäiletkö aidosti, että joukkueen kasaamiseen tulee jotain ohjeita idästä käsin? Muuta kuin annettava rahamäärä. Tai Jokereiden valinneen Kontiolan ainoastaan syystä, että hän kehui Venäjällä asumista? Nikolai Goldobinkin luultavasti pitää...
  5. J

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Kyllä vain, tilanne on edes hieman parempi kuin aikaisemmin. Itseäni oikeasti pelotti mitä sieltä toukokuun infosta tulisi pamahtamaan, joten ihan tyytyväinen voi olla. Rotta100 kävi mielessä suoraan sanottuna. Eiköhän joku viisastelija tule nyt kertomaan sadatta kertaa kuinka Jokerit...
  6. J

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Onhan tämä ainakin toistaiseksi annetuilla tiedoilla todella hämärä kuvio, varsinkin hallin suhteen. Mikä on rottien motiivi omistaa tappiollinen halli edelleen? Nyt kun heillä ei virallisesti ole seuran kanssa mitään tekemistä, niin hehän voivat vaikka tehdä Arenasta SKA:n kesäleirihallin...
  7. J

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Vaikka tulevat kuviot on vielä loppupeleissä hyvin hämärän peitossa, niin kyllä pieni kivi lähti sydämeltä. En olisi ikimaailmassa uskonut, että rotat saadaan pois seurasta. Todella mielenkiintoista seurata, miten hallikuvio tulee menemään.
  8. J

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Ehkä tästä syystä se uusi kaveri lähti menemään jo ennen aikojaan, kun kuuli että joutuisi tekemään oikeasti hommia eikä vain heitellä ilmaisia playoff-lippuja kansalle ja halli täyteen sillä.
  9. J

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Ehdin juuri kuulemaan tämän kysymyksen. Taisi Kurri sanoa sitä ennen myös Liigan olevan toki vaihtoehto?
  10. J

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Iltalehdessä pyörii jo livelähetys allaolevan linkin takaa. https://www.iltalehti.fi/khl/a/4e7e0c73-a842-49f4-a5ce-696d9b9b4a59 Toistaiseksi kuvissa näkyy ainoastaan Iiro Keurulainen.
  11. J

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Ei ole tainnut olla mitään vihiä ketäs siellä hallilla (?) pyörii parhaillaan, kuten KHL-siirron aikaan taisi jo vuotaa jokusen hetken ennen lehdistötilaisuuden alkua kuvat Rotista pyörimässä Arenalla. Paras skenaario: Rotat luopuu osuudestaan ja jatkossa viulut maksaa joku sheikki/kiinalainen...
  12. J

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Asia selvä, malttamattomuuksissani en vielä ehtinyt lukaista Jokereiden tiedoitetta asiasta. Eiköhän sieltä tule perinteinen eli tämä jäi Hjalliksen viimeiseksi kaudeksi ja syksyyn mennessä uudet omistuskuviot selvät!
  13. J

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Nyt on kyllä pelko persiissä. Sitä vain jotenkin olettaa jotain huonoa tulevan, koska jotain on ilmeisesti järjestelty kaikessa hiljaisuudessa. Plus nyt kun lehdet on täynnä Leijonia, niin kisojen välipäivänä on helppo julkaista jotain paskaa, koska mahdollisimman vähäinen mediahuomio. Onko...
  14. J

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Eiköhän Siniviiva tarkoittanut Liiga-aikoja, kun puhui imperfektissä. Siis sitä aikaa kun Hjallis oikeasti omisti Jokerit ja tarvittaessa, ilmeisesti osin myös todellisuudessakin, vastasi jopa joukkueen kasaamisesta.
  15. J

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    En usko että on olemassa kovinkaan montaa "KHL-fania", jotka haluavat puolustella sarjan tarkoitusperiä tai muutakaan sarjan kyseenalaisista asioista. Täälläkin palstalla on mielestäni ehkä vain yksi nimimerkki, joka näkee KHL:n suorastaan ylivertaisen hyvänä vaihtoehtona versus kotimaan Liiga...
  16. J

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Tuosta Jalosen kolumnista korvaan särähti kohta: Iltalehden tietojen mukaan osakekauppaa on pohjustanut kolmen miehen kopla, johon kuuluvat Harkimon lisäksi Jokerien vähemmistöomistaja ja rahoittaja Gennadi Timtshenko sekä erittäin kiireisen Timtshenkon oikea käsi Kai Paananen. Neljäs henkilö...
  17. J

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Oliko se niin, että Hjalliksen mukaan omistajaneuvottelut saadaan maaliin varmuudella syksyn aikana, todennäköisesti syyskuun aikana? Hiljaista on ja kohta on lokakuu. En ihmettelisi jos Hjallis on 51% herra vielä keväällä...
  18. J

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Astutaan nyt miinaan kun sitä varmasti toivoit. Kyseisen pelin tuotot ohjataan hyväntekeväisyyteen, mm. syövän kanssa kamppaileville lapsille. Pahoja, pahoja ihmisiä kaikki osallistuneet. Salekin kävi muuten moikkaamassa Puttea äskettäin. Hetkinen, mikäs lippu komeilee Niinistön rinnassa tässä...
  19. J

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Ei täällä oikeastaan kai kukaan ole väittänytkään, etteikö tappiot ole muuta kuin järkyttävän suuria ja niiden syytkin on melko hyvin käyty täällä. Toimarina Kohonen nyt yrittää tietenkin jotenkin kaunistella asiaa suurelle yleisölle, mutta kyllä täällä suurinosa ymmärtää asian todellisen...
Ylös