Hakutulokset

  1. J

    Maalivahtiosasto 2018–2019 – kun Godla ei riitä

    Niin siinähän se on kun se Godlan huippun ja perustason ero on ihan käsittämättömän iso. Vaikea sanoa mikä on KalPan nykyisen maalivahtivalmennuksen osuus tässä kun on nyt kaksi kautta touhunnut Godlan kanssa ensimmäisellä Godlan kaudellahan siellä se tummenpi Kapanen ja roolit olivat ennen...
  2. J

    Maalivahtiosasto 2018–2019 – kun Godla ei riitä

    Toimistolla ei ole mitään tekemistä minun puheiden kanssa. Mutta ei noista kun sen ensimmäisen voi pistää suoraan Godlan piikkiin, tosin siinäkin oli tuuria ja huonoa tuuria kun kiekko jäi sittenkin Junnilan kamoihin. Se ettei Godla saa tehtyä näissä paikoissa niitä gamesavereitä ei tee...
  3. J

    Maalivahtiosasto 2018–2019 – kun Godla ei riitä

    Juu lisäksi oli onneksi pihalla kun leskinen pari kertaa harrasti ties mitä onneksi ei ollut lähelläkään maalia ja Jukurit onnistui jotenkin vaan ampumaan päin Godlaa. Nyt pitäisi juu saada joku Price, jotta tästä selvitään kun puolustus oli hirveässä iskussa tänään. Onneksi näitä leskisen ja...
  4. J

    Maalivahtiosasto 2018–2019 – kun Godla ei riitä

    Reagointi on Godlan selvä vahvuus nyt se vaan on mennyt pitkälti puolustuspelaamisen takia niin yli, että siitä on tullut heikkous. Suora maskiton laukauskin on vähän eri juttu riippuen laukausu paikasta. Esim. se Ilveksen eka maali oli sellainen ettei sitä olisi kovin moni ottanut ja sitä ei...
  5. J

    Maalivahtiosasto 2018–2019 – kun Godla ei riitä

    Jos valmentaja ei rakenna pelitapaa sen mukaan millaine materiaali on käytössä on valmentaja paska. Samanlainen pelaaminen kun ei vaan onnistu kaikilla porukolla. Ja tämän takia ne taikatemput ovat vähissä ainut mikä voi auttaa on tuo vuorottelupelaaminen niin saa pelata vierkeänä. Vastustajat...
  6. J

    Maalivahtiosasto 2018–2019 – kun Godla ei riitä

    Ei vika Godlan nykyiseen pelin tasoon ei ole pelkästään siellä mutta sieltä on ruokittu tuota tason tippumista. Goldaa on peluutettu erittäin paljon liikaa ja itseluottamusta ei ole tällä hetkellä yhtään kun se on tuhottu tietyissä peleissä joissa olisi pitänyt vaihtaa pois. Godlan...
  7. J

    Maalivahtiosasto 2018–2019 – kun Godla ei riitä

    Godlan yli reagointi on vaan lisääntynyt tällä kaudella kun puolustus on ollut se mikä se on ja yrittää epätoivoisesti paikata sillä ongelmaa. Silloin valmennuksen pitäisi muokata pelitapaa siihen suuntaan ettei ne heikkoudet tule niin selvästi esille mutta tässä ei olla syystä tai toisesta...
  8. J

    Maalivahtiosasto 2018–2019 – kun Godla ei riitä

    Mutta tässä tullaan niihin juuri syihin. Godlan heikkoudet ovat ne suorat laukaukset ja yli reagointi niin miksi niitä annetaan tulla niin paljon kyllä valmennuksen olisi pitänyt tähän reagoida kunnolla mutta pelityyliä ei olla muutettu yhtään siltikään vaikka ongelmat näkyvät vaikka kuinka...
  9. J

    Maalivahtiosasto 2018–2019 – kun Godla ei riitä

    En ole missään sanonut näin. Godlalla on isot ongelmat tietyissä jutuissa mutta valmennus on itse pahentanut niitä ylipeluuttamalla. Ei vika ole siis Godlassa vaan penkin takana. On monta mutta ei tuollaisiin vetopaikkoihin vaan saa päästä vapaasti kävelemään kuten KalPan kohdalla käy jokaisessa...
  10. J

    Maalivahtiosasto 2018–2019 – kun Godla ei riitä

    Niin ekassa pakki saa kävellä keskelle parhaaseen sektoriin ja vetää juuri oikeaan kohtaan ei ole tässä liigassa montaa joka olisi tuon ottanut. Toisessa taisi osua Wilsonin mailaan kun kiekko lähti ainakin ihan oudossa kulmassa. Just joo helppo hirttää veskari kun puolustus antaa ilmaisia...
  11. J

    Maalivahtiosasto 2018–2019 – kun Godla ei riitä

    Montako pistettä enemmän olisi jos Godlaa ei olisi peluutettu puhki jos kerran joukkueen puolella tiedetään ettei kunto riitä pelaamaan niin vika on siellä valmennuksessa. Godla oli tammikuussa pelannut enemmän kuin viime kaudella yhteensä ja silti pelaa peräkkäisten päivien pelejä vaikka olisi...
  12. J

    Maalivahtiosasto 2018–2019 – kun Godla ei riitä

    Mitä niissä kahdessa ekassa olisi pitänyt tehdä toisin? Ykkös sektorista ja vapaasti vetämään niin kyllä siinä on hyökkääjän puolella kaikki ja nuo kaksi viimeistä kanssa toisessa pelataan käytännössä 3-6 alivoimaa ja hyökkääjä pääsee vapaaseen paikkaan kävelemään. Jatkoajalla yksin läpi...
  13. J

    Maalivahtiosasto 2018–2019 – kun Godla ei riitä

    Bourquen ja Coffeyn kanssa voisi olla vielä kylmenpää kyytiä nykyään. Nuo esimerkkisi ovat kyllä reilusti liioiteltuja, kyllä Godla liikkuu liikaa mutta ei kyllä siniviivalla tehdyn poikittaissyötön jälkeen ja tuollaisessa laita tilanteessa. Kyllä ne ylireagoinnit tapahtuvat lähempänä maalia ja...
  14. J

    Maalivahtiosasto 2018–2019 – kun Godla ei riitä

    Olisi hävinnyt kun ei tehnyt paikoistaan maaleja vaikka niitä oli tarjolla ihan riittävästi mutta ei näyttänyt kelpaavan. Onhan Godla kehittynyt ainakin sillä 5 tasolla siitä mitä oli tullessaan mutta enemmän kuin mitään muuta kaipaa tasaisuutta ja rauhallisuutta peliin, tuo liiallinen reagointi...
  15. J

    Maalivahtiosasto 2018–2019 – kun Godla ei riitä

    Suurin ongelma on oman alueen puolustuspeli se olisi jo pitänyt saada ihan eri kuosiin ja tämä nyt on onneksi paranut jonkun mutta niin pitkään kun siellä suhailee Lappalainen, Gröndahl ja Mäkinen niin homma kusee. Godla päästää se yhden helpon pelissä jos kuormaa tulee liikaa kuten tällä...
  16. J

    Maalivahtiosasto 2018–2019 – kun Godla ei riitä

    Senpä takia tuo sinun jatkuva valitus Godlasta on turhaa vaikka sinne se yksi helppo menee niin lähes jokaisessa pelissä menee vähintään yksi myös täydellisti munattuun puolustuspelaamiseen. Niin sen takia päästettiin se ylihintainen kakkonen eli Hovinen lähtemään eikä näytä herralla kovin...
  17. J

    Maalivahtiosasto 2018–2019 – kun Godla ei riitä

    Ei Godla ensimmäisessä pelannut niin kuin piti mutta oliko muka sinun mielestäsi toinen ja kolmas Godlan maaleja? Molemmissa maaleissa vika oli kyllä jossain ihan muualla kuin Godlassa, juu huippuveskari olisi saattanut toisen ottaa mutta kumpaakaan noista ei voi kyllä Godlan piikkiin laittaa...
  18. J

    Maalivahtiosasto 2018–2019 – kun Godla ei riitä

    Ei tuota 2-2 maalia nyt noin paljoa tarvitse liioitella Godla oli kuitenkin alueen rajalla ei kolmessa metrissä ja kuvan perusteella vaikea sanoa ottiko kiekko kimmokkeen jo Lappalaisesta vai osuiko se Godlaan. Jos se kimposi Lappalaisesta niin ei tuosta Godlaa voi syyttä jos taas Godlan...
  19. J

    Maalivahtiosasto 2018–2019 – kun Godla ei riitä

    Kyllä se lopun sulamisen syyt olivat nimenomaan kentällä ei maalissa ei voi antaa noin paljoa tilaa tuossa vaiheessa pyörittää ja seisoa paikoillaan Lappalaisen, Gröndahlin ja mäkisen osalta kyse on siitä kavereiden taso riitä pelaamaan noita minuutteja. Joukkueeseen hommataan Fairchild mutta...
  20. J

    Maalivahtiosasto 2018–2019 – kun Godla ei riitä

    Godlaa on turha syyttää tästä illasta syylliset löytyy kyllä sieltä kenttäpelaajien joukosta. Godla ylipelaa paljon se on selvä mutta sekin on edes vähän rauhoittunut pahimmasta. Prosentit eivät tämän kauden KalPan takana kerro paljoakaan kun siellä saa häärätä vastustajat miten haluaa maalin...
Ylös