Hakutulokset

  1. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Olen eri mieltä. Yksi maalintekijä (esim. Ryan) olisi merkittävä lisä joukkueeseen, kun joku ykköskentän lisäksi pystyisi hyödyntämään peleissä tulleita avopaikkoja. Tänä vuonna on helposti mahdollisuudet tapella tosissaan ainakin välieräpaikasta, joten pieni lisäsijoitus joukkueeseen ei...
  2. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Tässä pelistä kotiuduttua ja Staffin tilanne moneen kertaan ruudusta katsottuna hiipii mieleen, että Rocky voisi omien mediassa arvostelemisen sijaan keskittyä tuohon ylivoiman harjoittelemiseen. Jos yv heittäisi 1-2 maalia ottelussa, olisi pisteet tänäänkin jääneet Poriin, mutta yksi poissaolo...
  3. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Kyllä tämä joulutauon jälkeen Hansenin paras peli oli. Selostajat pitivät jopa kauden parhaana. Tapsalla oli tuntuma (ja miehet) hukassa, mutta eikähän paranna, kun tuntuma paranee, kun kerran vakiopaikka avauksessa säilyy. Kiilholma teki maalin, mutta on silti heikoin lenkki kakkosessa...
  4. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Kyllä vähän huolestuttaa, kun kukaan alempien ketjujen vakiojampoista ei ole ottanut tarjottimella tarjottua roolia. Koko kakkosketju poissa, mutta kovin tahmeaa on monen pelaaminen, vaikka suurempaa roolia on tarjolla. Tärkeitä pisteitä nytkin jaossa, joten ei niitä kannata ilmaiseksi jakaa...
  5. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Kyllä tuohon kakkos yv-ketjuun pitäis tehdä muutoksia. Ei siinä Heddenillä paljon vaihtoehtoja ole kuin laukaus tai Staffordille laukaus. Ude ja Kilu nyt ainakin äkkiä sieltä pois, vaikka ihan fiksusti tänään pelasivat, mutta yv vaan ei ole herrojen paikka.
  6. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Olikohan viikon aikana treenattu kovaa, kun vaikutti, että jalat oli tänään jääneet Poriin, ehkä Hansenia lukuunottamatta?
  7. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Rocky herätys! Ei voi ***tana Uusitalo pelata ylivoimaa ja esim. Saarela istua penkillä. Meni kyllä osin valmennuksen jääräpäisyyden piikkiin tämä tappio!
  8. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Täällä vai kentällä? Tepsi pelasi surkean pelin eilen, joten asennevammaa tuskin tänään enää on. Ei toi esitys eilen mikään surkea ollut. Kova taistelu, mutta taidolla ja pienellä tuurilla, voitto Lukolle.
  9. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Hansenilla ja Ryanilla on sopparit myös ensi vuodeksi Padassa, joten en täysin ymmärrä pointtiasi. Ensi vuonnako tarjotaan taas uusille sopimuksen tehneille näyttöpaikkoja? En usko, että esim. Saarela enää sopimustaan uusii...
  10. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Katsoin vain ekan erän, onneksi. Mulla on ikävä Staffordia, koska takas?
  11. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Tähän vahva sama. Tekee kentällä paljon oikeita ratkaisuja, vaikka virheitäkin tulee (kuka tuolla ei virheitä tee?) Haluaisin nähdä viikon päästä Ryan - Saarela - Hansen -ketjun.
  12. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Varsinkin Saarelan ketjun peliä oli ilo tänään seurata ja miksei muitakin. Puolustuksessa oli kyllä Lindelliä ikävä, mutta uskon ja toivon vakaasti, että kokenut kaarti saa vielä itsestään enemmän irti ja lopettavat tuon junnumaisen höntyilyn ja huitomisen. Rinteestä huokuu varmuus, vaikka...
Ylös