Hakutulokset

  1. J

    HPK kaudella 2018–2019

    Taisi olla puhe U20 pelaajasta, ja niitähän kerholla riittää. Kaikilla joukkueilla tilanne ei ole yhtä hyvä.
  2. J

    HPK kaudella 2018–2019

    Ehkä siten että noista kolmesta pelipaikasta maalivahti on ylivoimaisesti helpoin korvata/löytää. Ihan esimerkkinä mm. Jukurit ja Sport on onnistunut hankkimaan Rajaniemi/Aittokallio kaksikon, joista kumpikin olisi Larmille ihan pätevä korvaaja. Muuten ei kummankaan rosterista sitten löydykään...
  3. J

    HPK kaudella 2018–2019

    Kuinkas se pakisto nyt sitten menisi jos Nikkilä on terve ja jos/kun Lingren pelaa kerhossa ensi kaudella. Ehkä itse lähtisin kokoamaan jotenkin näin: Laatikainen - Nikkilä Brejcak - Lindgren Friman - Almari Karjalainen - Laavainen Niemeläinen ja tässä skenaariossa kerho vetäisi periaatteesa...
  4. J

    HPK kaudella 2018–2019

    Nyt alkaa jo olla aivan pakko hankkia puolustukseen joku, joka on pelannut miesten liigoja. Muuten ollaan tosi nuorilla liikenteessä. Saipan jäämistöstä Taipalus&Carlson olisi kyllä enemmän kuin paikallaan tuohon kerhon paistoon.
  5. J

    HPK kaudella 2018–2019

    Huhheijaa, jos tämäkin pitää paikkansa. Sitten onkin se viime kaudesta melko hyvin koossa pysynyt runko jo alkanut murtua palapalalta oikein kunnolla. Lehtivuori, Porseland, Lindgren(ehkä) ja Tuulola siis kauden päätymisen jälkeen niistä, joilla oli sopimus tulevasta kaudesta. Enää ei sitten...
  6. J

    HPK kaudella 2018–2019

    On hyvin surullista, kyllä. Mutta niin kauan kun kerhon toimisto suorittaa ala-arvoisesti sponsorien ym. varainhankinnan suhteen, kerho ei juuri valmiita pelimiehiä hanki vaan kasvattaa ne itse. Niin ne Palve ja Lehtivuorikin kasvoivat rooleihinsa ja heistä tuli isoja pelaajia lopulta isompiin...
  7. J

    HPK kaudella 2018–2019

    Kokemusta nuori joukkue kaipaa ja puolustus eritoten. Syvyys hankintana varmasti pätevä ja täyttää paikkansa. Loukkaantumisia tulee aina,joten mieluummin tämä hankinta nyt kun joku hätäratkaisu marraskuussa. Perusvarma 4-6 pakki on odotukset omalta osaltani.
  8. J

    HPK kaudella 2018–2019

    HPK on tällä hetkellä vain osallistumassa Liigaan, jos ei kokoonpano vielä paljon vahvistu. Muusta ei paljon kannata haaveilla. Kymppisija on mestaruus,joten pronssikerholle se mestaruus on jo 12. sija
  9. J

    HPK kaudella 2018–2019

    Sitä tässä olen jo aiemminkin miettinyt, mutta nyt varsinkin kiinnostaa kun osuu (todennäköisesti) HPK:n kohdalle näitä, joilla on NHL sopimus, mutta pelaavat Liigajoukkeessa, että kuka maksaa lopulta heidän palkkansa ja mitä se on? Vai maksaako palkan NHl joukkue, mutta liigajoukkue maksaa...
  10. J

    HPK kaudella 2018–2019

    Joo...että sellaista. Lahdella leikattu nilkka, Viitaluomalla joku vakavampi vamma löytynyt, Porselandin pelikunnosta ei osata sanoa vieläkään. Lehtivuoren paikkkaajan hankinta voi mennä vasta syksylle. Posin kautta kesään on kerhokannattajan kyllä hankala lähteä taas tämänkin infon jälkeen.
  11. J

    HPK kaudella 2018–2019

    Taitaa olla ensin tärkeämpää saada valmentajan nimi papereihin, kuka valmentaa kaudella 2019-2020. Oli se sitten Pennanen tai ei. Kun jo loka-marraskuussa isoimmat kalat vedetään nykyään kuiville, niin mielestäni silloin pitää olla selvillä jatkaako Pennanen. Jos ei jatka, niin ainakin...
  12. J

    HPK kaudella 2018–2019

    Tuolta toisesta ketjusta "pelimiehet etsii yyöpaikkaa" bongasin että Saipan viimekauden pakeista ilman sopparia on vielä Lauri Taipumus, Brett Carlsson ja Per Savilahti-Nagander. Tässä tilanteessa tuosta kolmikosta jopa kaksi mahtuisi kerhoinkin kevyesti,voisivat jopa vahvistaa. Taipalus ja...
  13. J

    HPK kaudella 2018–2019

    Kerhon taktiikkahan alkaa sinällään toimia että NHL-korvauksia alkaa tippua tilille nyt useammastakin pelaajasta. Tuulola, Vesalainen, Lindgren, ehkä vielä myös Virta. Sitten vaan pitää alkaa löytyä uusia pakkeja pikapuoliin, nyt aletaan olla jo heikoilla kantamilla. Ei voi mun mielestä enää...
  14. J

    HPK kaudella 2018–2019

    Janne Lahti makaa omassa Insta kuvassaan sairaalassa nilkka kipsattuna. Ei mikään hyvä lähtökohta Jannella kauteen. Taitaa olla aika laskea loputkin odotukset kun kesä menee toipuessa.
  15. J

    HPK kaudella 2018–2019

    Mun pointti oli just se, että ne paikalliset nakkikioskit ym. on kyllä varmasti ihan riittävän hyvin koluttu ja sieltä sitä rahaa on vaikea repiä merkittävästi lisää. Tarvitaan isompia, valtakunnallisia ja kansainvälisiä yhteistyökumppaneita. Ihan jo selaamalla kotisivujen sponssilistaa käy...
  16. J

    HPK kaudella 2018–2019

    Saipakin se sitten jo nosti pelaajabudjetin 2 miljooonaan, taitaa olla puoli milliä enemmän kun kerholla. Sen lisäksi ilmeisesti Gasum yhtiön kanssa uutta sponsori diiliä ym. UTJ Tuomenoksa js Lehterä kertoilivst kick offissa miten uusi sentteri on käyty scouttausmatkalla yhdessä löytämässä ja...
  17. J

    HPK kaudella 2018–2019

    Eipä se Kärppienkään tämän hetkinen top6 hyökkäys kovin ihmeelliseltä näytä. Itse asiassa, jos pitäisi valita tämän hetkinen heidän tai meidän top6, ottaisin meidän. Ero tulee siinä, että Kärpät hankkii vielä ennen lokakuuta ykkösketjun jostakin.
  18. J

    HPK kaudella 2018–2019

    Tästä mä olen täysin samaa mieltä. Jossakinhan se on vika oltava, jos vuodesta toiseen sponsorirahoja ei pystytä kasvattamaan. Se että rakennetaan uusia rahakanavia oheistoiminnasta,kuten festarit, on ok. Mutta ei se saa olla pois siitä selkärangasta. Lipputuloilla on vaikea tuloja nostaa, joten...
  19. J

    HPK kaudella 2018–2019

    Tässä kun on katsonut NHL:n pleijareita, EHT matseja ym., niin kyllähän tuolta yksi asia nousee ylitse muiden. Taito tehdä maali kun on se paikka. Oikeesti,lyö oikein kovaa vasten kasvoja miten surkeaa maalinteon taito on liigassa. Kyllä täällä osataan pelata paikkoja,mutta täällä...
  20. J

    HPK kaudella 2018–2019

    Huhujen varassahan tässä osin mennään mutta jos hyökkäyksessä nyt tulisi olemaan Tuulola, Paajanen, Nenonen, Cornet, Wirtanen, Lehtinen, Ruokonen niin aika turha on näille jätkille kuvitella vanhuuksiksi jauhavaa syöttelypeliä ja uuden vauhdin hakemista oman maalin takaa. Aika paljon on...
Ylös