Hakutulokset

  1. J

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Kapanenhan oli kerhon Akatemian rehtori, eli veti ns. nuorten joitakin ylimääräisiä aamujäitä muistaakseni. Onkohan tämäkin koko akatemia haudattu, kun ei siitä ole enää puhuttu missään mitään.
  2. J

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Kuten tiedämme oikein hyvin, korona ja sen lieveilmiöt ovat vaikuttaneet yleisömääriin, samoin nyt sota. Mutta tässä on vain osatotuus. Jääkiekko on ennen kaikkea viihdettä, ja melko kallista sellaista. Jos mietitään mm. tämän kauden osalta, niin Liigassa ei ole kovin montaa sellaista...
  3. J

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Toivottavasti vei myös juniorikiekon puheenjohtaja Teisa "dinosaurus" Räsäsen mennessään.
  4. J

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Jatkoajan uutisoinnin mukaan Kookoo olisi korvaamassa Ahokkaan Pekka Virralla. Aika hyvä esimerkki, miten Sseura rakentaa jatkuvuutta ja pitää hyvää pöhinää yllä. Harjoittelijoiden paikka ei ole top6 paikkaa tavoittelevien, saati mestaruutta puolustavien joukkueiden peräsimessä. On jotenkin...
  5. J

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Yritetään posin kautta... lähtee sitten kuka vaan, niin kunhan se tiedetään ajoissa. Manninen ja Lehtivuori käytti vapau vankilasta-korttinsa huhtikuussa, etsi siinä sitten enää uutta kotimaista tilalle.
  6. J

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    En nyt videota vielä pystynyt katsoamaan mutta kuva, jossa tuota strategiaa on kuvattu on kyllä täynnä ihan pelkkiä ympäripyöreitä latteuksia. Kauniita sanoja sinällään, mutta sisältö arvo on nolla, pelkkää yleistä jargonia. Hyvä strategia hallitukselle pitää kiinni, koska eihän tuossa ole juuri...
  7. J

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Voi olla että jos joku kolmikosta Leino, Paajanen ja Turunen saadaan jatkamaan, sopimus on myös vain vuoden, koska Pennasellakin on enää vuosi. Kuka sellainen jolla on valinnanvaraa, haluaa sitoutua pidemmäksi aikaa kun ei ole tietoa tulevasta valmentajasta? Pennasen vuoden jatko oli vähän kuin...
  8. J

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Kun voitetaan seuraavat 11 peliä niin voidaan pitää suut kiinni ja olla tyytyväisiä. Aika helppoa, sanoisin. Toivolan pitäisi maajoukkuetaukoon mennessä tehdä sopimus seuraavan päävalmentajan kanssa, oli se sitten Pennasen jatko tai joku muu. Se on suoraan verrannollinen siihen, ketkä nykyisestä...
  9. J

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Nyt on vapautunut maksumuurin takaa tuo uuden puheenjohtajan haastattelu Hämeen Sanomista. Erittäin paljon hyviä ajatuksia ja tuli kyllä positiivinen kuva siitä mihin suuntaan kerhoa ollaan viemässä HPK:n uusi puheenjohtaja Matti Vihervuori panostaa organisaatioon | Hämeen Sanomat
  10. J

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Ei se ole strategia eikä mikään, mitä ei tehdä uudestaan kolmen-neljän vuoden välein. Suosittelen lisäksi 10k€/pv laskuttavan konsultin palkkaamista projektiin avuksi, vaikka nyt alkuun viideksi päivää.
  11. J

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Piti googlata noilla vihjeillä ja löytyihän ne. Mikä Uutela on MV-maalauksen toimari ja omistaja. Mika Koskinen Länsiauton aluejohtaja. Vihervuoresta jo on ollutkin juttua tässä ketjussa aiemmin. Voisi sanoa että sisäpiiristä on nimet ja tosiaan talouspuolen osaamista luulisi olevan.
  12. J

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Matti Vihervuoresta tulossa HPK:n liigayhtiön uusi puheenjohtaja | Hämeen Sanomat
  13. J

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    240 000 euroa takkiin sponsorituloissa on aika helvetin paljon. Olisi jännä tietää kuinka iso osa siitä oli noita playoff bonareita ja kuinka iso osa yhden sponsorin katoaminen. Joka tapauksessa, voidaan sanoa että tuo puoli sukelsi kyllä oikein kunnolla. Kun se on jo muutenkin ollut...
  14. J

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Sen joka organisaatiosta ensimmäisenä löytää munat, pitää tulla nyt esille ja kertoa, miten tästä suosta noustaan. Mitä virheitä on tehty ja miten tilanne korjataan, näin syvää romahdusta ei juuri ole seurahistoriassa ollut. Jokainen vitun kivi on käännettävä, ja jos ja kun syyt on selvillä...
  15. J

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Tämä kertoo surullisesti kaiken nykytilasta. Ainut asia joka HPK:n pelissä herättää tunteita on pienen lapsen kaunis toive. Voin myöntää että tuollainen osuu kyllä tunteisiin, millään muulla tavalla kerhohan ei enää edes säälin tunteita herätäkkään.
  16. J

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Korpela tänään urheiluruudussa kertoi että playoff pelejä ei ole budjetoitu ja ne paikkaavat taloutta hyvin. Jo kolmen varmistuneen pelin ( 1xjokerit ja 2x kärpät) myötä puhutaan Korpelan sanoin kuusinumeroisesta summasta. Kerhohan siis saa säälien ja ekan varsinaisen playoff kierroksen...
  17. J

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Niinkauan kuin tavallinen katsojakin pystyy hatusta heittämään kymmeniä kehitysideoita markkinointiin ja sponsorien/varainhankintaan liittyen, johto ja markkinointi puoli ei voi piiloutua minkään selitysten taakse. Silloin ei todellakaan ole tehty kaikkea voitavaa ja käännetty jokaista kiveä...
  18. J

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Jos joku herra X, vaikka sitten Marko Sjöblom tai muu "liikemies", on valmis ottamaan velat ja laittamaan rahaa niin ottaka apu vastaan ja luopukaa päätäntävallasta. Itse asiassa, olen jäänyt ihmettelemään hiukan sitä Korpelan kommenttia, että halutaan pitää valta itsellä. Ketätämä tarkoittaa...
  19. J

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Kerhon johto voisi vielä pelastaa tilanteen ja osoittaa että siltä löytyy munaa. Kevät olisi aikaa palkata uusi päävalmentaja ja palauttaa Arvonen takaisin apuvalmentajaksi ja Viitakoski fysiikkavalmentajaksi. Kun kerran heille on jatkot väännetty,niin ainut tapa pelastaa kasvonsa ja ensi kausi...
  20. J

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Yritykselle / sponsorille HPK on tuote, johon sijoittamalla pitää saada vastinetta sijoitukselleen. Se 90-luvun ajattelu on juuri sitä, että jokun penan grilli antaa tonnin kuten aina ennenkin kannatuksen vuoksi ja ei halua muuta kun nimensä johonkin esille ja pelipaidan kioskin seinälle, jolla...
Ylös