Hakutulokset

  1. J

    Hjalliksen Diili

    Aamen. Tismalleen näin. Jossain DNAlla on satoja myyntinaamoja töissä. Jos sen yhdessä päivässä keksisi, miten ilman budjettia nelinkertaistetaan myynti, niin eiköhän se jo olisi onnistunut. Sama tällaisessa baari-illassa. Aika harvan ihmisen saa lähtemään tyhjään Hankoon päivän...
  2. J

    Hjalliksen Diili

    Jep, vielä paranee, kun mietitään auki nuo Miran voittomerkinnät. Toinen oli Teemun päälliköimä Nissen-tehtävä, jossa Mira seisoi kauppakeskuksen käytävällä ja luki valmiiksi kirjoitetut kuulutukset. Hienoa suorittamista. Toinen oli tuo elektroniikka-tehtävä, jossa Miran tehtävänä oli seistä...
  3. J

    Hjalliksen Diili

    Juu, tuntuu kyllä edellee yhtä käsittämättömältä tämä päätös. Miran valitseminen tämän tien kautta oli täysin väärä päätös. Koko tuotantokauden aikana ainoa hyvä suoritus/ominaisuus Miralta oli, että on vakuuttava johtoryhmän edessä. Haetaanko sinne tulipalojen sammuttajaa, vai ihmistä joka...
  4. J

    Hjalliksen Diili

    Ikävää, että Jouni tippui. Vetänyt kisan ihan yhtä hyvällä asenteella kuin Teemukin ja ollut puhumatta paskaa muista. Teemun tulokset ovat kyllä olleet myyntien osalta tärkeissä kohdissa parempia, mutta Miraa mieluummin olisin kyllä Jounin finaaliin ottanut. Koko jakso oli taas Miran osalta...
  5. J

    Hjalliksen Diili

    Jep. Mieti kuitenkin vielä noita tehtäviä. Aika monta on ollut tuollaista stressinsieto/tykitysmeininkiä. Ei niissä ole aikaa maailmanmullistukselle. Niissä tykitetään. Kaksi isompaa tehtävää on ollut, toinen oli tuo eniro ja toinen siis sipoonranta-tehtävä. Kummassakin noista on Teemu ollut...
  6. J

    Hjalliksen Diili

    Millä tavalla esim tässä tehtävässä tuo voittajan valinta kannusti johonkin uutuuksien keksimiseen? Voittajahan valittiin suoraan asiakkaiden fiilispalautteen pohjalta. Kyllä silloin kannattaa tehdä juuri about tuonnäköinen tilaisuus, ollen samalla kaikki huomioiva,asiallinen, ystävällinen ja...
  7. J

    Hjalliksen Diili

    Toi naisten twin towers oli kyllä oksettava kaikin puolin.. Me ei pelata-ne pelaa-me ei nuoleskella-ne ei muuta teekään.. Miten naiset voi niin usein olla noin perseestä? Jos Mira voittaa kaiken paskanjauhamisen jälkeen koko homman, niin on kyllä Hjapan arvostelukyvyssä pikkaisen viilattavaa...
  8. J

    Hjalliksen Diili

    No nyt napsahti omat ajatukseni HLen näppiksen kautta.. Tismalleen samaa mieltä. Käytännössä kaikki muut ovat saaneet jotain selkeitä onnistumisia matkan varrella, mutta Miran anti joka tehtävässä tuntuu olevan se selän takana paskan jauhaminen ja itsensä seivailu.. Jos Miran ainoa anti on...
  9. J

    Hjalliksen Diili

    Mua ihmetyttää kovasti toi, että Hjapa kommentoi koko ajan Teemua negatiivisesti, ja syynä on about se, että "miettii miltä näyttää".. Pitääkö kaikkien olla yltä päältä hiessä, vai mikä tämä ajatusmalli on? Teemu kuitenkin taas tässäkin jaksossa sai homman toimimaan, ja esim. myi ryhmänsä...
  10. J

    Hjalliksen Diili

    Varmasti tämä sääntö oli nytkin käytössä, eli kaksi ryhmää, kaksi autoa ja ryhmän pitää olla koko ajan samassa osoitteessa. Nämä voisi nimenomaan tykittää sellaisena 10-15 sekunnin pläjäyksenä, vaikka jollain kertoja-moodilla. Vaikuttavat kuitenkin tehtävän suoritukseen hyvin keskeisesti...
  11. J

    Hjalliksen Diili

    Tuohon "miksi flyerit lanternan vieressä.."-juttuun, että luulen tuon olleen jopa kiellettyä tuo tuosta kauemmas poistuminen. Näissä tykitystehtävissä (Alin sanoin basaarihommissa) on erikoisia sääntörajoitteita. Esim. itämeri-tehtävässä joukkueenjäsenten tuli olla koko ajan näköetäisyydellä...
  12. J

    Hjalliksen Diili

    Sellainenkin tuli vielä mieleen, että miksi ihmeessä noista tehtävistä, joissa oikeasti myydään jotakin konkreettista, ei esitetä mitään statistiikkoja? Olen myös siinä käsityksessä, ettei tällaisia statistiikkoja mene myöskään Hjallikselle asti. Esimerkkeinä nyt jo mm. tuo...
  13. J

    Hjalliksen Diili

    Pakko kommentoida tätä sarjaa nyt. Kaikki jaksot on tullut katsottua hyvin tarkasti läpi, ei pelkästään Kiekko-Antin, vaan myös mukana olevan tutun kilpailijan takia. Mielenkiintoisia tyyppejä on sarjassa mukana monta. Ikävä kyllä, suurin osa heistä on mielenkiintoisia lähinnä huonoutensa...
Ylös