Hakutulokset

  1. J

    Lauri Mikkolalle potkut

    Olen itsekin sanonut moneen kertaan, ettei pressissä tarvitse mitään syväanalyysiä pelistä tehdä. Se on kuitenkin paikka, jossa voi esiintyä edukseen, eikä tehdä itsestään täydellistä pelleä, kuten vaikkapa Mikkola tekee toistuvasti. Tuollainen suoranainen valehtelu ottelun kulusta aliarvioi...
  2. J

    Lauri Mikkolalle potkut

    Itse en usko missään tapauksessa, että joukkue sopisi keskenään tällaista. Se olisi raukkamaista ja erittäin epäammattimaista. Todennäköisesti kyse on jonkinlaisesta kollektiivisesta tietoudesta, että peli ei toimi, ja aikainen kesäloma odottelee jokaista, jos Mikkola jatkaa loppuun asti. Se...
  3. J

    Lauri Mikkolalle potkut

    Ei tietenkään, ja onneksi en ole päätöksiä tekemässä. Näytöillään A-nuorista Mäntymaa olisi kuitenkin vähintään pätevä Mikkolan korvaaja, jos niihin verrataan, ja kyse olisi ennen kaikkea osoituksesta, että johto yrittää edes jotenkin reagoida tähän naurettavaan taaperrukseen. En viittaa suoraan...
  4. J

    Lauri Mikkolalle potkut

    Havun johdolla loppukausi, ja välitön huippukoutsin kartoittamisen aloitus ensi kaudeksi on oma reseptini. Mäntymaa valmensi sen edellisen SaiPa-pelin, ja puheli siinä kymmenen kertaa järkevämmin kuin Mikkola yhdessäkään haastattelussa koko kaudella. Ainakaan huonommaksi ei voi mennä.
  5. J

    Lauri Mikkolalle potkut

    Ei ollut ainakaan äsken vielä CMoressa. Sen sijaan kateellisena katselin Ilves-Jukurit -ottelun pressin. En tiedä, voivatko valmentajat juurikaan tuon tyylikkäämmin ja ammattitaitoisemmin tuntemuksiaan esittää etenkin noin räikeiden tuomarivirheiden sävyttämän kärkimatsin jälkeen. Meidän Late...
  6. J

    Lauri Mikkolalle potkut

    En edelleenkään usko, että toimisto kykenee potkuja antamaan, ennen kuin uutinen on luettavissa silmieni edessä. Jäädään vartomaan ihmettä.
  7. J

    Lauri Mikkolalle potkut

    Voimakkaat "uponnut Manner" -vibat tuli itsellekin mieleen tuosta Mikkolan haastattelusta. Vain seurajohto voi päästää hänet kärsimyksistään, mutta sitä se ei tee. Tuon miehenkö pitäisi jotenkin valmistaa Kärpät jo huomenna uuteen matsiin? Julmaa on touhu, ja sääliksi käy Latea.
  8. J

    Lauri Mikkolalle potkut

    Karrikoidusti sanottuna: normaalisti kun peli on umpisolmussa, valmentajalla alkaa vanne kiristää päätä potku-uhan kurimuksessa. Nyky-Kärpissä sen sijaan koutsi ahdistuu tietäessään, että pois ei pääse ennen sopimuskauden loppua, vaikka osaaminen olisi käytetty loppuun viimeistä piirtoa myöten.
  9. J

    Lauri Mikkolalle potkut

    Trollauskin on taitolaji, ja tämä menee mestariluokkaan. Bravo!
  10. J

    Lauri Mikkolalle potkut

    Kärppien valmentajarekryprosessi Mikkolan kohdalla: Aho: "Kiinnostaisko Late Kärppien päävalmentajan pesti? Kun sulla on organisaatiosta jo kokemusta, ja meillä on tällanen valmentajapolkusysteemi". Mikkola: "Joo". Aho: "Hienoa. No sitten vielä yksi pakollinen kysymys, niin saadaan...
  11. J

    Lauri Mikkolalle potkut

    A-nuorissa playoff-paikka on ihan realistinen Laten kyvyillä.
  12. J

    Lauri Mikkolalle potkut

    Ironisintahan tässä on, että se ainut, oikea, välttämätön teko, eli potkia Mikkola pihalle, lienee se viimeinen vaihtoehto toimiston puuhasteluporukalle. Vaihdetaan vaikka pelaajat yksi kerrallaan ennemmin, kuin aiheutetaan paha mieli saunakaverille. Mutta antaa mennä vaan. Kuoppa on jo niin...
  13. J

    Lauri Mikkolalle potkut

    Muistaakseni joskus alkukaudesta kommentoin jossain viestissäni tuota Mikkolan pökkelömäistä ja pinnallista ulosantia verrattuna moniin muihin valmentajiin, ja totesin jotenkin siihen suuntaan, että jospa kuitenkin näyttää teoillaan toista. Nyt voi todeta, että ei näyttänyt, vaan pelikirjataidot...
  14. J

    Lauri Mikkolalle potkut

    Autossa kuuntelin Cityn pelijälkeisen haastattelun: "Ihan mallikkaasti oltiin pelissä. Pari virhettä tuli omassa päässä mistä Lukko rokotti, mutta hyvä taistelu ja kova peli". Kun lausunnot ovat tätä luokkaa, eipä tarvitse ihmetellä, miksi ei pärjätä laatujoukkueille. Myönsi sentään oman alueen...
  15. J

    Lauri Mikkolalle potkut

    Jussi Ahokas saa todennäköisemmin potkut kuin Late Mikkola. Tepsin syöksykierrettä ei ole ollut pelastamassa (tekohengittämässä) yksittäiset superpelaajat, tai huikea maalivahti- ja erikoistilannepelaaminen, vaikka Ahokas painii valmentajana aivan eri sarjassa kuin Mikkola. Tavallaanhan näiden...
  16. J

    Lauri Mikkolalle potkut

    Itse en ole lainkaan sitä mieltä, että Kärpät on JyPin kanssa Liigan surkein joukkue, joten turhaan linkität jonkun muun mielipidettä oman viestini sanomaan. Viisikkopelinsä puolesta (joka kuitenkin on jokaisen joukkueen sydän ja sielu, mikä määrittää lopulta kokonaisuuden), Kärpät on rämpinyt...
  17. J

    Lauri Mikkolalle potkut

    Tässäpä tilanne melko tiivistetysti. Nyt Kärppien pelitauon aikana takaa voivat tulla ohi teoriassa Tappara, Jukurit ja Lukko. Kärppien seuraavat pelit ovat SaiPaa ja KooKoota vastaan, joista on tulossa aika varmat 6 pistettä (Mäenalasen ja Ohtamaan puuttumisesta huolimatta), ja taas ollaan...
  18. J

    Lauri Mikkolalle potkut

    Eikö Mikkolaa (tai Kärppien edustajaa) media ollut odotellut tunnin? Ei siinä ollut kyse enää mistään "ajantajun katoamisesta", vaan epäammattimaisuudesta. Ymmärrän, että tunne on vienyt tuossa tilanteessa, mutta pitää löytyä Kärppien tasoisesta seurasta - ja mistä tahansa Liiga-seurasta - sen...
  19. J

    Lauri Mikkolalle potkut

    Ihan järjetöntä selittelyä. Oliko Late kännissä, vai miten voi muka "unohtaa" mennä pressiin pelin jälkeen? Sehän kuuluu päävalmentajan perusrutiineihin. Ei ollut munaa myöntää edes sitä, että syy oli hänen itsensä, vaan selityksiä selitysten perään.
  20. J

    Lauri Mikkolalle potkut

    Laskelmien mukaan kun paperi on taiteltu 42 kertaa, ollaan kuussa asti. En sitten tiedä, millä suureilla noita Kärppien taitekohtia voisi mitata, mutta varmaa on, että Laten opeilla ei ainakaan kuuhun mennä.
Ylös