Hakutulokset

  1. J

    MM 2021: Suomi

    Juuri tähän Jalosen filosofia mestarillisesti perustuukin. Kun ne peruskivet, eli maalivahti- ja puolustuspeli, ovat kunnossa, myös lopulta se hyökkäys tuottaa tulosta. Periaatteessa tässäkään turnauksessa ei tuon filosofian suhteen ollut ongelmaa, paitsi sitten aivan kalkkiviivoilla. Toki jo...
  2. J

    MM 2021: Suomi

    Erinomainen kiteytys siitä, että olihan Suomi lopulta aika hyvä. Erikoistilanteet epäonnistuivat, mutta näen osasyyksi sen, että eipä niitä hirveästi päästyy treenaamaankaan. Silti se Ruohomaan jäähy 3. erässä oli käänteentekevä, ja ratkaisi finaalin. Sitä ei olisi saanut missään nimessä tulla...
  3. J

    MM 2021: Suomi

    Jalonen on takuulla maailman paras valmentaja, joka osaa kompensoida tuota maalinteon tehottomuutta aivan timanttisella yhteistyöjääkiekolla. Tämän iltainen finaali oli sitten osoitus, että jossain vaiheessa raja kumminkin tulee vastaan. Se vain tulee, koska jääkiekko-nimistä peliä ei voi...
  4. J

    MM 2021: Suomi

    Olen itsekin osin huvittuneena, osin vihaisena, ja pelonsekaisin tuntein seurannut näitä eri medioiden juttuja siitä, että Saksa on Leijonille lähinnä suupala, ja enemmänkin pitäisi jännittää, kuka finaalissa on vastassa. Ymmärrän sellaisen terveen itseluottamuksen ja jossain määrin uhon, kunhan...
  5. J

    MM 2021: Suomi

    Samoin. Oli Anttilalta ehdottomasti sitä paremman pään tekemistä, eikä maalikaan hirveän kaukana ollut. En muista kuka pelaajista jossain haastattelussa sanoi, että viime kisoissa nauroivat porukalla ääneen aina noille Iltalehden leijonille ja lampaille. Eli kai ne kannattaa yrittää ottaa...
  6. J

    MM 2021: Suomi

    Kazakstan. Pieksi Italian 11-3.
  7. J

    MM 2021: Suomi

    On kyllä yksi parhaista viesteistä, mitä olen tässä ketjussa lukenut. Ainakin itse otan sata kertaa sadasta mieluummin tämän Jalosen nimettömämpien pelaajien kurinalaisen, huippuunsa valmennetun lätkän kuin Marjamäen koohotuskiekon, jossa tulos vaihteli taivaan ja helvetin välillä. Jukan...
  8. J

    MM 2021: Suomi

    Ymmärrän täysin tämänkin näkökannan, mutta tosiasia on, ettei tuolla miehistöllä mitään sexy-hokia pelata. Toki onhan tuo peli ollut välillä lähes pelkkää virransäästöjääkiekkoa, jossa tehdään pelkästään välttämätön, mutta ei pidä unohtaa myöskään vastustajia. Vaikkapa Latvia pelasi tänään...
  9. J

    MM 2021: Suomi

    Suomi on suorittanut erittäin tasaisesti tähän asti, ei ole isoja heilahteluja ollut suuntaan tai toiseen. Itse asiassa juuri sellaista peliä, jolla saadaan voittoja, ei mitään murskajaisia. Tasaisuudesta kielii myös koko kisojen piikkipaikka pisteissä. Joukkue ilman suuria tähtiä pelaa...
  10. J

    MM 2021: Suomi

    Mielestäni tuo, että pitkätkin pyöritykset vihollisen päädyssä harvoin päättyvät edes kohtalaiseen maalipaikkaan, johtuu aika pitkälti siitä, että joukkue koostuu lähes yksinomaan uutterista työmiehistä, muttei kärkipään osaajista. Silti Jalosen pelikirja on niin huippuunsa hiottu, että...
  11. J

    MM 2021: Suomi

    Tuo ketju täytti ainakin omat odotukseni, ja Lundellista on kehkeytymässä vähintään sellainen keskituloisen miehen Kakko. Ruotsalaisellekin toinen maali putkeen, joten kyllä sieltä alkavat nämä ns. odotetut nimet hiljalleen kohota ratkaisijan rooleihin. Huominen Latvia-peli tulee pian, mutta...
  12. J

    MM 2021: Suomi

    No joo, tavallaan totta, mutta pelit eivät ole sisaruksia keskenään. Ja kyllä silti yhä todennäköisempänä pidän, että Suomen loppusijoitus on kazakkeja parempi. Win the right games, jne. :)
  13. J

    MM 2021: Suomi

    Jep, varmaankin tuossa on hyvin pitkälti se kokoonpano, jolla sitä menestystä tulee jos on tullakseen. Toivotaan että tukossa ollut Turusen pyssy saisi voimaa Ruohomaan tarjoilusta. Lundellin ketjua kohtaan itsellä suurimmat odotukset tänään. Ossi Pulkannaru on paljon vartijana, ja nyt on hyvä...
  14. J

    MM 2021: Suomi

    Tuota olen vähän pelännyt. Ruotsi on taktikoinut alusta asti, napsii juuri riittävän määrän pisteitä puolivälieräpaikkaan, esittäen huonompaa kuin todellisuudessa on, ja laittaa sitten Suomea vastaan kaasun pohjaan. Vaikka viestini on sarkasmia, sen sisältö saattaa aivan hyvin toteutua.
  15. J

    MM 2021: Suomi

    Ihan takuulla on etukäteen päätetty linjaus. Aika hyvin siinä tasoituksen antamisessa on ainakin turnauksen alussa onnistuttu, vaikkei nyt tähän kohti ole faktaa heittää, kuinka paljon vähäjäähyisempiä matsit ovat ylipäänsä olleet (paitsi Suomen osalta, mitä jo ylempänä laitoin). Mutta ei voi...
  16. J

    MM 2021: Suomi

    Mitä tilastoja selasin, niin Suomi on turnauksessa sekä pelannut vähiten ylivoimaa että saanut jäähyjä (vertailun vuoksi Leijonilla 3 yv-kertaa, kun taas Sveitsillä eniten, 12 yv-kertaa). Jäähyllä Suomi on istunut neljästi, kun taas toisessa päässä Saksa ja Iso-Britannia ovat saaneet 12kpl...
  17. J

    MM 2021: Suomi

    Se on juuri näin. Tällaisia pelejä tarvitaan, joissa onnistumisia tulee laajalla rintamalla, ja on samalla myös palkinto valmennuksen suuntaan, joka onnistui ketjumuutoksissa. Esim. Nousiainen ja Ojamäki pelasivat erittäin hyvät avauspelinsä, eikä muutenkaan heikkoja lenkkejä löytynyt. Lisäksi...
  18. J

    MM 2021: Suomi

    Itsestä välillä ihan vakavasti tuntuu siltä, että Manner hämmentää Leijonissa(kin) tuota ylivoimaa, koska ihan yhtä käsittämättömiä ratkaisuja tuli Kärpissä varsinkin parin viime kauden aikana.
  19. J

    MM 2021: Suomi

    En lähde sen enempää spekuloimaan, kenen tilalle, koska Jalonen valmennustiimeineen on joukkueen roolittamisen miettinyt jo hyvissä ajoin ennen kisoja, ja luotan, että silloin parhaat saatavilla olleet pelaajat ovat omilla paikoillaan. Enkä kritisoi enää, kun se tuntuu joillakin menevän liikaa...
  20. J

    MM 2021: Suomi

    En tarkoita ketään yksittäistä pelaajaa, vaan hiukan kritisoin sitä, että joukkue lyötiin aikaisin lukkoon, ja esim. Liigan finalistit jäivät kokonaan ulos. Kyllä tuonne joku Koivistoinen tai Pajuniemi olisi mahtunut juurikin sitä maalintekotaitoa tuomaan. Mutta joo, ymmärrän, että joukkueelle...
Ylös