Hakutulokset

  1. J

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Tylsää, kun joutuu aina pelaamaan sarjataulukossa heikommin sijoittuneita vastaan.
  2. J

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Pennanen oli viime kauden alussa vielä kärjen alapuolen joukkueen valmentaja ja keväällä mestarijoukkueen. Kelpaako esimerkiksi?
  3. J

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Hänellä oli ”melkein” valmis sopimus KHL:n puolelle, jolloin ilmoitti että käyttää optionsa nyt heti. (Siviilisyyt tässä luultavasti isossa roolissa). Mutta kyseinen sopimus taisi sitten kariutua ja sen jälkeen tilanne on ns. Kellunut.
  4. J

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Torjuntojen määrä on täysin yhdentekevä veskarin hyvyyden arvioinnissa. Jotta tästä olisi jotain virkaa, pitäisi tilastoihin saada eriteltyinä erilaiset torjuntatilanteet, mikä on mahdotonta tai ainakin hyvin hankalaa. Hyvän joukkueen takana vedot tulee pääsääntöisesti kaukaa ja ilman maskia ja...
  5. J

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Samoinhan muutkin voi vielä vahvistua. Toki Kärppien tilanne on keskimäärin muita joukkueita heikompi, kun joukkueesta puuttuu useita avainpelaajia. Kärpät kait etsii 2 laituria ja 1 maalivahtia enää. Tuskin sinne viittä pelaajaa tulee ainakaan ennen kauden alkua. Voi hyvin olla, että tulee vain...
  6. J

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Et ole ainut. Veskariosastohan se hankalin on, kun sopimus on speksien mukaan vain Annusella.
Ylös