Hakutulokset

  1. J

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Täällä on palstalla valitettu läpi kauden 5vs5 pelaamisen surkeudesta ja esimerkiksi oman pään pelaamisen puutteista. Meidän valmentaja taisi kyseisen asian mainita ensimmäisen kerran eilisessä lehdistötilaisuudessa, että ”se oli jo parempaa”. Itse en eilistä peliä ehtinyt tuijottamaan, mutta...
  2. J

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Niin - Ruotsalainen ei taida henkilökohtaisista syistä syntymäpäiviään viettää, niin tuskin on haastatteluita tämän tiimoilta antamassa.
  3. J

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Samat oli vinkeet silläkin. Tokihan sitä saa naista haluta, mutta jos se tapahtuu joka ilta Jumprussa, niin se ei oikein ole urheilullista enää, vaikka kuntoiluun johtaisikin.
  4. J

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Ei fysiikkavalmentajatkaan alkoholismia ja kroonista piparinkaipuuta saa parannettua...
  5. J

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Kärppien parhaat markkinointitempaukset on olleet gorillat hallilla ja Pedon Raapaisu... keksikää näille yhtäläisyys.
  6. J

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Milloin viimeksi ollut kesällä tilanne, että kun joku joukkue julkistaa kovan nimen (Lukko ja Krejcik), niin Kärppien osiossa ei tule kukaan kommentoimaan, että olisipa kelvannut meillekin?
  7. J

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Kyllä sen tekohymyn erottaa. Puhutaan kuitenkin vähän eri asioista. Ei aspassa saa kettuilla, eikä käyttäytyä sopimattomasti, mutta ei sille mitään mahda, että jos on paska päivä, niin se näkyy kyllä naamalta.
  8. J

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Kaikilla on hyviä ja huonoja päiviä, joten itse annan ymmärrystä asiakaspalvelussa työskenteleville. Mutta sähköpostien ja ylipäätään ulospäin tapahtuvan kommunikaation pitäisi aina olla positiivista kuulijan kannalta. Vaikka asia olisi kuinka paskamainen tahansa, sen voi esittää positiivisesti.
  9. J

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Aika useinkin on pelit venähtänyt seuraavan vuorokauden puolelle. Joskus ihan aamuunkin saakka. Raskaita pelejä nuo, kun tahtoo kroppa olla monta päivää ihan sekaisin.
  10. J

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Minusta joukkue harvemmin voi yli- tai alisuorittaa. Joukkueena saadaan aina se, mitä ansaitaan ja taso on aina se edellinen peli. Tietenkin voi vertailla vastustajaan Veikkauksen kertoimien tapaan ja sitä kautta miettiä, onko tulokset linjassa vastustajiin nähden, tai onko "yli-, tai...
  11. J

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Mäkkärin hampparit on persiistä... Saa todistaa paita-asian vääräksi. Toivoisin, että Kärpät tekisi edes kerran siistin paidan. Tuommoisia velcrolla kasattuja tilkkutäkkejä.
  12. J

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Ei löydy toimistolta kanttia tehdä edes yhteen peliin tyylikkäät paidat... Mainosten pitää näkyä, kun iso tapahtuma ja kaikkee.
  13. J

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Suikkanen sai auton käyttöönsä, kun teki Kärppien kanssa sopimuksen. Leasing firma teki sopimuksen Suikkasen kanssa ja siihen sisältyi logot auton kylkeen (luultavasti Kärppien maksamat / yhtistyökuvion myötä tulleet). Suikkasen sopimuksessa on sovittu, että Kärpät maksaa ko. auton leasing...
  14. J

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Mullakin on viiri seinällä, mutta ei Kärpät mulle mitään maksa...
  15. J

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Voi liittyä leasing kuvioihin. Ei kerro henkilön sopimustilanteesta yhtään mitään. Leasing autot on lähes aina henkilökohtaisia - vaikka sen maksaja saattaakin olla yritys ja sopimukset tehdään ajanjaksoksi x (3v tms.).
  16. J

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    No ajatushan on toki sen verran huvittava, ettei kannattaisi edes spekuloida. Mutta yleensähän näissä tilanteissa ostetaan sopimus ulos jollain summalla, jonka jälkeen henkilö on vapaa tekemään, mitä haluaa. Hän tulee vastaan jonkin verran suhteessa täyteen palkkaan, mutta pystyy ottamaan...
  17. J

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Julle - Ruohis - Bertrand on kyllä mielenkiintoinen. Viime kaudella melko heikko esitys kaikilta, mutta potentiaalia kyllä löytyy. Aika high risk ketju tuo. Lasu voi tasapainottaa kivasti tuota toista ketjua ja luulen, että tuo on ihan potentiaalinen ketju kauden alkuun, jos uusia nimiä ei...
  18. J

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Mahdollisesti joo - melko tuskasen näkönen tässäkin kuvassa... (linkki facebookissa löytyvään otokseen eiliseltä)
  19. J

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Tämä on varmasti hyvä asia. Lasse pystyy varmasti antamaan enemmän joukkueelle, kun peliaika ei huikentele siellä 24min ja yli jatkuvalla syötöllä. Rinnalle lienee sitten tulossa Niemelä ja kolmosparissa suihkii sitten Kivihalme(Ronkainen/Lyytinen) ja Hakanpää. Hakanpään ja Niemelän voi toki...
  20. J

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Eiköhän nuo molemmat kuitenkin jatka NHL paikan metsästystä ainakin ensi kauden vielä. Jos ensi kaudella ei peliaikaa tule minkään vertaa, niin sitten lienee seuran vaihto tiedossa, mutta silloinkin luultavasti ensin toiseen NHl seuraan. Toki molemmat kelpaisi - ei siinä mitään. Liian nuoria...
Ylös