Hakutulokset

  1. I

    KooKoo kaudella 2020–2021

    Tähän liittyen, onko aiemmin tehty 7 maalia vieraspelissä yhden erän aikana?
  2. I

    KooKoo kaudella 2020–2021

    En oikein näe, miten tuollainen voisi toimia kun koko kaudella säännön pitäisi kuitenkin olla sama. Mielestäni parempi vaan mitä enemmän pelejä on, joiden perusteella pistekeskiarvo määräytyy. Pelejähän peruttiin muistaakseni ihan alkukaudestakin, jolloin oli vasta joitakin otteluita pelattu.
  3. I

    KooKoo kaudella 2020–2021

    Jatkoajan kierrosennakon mukaan peli olisi peruttu.
  4. I

    KooKoo kaudella 2020–2021

    Tuohon 15 ottelun jaksoon mahtuu vielä sitä heikkoa aikaa, kun KooKoo hävisi kolme peliä putkeen eikä saanut niistä pistettäkään. On ihan perusteltua jakaa pelit suunnilleen kahdella, mutta siinä ei vielä viime aikojen vahva vire oikein näy. Tämän vuoden puolella KooKoo on ollut...
  5. I

    KooKoo kaudella 2020–2021

    Torjuntaprosentti ei itsessään anna kovin hyvää vertailukohtaa, koska joukkueet ovat niin erilaisia maalivahdin kannalta. Jos tilastoista poimii joukkueet, joiden laukaukset tasakentällisin ovat suurimmat suhteessa annettuihin laukauksiin, niin nämä joukkueet ovat: 1. HIFK 156 2. KooKoo 123 3...
  6. I

    KooKoo kaudella 2020–2021

    Joo ihan perusteltuja kysymyksiä. Pelli on pelaaja, jota on mielestäni tosi vaikea arvioida edes nähdyn perusteella. Ennen tätä kautta Pelli on pelannut n. 250 liigapeliä ja niiden perusteella olen sitä mieltä, ettei taso riitä keskitasoa paremman liigajoukkueen kärkipakin rooliin. Toisaalta...
  7. I

    KooKoo kaudella 2020–2021

    Pointti oli siinä, että tehoistakin riippumatta Oksasesta on hyötyä joukkueelle. Tästä viestistähän koko keskustelu lähti:
  8. I

    KooKoo kaudella 2020–2021

    Tarkoitin tuolla Pellin roolia. En sitä, etteikö Pelli olisi pelannut hyvin ja se lukikin siinä. Nyt kun Ytterellistä ei ole ollut ottamaan kiekollisen pakin roolia kärkiketjuissa, niin KooKoolta puuttuu sellainen. Vai pystyisikö Pelli kantamaan sellaisen roolin pidemmän päälle. Tämä oli lähinnä...
  9. I

    KooKoo kaudella 2020–2021

    Jos Oksanen on koko kauden suurennuslasin alla, niin kannattaa tosiaan seurata myös työmoraalia ja -määrää. Luistellut eniten koko joukkueesta ja viimeisen päälle asenne koko ajan. Välillä hyökkäyspäässä menee vähän pakottamiseksi, mutta sekin on vähenemään päin. Vähän laadukkaampi sentteri...
  10. I

    KooKoo kaudella 2020–2021

    Seppälän palatessa Ytterell on mielestäni ensimmäisenä liipaisimella. Ei ole tuonut vielä mitään lisäarvoa hyökkäyspeliin ja sekoilee omassa päässä. Rautanen on mennyt eteenpäin ja täyttää paikkansa. Jonkun pitää pelata ne kohtuu pienet minuutit ja Rautanen hoitaa ne paremmin kuin Ytterell tai...
  11. I

    KooKoo kaudella 2020–2021

    Noin isoa eroa selittää vähän se, että Mannisen plussista seitsemän on kolmesta viimeisestä ottelusta, jotka KooKoo on voittanut yhteismaalierolla 15-4. Ytterell pelasi näistä vain viimeisessä ja siinäkin seiskapakkina n. 12 minuuttia. Mutta eihän tämä sitä poista, että Manninen on ollut...
  12. I

    KooKoo kaudella 2020–2021

    Oikeastaan aika hyviä arvioita. Yleensä kun isompi joukko arvioi, niin lopputulos menee lähelle oikeaa. Jos noista olisi pakko valita yliarvostetuin, niin ehkä Platzer olisi sellainen. Odotukset on kyllä kovat tälle kaudelle, mutta ei mielestäni kuuluisi viime kauden perusteella olla esimerkiksi...
  13. I

    KooKoo kaudella 2020–2021

    Miten se hyvä peliäly näkyy?
  14. I

    KooKoo kaudella 2020–2021

    Hyviä on hankinnat. Täytyy vain toivoa, ettei joukkuetta kasata pelkästään paperille. Sen uhka on kuitenkin niin vahva, ettei kovin paljon jaksa innostua vielä.
  15. I

    KooKoo kaudella 2020–2021

    Kiekkollista taitoa puuttuu, joten Ytterell kelpaisi oikein hyvin. Piskulalle en näkisi tarvetta. Caitoa ja Sulakia tässä kuitenkin käytännössä korvataan.
  16. I

    KooKoo kaudella 2020–2021

    Odotan Odenin lyövän kunnolla läpi ja toivottavasti saisi myös ylivoimalla viivamiehen paikan. Viime kaudella oli jo viitteitä, että voisi olla kunnon uhka kun saa vaan laukaukseen varmuutta.
  17. I

    KooKoo kaudella 2020–2021

    Voi olla, että Strömbergin lähtö mahdollisti Mingoian kiinnityksen. Tiedä sitten, olisiko rahaa vielä Haatajaankin. Ei noita yli 40 pisteen pelaajia ihan liukuhihnalta kuitenkaan KooKoohon hankita. Etenkään tällaisena aikana.
  18. I

    KooKoo kaudella 2020–2021

    Jos Strömbergin ura menisi samalla tavalla niin nyt seuraisi siirto isoon seuraan. Noiden huippukausien jälkeen Luomala siirtyi Kärppiin, Loppi IFK:hon ja Makkonen KHL:ään. Ei 50 pinnaa tehneitä pelaajia liikaa ole ja Strömberg voi olla muu ura huomioiden halvin sellainen. Tästä syystä voisi...
  19. I

    KooKoo kaudella 2020–2021

    Vaikea sanoa onko tämä KooKoolle miten paha menetys vai kääntyykö jopa positiiviseksi. Strömbergin sopimus voi olla nykyiseen tilanteeseen suhteutettuna liian kallis. Ainakin tämä mahdollistaa korvaajan hankkimisen myöhemmin ja välittömänä hyötynä säästyy yhden kärkipelaajan palkka...
  20. I

    KooKoo kaudella 2020–2021

    Varmaan totta. Vaikka ei verrattaisi edes muihin joukkueisiin, niin voi vain kuvitella miten paljon haastavampi tilanne olisi, jos KooKoo olisi pelannut ns. normaalin kauden. Tämä onnistunut kausi saattoi lopulta olla KooKoolle elintärkeä, vaikka jossain vaiheessa tuntui että kaikki valui hukkaan.
Ylös