Hakutulokset

  1. I

    Pesiskausi 2019

    Jymyn peli kehittyi enemmän sarjan aikana ja parempi tämän tietysti voitti. Hartikainen oli erinomainen mutta siltikin Koplalta puuttui pelaaja, joka olisi pystynyt aiheuttamaan epävarmuutta Sotkamon ulkopeliin. Minulle ei aukea tänäkään syksynä se, miksi Hacklin saa ratkaisupeleissä niin...
  2. I

    Pesiskausi 2019

    Veikkauksen mukaan noin 40 % eli ei nyt ihan olematon sentään. Mutta jotain pitäisi keksiä kotiutusosastolle ja ainakin Hacklin tulisi siirtää pois tärkeimmiltä numeroilta.
  3. I

    Pesiskausi 2019

    KPL:stä tulee ensimmäisenä mieleen edesmennyt Mika-Matti Ojala. Pelasi 0,8 kärkilyönnin keskiarvolla kaikkiaan yli 300 superpesisottelua (pudotuspelit huomioiden). Ei samanlainen tähti kuin vaikka Jaakko Heikkinen tai Iiro Kuosa, mutta pelasi kuitenkin komean uran puhtaana ulkopelaajana.
  4. I

    Pesiskausi 2019

    Jos pelattaisiin jokerilla ja Saukko/Löppönen pääsisi kentälle, niin ykköstilanne jäisi Mäentaustalle. Mutta pitäisihän Nokkalan pystyä hoitamaan kaksi koppia ilman apujakin.
  5. I

    Pesiskausi 2019

    Mitäs Kivipellolta vielä vaaditaan, että pelaisi onnistuneen pelin?
  6. I

    Pesiskausi 2019

    Joensuu vei Väliahoa aika pahasti. Siinä ja turhissa takapaloissa varmaan jakson ratkaisu. Veikkaan kuitenkin, että Sotkamo saa taas toisella jaksolla pelin kunnolla auki.
  7. I

    Pesiskausi 2019

    Nurmio oli Koplassa koko ajan pääasiassa etenijäjokeri. Lopulta aika harvoin purki ykköstilannetta, vaikka ilmeisesti noissa katsomissasi peleissä siinä roolissa olikin.
  8. I

    Pesiskausi 2019

    Kyllähän siellä Koplan pelaajat pyörivät joessa useampaan kertaan. Ei kestä tuollainen ulkopelikokoonpano Vimpelin tulitusta. Normaalisti jompi kumpi koppari pettää mutta nyt paukkui joka puolelta. Muuten tuo kivikkoinen joki ja pallon kimpoilut vastarannalle tai mihin milloinkin eivät...
  9. I

    Pesiskausi 2019

    Tuolta se sitten näyttää kun kolme avainpelaajaa lähtee kokoonpanosta. Koplan sisäpelin kannalta ratkaisee paljon, miten numeroilla kolme ja neljä onnistutaan. Nokkala on ihan kovapäinen ja lahjakas pelaaja, ja minulle pelin mielenkiintoisin seurattava. Hacklin on lyönyt tällä kaudella...
  10. I

    Pesiskausi 2019

    Oli hyvä lähetys Jymyllä. Ainut on tuo kentän väri, mikä vähän häiritsee mutta muuten Sotkamon kenttä on mielestäni koko sarjan hienoin. Tällä hetkellä Sotkamo on ehkä suurin suosikki mestariksi, vaikka silläkin omat kysymysmerkkinsä löytyy. Sisäpeli on nyt sarjan parasta, mutta miten kestää...
  11. I

    Pesiskausi 2019

    Loukkaantuiko Lammilakin? Hartikainen on sisäpelissä ehkä Lammilaakin parempi ja ulkonakin Lammila olisi kohtalaisesti paikattavissa. Laakson ja etenkin Toikan poissaolot on kuitenkin jo liikaa.
  12. I

    Pesiskausi 2019

    Pahin esimerkki tästä oli KPL-Hyvinkää -pelissä kun Valtteri Luoma löi kahden palon tilanteessa numerolla 9 juoksun ja siitä uusi kierros käyntiin. Kaikilta sen jälkeen yksi kentällemeno-/läpilyöntiyritys ja koppi. Todella puuduttavaa ja olisi saanut se juoksu oikeastaan jäädä lyömättä.
  13. I

    Pesiskausi 2019

    Minusta ainakin oli, vaikka @Diablo ei tuota mieltä olisikaan. On tekona eri asia uhata väkivallalla, tässä tapauksessa pallon heittämisellä, kuin toteuttaa se. Joku 10 ottelun pelikielto olisi ihan käsittämätön.
  14. I

    Pesiskausi 2019

    Eilisen perusteella IPV:n Sikiöllä ei tahdo syöttö pysyä lautasella. Reilusti vahinkovääriä eikä ihan perussyöttö meinannut pysyä esim. laittoman jälkeen millään lautasella. Vähän kyllä paransi ottelun edetessä, mutta aika vaikeaa on.
Ylös