Hakutulokset

  1. I

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Oli toi aika hemmetin sekavaa. Välillä tuli mieleen pihapeli, missä tilanteita tippuu eteen aivan yhtäkkiä.
  2. I

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Olen halutessani hyvin lennokas ja varsinainen idealinko, etenkin puoli viiden aikoihin aamuyöstä. Yritän vain miettiä tätä joukkueemme tilannetta ja tulevaisuutta. :)
  3. I

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Niin, tän pelaajabudjetin, tai sen tason missä se seilaa ilman yltiöpäisiä korotuksia puitteissa tuo tietenkin on haasteellista. Ja maltillisuus sanelee toimintaa jatkossakin. Josta siis päästään tässä loputtomassa loopissa jälleen siihen, että SaiPan mahdollisella huippukaudella pitää monen...
  4. I

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Tää voi olla aika boxin (ei siis jäähyboxin) ulkopuolista ajattelua, mutta mitä jos tuohon joukkueeseen hankkii paperilla varman syömähampaan jo sarjan alussa? Siis sellaisen ukon, joka ehkä voisi auttaa parhaan kykynsä mukaan jos ja kun tulee heikkoja hetkiä ja joka olisi sitten johdattamassa...
  5. I

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Niin, mitään järkeähän ei ole hankkia täydellistä replikaa kentällä nyt viilettävistä yksilöistä, vaan sen mahdollisen hankinnan tulisi edes jollain muotoa täyttää vahvistuksen tunnusmerkit olkoonkin, että aika aarniometsästä niitä on ennenkin tänne hankittu. Ja sitten jos katsoo, että...
  6. I

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Tuohimaahan oli kakkosmaalivahdin roolissa, mutta kiitos katastrofikauden ja Markkasen loukkaantumisen sai paljon pelejä alla joukkueessa, jossa A-junnupitoinen (?) puolustus pelasi pleijareihin valmistautuvia, tai po-paikoista kamppailevia jengejä vastaan. Kyllä se salettii oli sellainen koulu...
  7. I

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Joukkueen paras pelaaja. Joillekin olla paras paskojen joukossa ei paljoa vaadi, joillekin taas se on ihan maksimi. En tiedä mihin Kunyk tässä asettuu, mutta olen aina uskonut siihen, että määräänsä enempää ei voi vaatia ihmetekoja, kun kyse on joukkueurheilusta.
  8. I

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Niin, kyllähän tuonne mahtuisi sellainen ykköskorin kotimainen, jolla on kokemusta isoista peleistä ja tiukista paikoista. Tai ainakin sellainen ykkös ja kakkoskorien välillä seilaava. :) En tiedä kuka, enkä tiedä mistä, enkä tiedä millä rahalla, mutta kelpaisi. Sellainen valmis pelaaja niinku...
  9. I

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Toivon mukaan SaiPa voittaa runkosarjan, niin säilyy kotietu finaaleihin asti. Jotkut meistä katsoo tätä sarjaa vähän pidemmälle. Mutta koska olen usein väärässä, niin todnäk tässäkin ja tammi kukkii (kukkiiko tammet?) myös vieraspelaamisen osalta keväällä.
  10. I

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    @Don Sputnik Nyt kun avasit nuo vierasotteet ihan numeroin, niin kylmäävä tilasto kyllä. Kaikenlaisilla kokoonpanoillakin on päästy yrittämään, suht optimaalisella ja vähemmän iskukykyisellä, eli ei oikein voi mennä senkään taakse, että puuttuuko se ja se pelaaja. Huomionarvoista sekin, että...
Ylös