Hakutulokset

  1. I

    Tyhmien kysymysten ketju

    Onkohan sellaista joukkuetta kuin (HC) Sämpylänjakajat? Voisi olla myös punk-bändin nimi. Tai Veikko Huovisen kirja.
  2. I

    Tyhmien kysymysten ketju

    Juuri näin, ja todennäköisesti jää uusi koronaviruskin. Eipä kestä! :)
  3. I

    Tyhmien kysymysten ketju

    Nyt en äkkiseltään muista tarkkoja lukuja, ja niiden todentaminen on hankalaa sikäli, että H1N1-kanta (sikainfluenssa) kiertää joka vuosi influenssa A:na. Vuodesta 2009 lähtien siihen lienee siis menehtynyt ihmisiä maailmanlaajuisesti jotain XX-XXX miljoonaa, mutta nämä tilastoidaan...
  4. I

    Tyhmien kysymysten ketju

    Hyvä kysymys. Varmaankin osin siksi, että Suomella ja monella muulla maalla oli tuolloin juuri sopivasti vanhenemassa oleva kallis suurerä Tamiflu-lääkettä, joka sopi juuri ko. virustaudin hoitoon. Varastot saatiin käytettyä. Pandemrix-rokotekin tuli muistaakseni noin puolessa vuodessa.
  5. I

    Tyhmien kysymysten ketju

    Ei, ei kummankaan kohdalla ollut likimainkaan tällaista reagointia kuin nyt. Toki on selvää, että uuteen koronavirukseen ei ole (ainakaan varmistettua) lääkettä – tehokkaita hoitokeinoja kyllä – eikä rokotetta toistaiseksi. Silti tämä on mielestäni maailmanhistorian ensimmäinen infodemia...
  6. I

    Tyhmien kysymysten ketju

    Miksi koko taudinaiheuttajaan suhtaudutaan kuin HI-virukseen, testejä, häpeää ja "positiivinen/negatiivinen"-termistöä myöten? Tänään Ilari Johansson heitti keikallaan hyvin, että nykyään ei mitään, jos on esim. vaikka mitä sukupuolitauteja, mutta se, JOS ON KORONA! Eihän SARSin ja H1N1:n...
  7. I

    Tyhmien kysymysten ketju

    Linkki: https://twitter.com/MattiMorttinen/status/1293287488644161536?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E1293287488644161536%7Ctwgr%5E&ref_url=https%3A%2F%2Fembed.is.fi%2Fext%2Fembed%2F%3Furl%3Dhttps3A2F2Ftwitter.com2FMattiMorttinen2Fstatus2F1293287488644161536 Ja Turkissa on...
  8. I

    Tyhmien kysymysten ketju

    Kamala kysymys.
  9. I

    Tyhmien kysymysten ketju

    Vaade on vähän samanlainen kuin että "ajattelua ja filosofiaa ei pitäisi sotkea". Urheilu on väistämättä osa yhteiskuntaa ja siten politiikkaa. Urheilun puoluepolitisoiminen tai käyttäminen esim. vallankäytön välineenä on sen sijaan kyseenalaista.
  10. I

    Tyhmien kysymysten ketju

    Valtakunnallisesti kokonaisuudessaan kymmeniä miljoonia, jopa yli 100 miljoonaa euroa; esim. yksin Vaasan kaupungin arvio koituvista kustannuksista on satoja tuhansia, jollei miljoonaluokkaa. "Hauska" fakta on myös se, että uusia "sukupuolineutraaleja" merkkejä ei saa laittaa ennen kesäkuuta...
  11. I

    Tyhmien kysymysten ketju

    On. Tai ainakin pitäisi olla, koska toimeentulotuen on tarkoitus olla väliaikainen, viimesijainen sosiaaliturvan muoto, jolla taataan välttämättömät elämisen edellytykset - ei pysyväisjärjestely tai elinkeino, josta "jää rahaa vielä säästöönkin". Mielestäni mitään verorahoitteista vastikkeetonta...
  12. I

    Tyhmien kysymysten ketju

    NOTTA POHOJALAASIAhan ovat tosiasiassa vain eteläpohjalaiset, eli Seinäjoki Veikkausliigassa. Siellähän on rahaa, hyvä stadioni ja paljon muutakin, mutta viime vuosina ovat sössineet hommansa.
  13. I

    Tyhmien kysymysten ketju

    On. Erään tutkimuksen mukaan joululauluja ympäri vuoden kuuntelevat ihmiset ovat keskimääräistä onnellisempia. Fun fact: eräs entisistä tyttöystävistäni teki gradunsa joululauluista. Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=vne_ZUldW5o
  14. I

    Tyhmien kysymysten ketju

    En ota muuten kantaa kuin että yksityisviestien oikeudeton avaaminen täyttää viestintäsalaisuuden loukkaamisen tunnusmerkit (Rikoslaki 38 luku 3 § 1 mom):
  15. I

    Tyhmien kysymysten ketju

    Tästä tuli kehitettyä heikohko puujalkajuttu: Mitä ISS:n (kansainvälinen avaruusasema) lepotiloissa voi tehdä ja katsella? - Maata.
  16. I

    Tyhmien kysymysten ketju

    Pysyttelen tiiviisti sisätiloissa noin klo 18 asti, jolloin valkoinen paahde ulkona helpottaa. Sitten Sini Yaseminin ja Vilma Alinan keikoille. <3 UUJEA!
  17. I

    Tyhmien kysymysten ketju

    Entä jos Schrödingerin kissa menee tien - tahi kvanttimekaniikan superpositioasetelman - yli? Rammstein - Rosenrot (16-bit)
  18. I

    Tyhmien kysymysten ketju

    Jos kyseessä on nimenomaan myynti, mielestäni teko täyttäisi selvästi petoksen tunnusmerkit (RikosL 36 luku 1 §): "Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai...
  19. I

    Tyhmien kysymysten ketju

    Hyviä pointteja, @Peltinen . Hämmentävää on lisäksi, että koko hallituskohkaamisessa - ilmeisesti erittäin absurdin "menolisäyshypen" vuoksi - on monilta unohtunut tai kokonaan hahmottumatta se, että Suomen valtiontaloudenhoidossa ja julkispalvelujen organisoinnissa on ns. syvä linja, joka...
  20. I

    Tyhmien kysymysten ketju

    Täh? Viitannet Winston Churchillin klassiseen toteamukseen, jonka mukaan "demokratia on huonoin hallintotapa, ellei mukaan lasketa kaikkia muita hallintotapoja, joita ajan mittaan on kokeiltu." On nimittäin hiukan vaikeaa väittää, tai järjellisesti perustella, että esimerkiksi Neuvostoliiton...
Ylös