Hakutulokset

  1. I

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2022–2023

    Myöskin yleisömäärässä näkyy, että pronssia ei odotettu eikä pettymyksestä ole toivuttu. Uusi normaali vaan on se, että yleisöä on siltikin heittämällä yli täysi täysi Hakametsä tai Nordis. Silti on nähtävissä, että moni on jäämässä kotiin. Vaikka pelataan mitaleista, ei päästä puolivälierien...
  2. I

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2022–2023

    Kuopiossa on tehty hyvää työtä ja jotenkin heille soisi jatkopaikan, vaikka jo sarjan mittaan nähtyjen vastoinkäymisten vuoksi. Pelicans voisi lähtökohtaisesti olla ohuesti sopivampi ja siten ehkä helpompi vastustaja meille, mutta ei välttämättä. Tasaväkisiä ehdokkaita. Pelicansia vastaan...
  3. I

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2022–2023

    Itsellä vähän sellainen fiilis, että kaikki tulevat vastustajat, jotka semifinaalivaiheeseen ovat mahdollisia, ovat Kontiolan kentälle todella paljon helpompia kuin Ässät. Olen jokseenkin varma, että tulosta alkaa syntyä. Seuraava uhkakuva liittyy siihen, kykeneekö myös Tappara nollaamaan tuon...
  4. I

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2022–2023

    No, onhan se tavallaan positiivista, että heikoin suorittaja oli juuri Kontiola, koska jos se olisi joku muu, niin mieleen hiipisi helposti ajatus, ettei pelaaja löydä jyväänsä ennen kesää. Mutta kun puhutaan kaikista pelaajista juuri Kontiolasta, niin tätä huolta ei ole. Myös Haapala on ollut...
  5. I

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2022–2023

    Tuulolan lepuutus oli ainakin viisasta. Väsymys ja turhautuminen tuppaavat kulkemaan käsi kädessä eikä niitä Tuulolan kohdalla kannata ruokkia tieten tahtoen. Tuulola palvelee muutenkin paremmin Porin väännössä. Mielestäni Ruokonen kehiin Porissa, vaikka jouduttaisiin uhraamaan hyökkäyspäähän...
  6. I

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2022–2023

    Ottaisitteko Ruokosen tai Baun rotaation vuoksi peliin mukaan vielä tässä sarjassa ja jos niin olisiko se jo seuraavassa?
  7. I

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2022–2023

    Itse veikkaan, että Haapala tulee olemaan todella isossa roolissa silloin kun ollaan kovimmassa paikkaa. Naapurissa kutsuivat tärkeiden maalien mieheksi. Olen runkosarjan aikana pistänyt merkille, että niissä peleissä kun on lähdetty tosi ohkaisella, että on ollut loukkia ja on ollut...
  8. I

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2022–2023

    Tajusin just mikä Ilveksen peliinlähdöstä tänään tuli mieleen: ihan samanlaista flegmaattista kuin siinä Tappara-Ilves pelissä, jossa ratkaistiin runkosarjavoitto. No, se peli piristyi sitten, mutta kuitenkin. Alku oli sama ja lopputulos. Toistaiseksi kaikki näyttää erittäin hyvälle sarjan...
  9. I

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2022–2023

    Ei pidä paikkaansa, että Ilves olisi kapean kärjen varassa. Siellä on enemmän >10 maalin miehiä kuin Tapparalla. Niiden takaa löytyy mm. Päkkilä ja Tuulola, jotka osuvat nykyään maaliin harva se peli. Varsinaisia tehokenttiäkin on ollut kaksi. Olen melkoisen varma, että Suomi parhaaassa...
  10. I

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2022–2023

    Tätä on tosin puhuttu jo koko pitkän kauden ajan eikä mitään merkkejä ole siitä, että Kärpät pystyisi kurssia tällä kaudella muuttamaan. Ei ole missään vaiheessa ollut. Itse asiassa juuri päinvastoin näyttää yhä selvemmälle, että kriisi on niin syvä ja ainoastaan syvenemässä, että kääntymisen...
  11. I

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2022–2023

    Ja oli sitten vielä ainakin kaksi kertaa paskempi Oulun pelissä, joka tosin möhlittiin jatkoajalle.
  12. I

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2022–2023

    Ollaan viety kaikkia näitä pelillisesti runkosarjan kohtaamisissa, vaikka tulos ei aina ole seurannut. TPS on onnistunut aika systemaattisesti patoamaan meidän maalintekoa koko Ahokkaan aikakauden ja Ahokas onnistui siinä jo Kookoon vuosinaankin. Tepsillä ei nyt tänä vuonna riitä, mutta voi se...
  13. I

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2022–2023

    Nymania olisi tämän päivän peli kaivannut, kun vedot olivat niin surkeita. Saa nyt jatkossa nähdä, onko Ikonen kiireettömien paikkojen mies, siis runkosarjamaalintekijä, vai lähteekö se lätty maalia kohti myös paineessa, pienessä tilassa ja ajassa. Iso kuva on selvä: Tappara voittaminen 4...
  14. I

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2022–2023

    Meidän mahdollisuudet runkosarjan voittoon ovat heikommat kuin Sportin mahdollisuudet olivat pudotuspeliviivan ylle. Silti elättelen toiveita, että Tappara ryöstäisi täyden pistepotin Lukolta, sitten me otettaisiin ne pisteet pois Tapparalta paikallispelissä. Lisäksi voitettaisiin Lukko jäljellä...
  15. I

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2022–2023

    Nythän on kyllä todettava, että viime aikojen pelit eivät ole olleet järin yleisöystävällisiä. Kärppä-pelissäkin viihdyttävä oli ainoastaan kolmas erä ja sekin ainoastaan koska panokset yhdelle maalille olivat niin korkeat.
  16. I

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2022–2023

    Salmelan kohdalla edelleen muistaisin, että mies oli joukkueen kantavia voimia viime vuoden keväällä. Taisteilijoista jäi mieleen Suomi, Salmela, Masin ihan etunenässä, jotka pisti itsensä nimenomaan jämäkkydellä ja fyysisyydellä likoomaan. Vastuuta tuntuu nyt Pennaseltakin Salmelalle tulevan...
  17. I

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2022–2023

    Pari hörhöä tosiaan tuolla sosiaalisen median puolellakin meinasi jäädä pelistä.
  18. I

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2022–2023

    Henkistä jumia, voi olla treenijumiakin. Ei tässä ole mitään tavatonta. On tietysti valitettavaa, että runkosarjasijoitus jää tälläkin kertaa heikommaksi kuin mihin meillä pitäisi olla kaikki edellytykset. Niin se jäi viime kaudellakin. Tosta 3-6 sijoituksista on tullut aika vaarallinen paikka...
  19. I

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2022–2023

    Tänään oli Haapalalla sellaista tappamisen meininkiä, että nyt tehdään tulosta. Haapala saa loihdittua ton esiin myös pudotuspeleissä. Uskon, että moni muukin tulee esiintymään vielä ihan eri näköisenä silloin. Kolmesta pelistä helmikuun pimeydessä ei voi tehdä mitään johtopäätöksiä edes niin...
  20. I

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2022–2023

    Joo, en tiedä tukeeko tilastot ollenkaan, mutta tuntuu että tässä on pelattu monta peliä ihan yhtä päätä. Ei ole ollut huolen häivää, että voitetaanko. Myöskin Kalpa-pelissä oli tämä fiilis ottelun puoleenväliin asti. Siinä tulostaululle vilkaisu sitten herätti todellisuuteen. Ensi viikolla...
Ylös