Hakutulokset

  1. I

    Pelisuoritukset kaudella 2014–2015

    Olen pelsuja kannattanut nyt ainakin yli vuoden! Tuona aikana on tullut käytyä hallilla toistakymmentä kertaa. Muistan edelleen hyvin, kuinka vanhoina hyvinä aikoina laitettiin pahamaineinen helsingin IFK kesälaitumille lomarengas-kierrokselta.Tai kuinka taisteltiin täyspäisesti Tapparan kanssa...
  2. I

    Pelisuoritukset kaudella 2014–2015

    No mut SaiPa sentäs on pysynyt kiekkokartalla myös tämän menestyksen jälkeen, toisin kuin me, joten ehkä mitalin voisivat meille säälistä luovuttaa. On kuitenkin totta, että SaiPan unohdin täysin, joten neljänneksi jääminen täysin mahdollinen skenaario myös. Olisi kyllä hienoa mennä katsomaan...
  3. I

    Pelisuoritukset kaudella 2014–2015

    Tämä on kyllä musiikkia korville. Tai tässä tapauksessa hunajaa silmille. Itsellä oma tilanne alkaa helpottamaan siinä määrin, että ensi vuonna pääsen osallistumaan otteluihin paljon useammin. Uutinen myös Lahen Turkoosin heräämisestä/panoksesta lämmittää mieltä. Maksan todella mieluusti...
  4. I

    Pelisuoritukset kaudella 2014–2015

    Mulla on vähän sellainen tunne, että nyt ajoit johonkin kieroutuneiseen miinaan. Kyllähän RV on sen verran meritoitunut alfakannattaja, että on siinä määrin paskaa jääkiekkoa lahessa nähnyt jotta on päässyt jonkilaisen immuniteetin muodostamaan. Etenkin kun nyt oli peli tauon jälkeen ja ei...
  5. I

    Pelisuoritukset kaudella 2014–2015

    Kyllä voi jollain olla kova viha Paakkolanvaaraa kohtaan. Eikä sillä, ettenkö olisi samaa mieltä tästä kohdasta, mutta mielestäni Latvalan virhe oli vielä suurempi joka suoraan johti Lukon avausmaaliin. Tästä et nähnyt tarpeelliseksi nillittää, koska Latvalaa kohtaa ei ole viha päällä? Muutenkin...
  6. I

    Pelisuoritukset kaudella 2014–2015

    Itse tykkään Paakkista puolustaa ja tuoda häntä esille. Silti en ala väittämään vastaan, etteikö hän olisi n. 50 avopaikkaa missannut pelicans urallaan. Tämä on hyvin mielenkiintoinen ja varsin ärsyttävä puute miehen otteissa. Toki ilman tätä, ei hän suomessa pelaisikaan. Miksi ei Repik pääse...
  7. I

    Pelisuoritukset kaudella 2014–2015

    Tervetuloa vaan palstalle! Itse suhteellisen aktiivisesti palstaa luen Pelicansin osalta joten mitä enemmän kirjoittajia niin sitä mukavempi. Ainakin perjantaina oli aistittavissa sen toisen ylivoiman kanssa (Sopasen poppoo), että yhteisiä harjoituksia tuolla koostumuksella ei ole juurikaan...
Ylös