Hakutulokset

  1. I

    Uusi jäähalli!

    Lapsiperheellisenä kyllä kommentoisin, että koulujen olemassaolo vetää enemmän puoleensa kuin jäähalli/monitoimiareena. Nykyiset palveluverkkouudistukset on tehty sen perusteella että 2030-luvulla lapsimäärät edelleen laskevat. Laskevathan ne, jos ei ole palveluita esim kouluja kuin keskustassa...
  2. I

    Uusi jäähalli!

    Sunin kirjoituksista paistaa huoli Lappeenrannan tulevaisuudesta, toisin kuin niistä jotka päätöksiä tekevät. Jos minä ostaisin nakkikojusta, tekisin sen matkan varrella olevasta paikasta. Se olisi juuri tuossa paikassa, johon sinä sitä olisit perustamassa.
  3. I

    Uusi jäähalli!

    Totta. Mutta aurinkoisena päivänä menen sitten mieluummin keskustasta satamaan syömään vetyä kuin raahaudun varjoon torille. Ainut mikä vie torille on vilpitön halu maksaa paikallisesta perunasta neljä euroa kilo.
  4. I

    Uusi jäähalli!

    Olen eri mieltä. Jos torin palvelut olisivat esimerkiksi mikä lienee kaupungintalon edessä olevalla torilla - asiakkaita riittäisi enemmän. Satunnaisostajien määrä olisi suurempi.
  5. I

    Uusi jäähalli!

    Epäilemättä. Niiralan monttu > Kisapuiston.
  6. I

    Uusi jäähalli!

    @sknul kirjoittaa ja perustelee hyvin, mutta itse KooKoo-lippua heiluttavana nykyisenä lappeenrantalaisena olen hieman eri mieltä. Kouvolasta edelleen kannattaa mennä Helsinkiin katsomaan keikkoja. Entä Joensuusta? Savonlinnasta? Juvalta? Kaikkialta sieltä väliltä? Lisäksi Lappeenrannassa on...
  7. I

    Uusi jäähalli!

    Alkaa oksettamaan tuo Etelä-Saimaa lehtenä. Olen melko tunnoton omasta mielestäni nykyistä kotikaupunkiani, Lappeenrantaa, kohtaa ja tämä halliasia siinä sivussa ollut melko yhdentekevää. Toki Lappeenrannan tulevaisuuden kannalta olen toivonut keskustaan hallia. Nyt Etelä-Saimaa julkaisee...
  8. I

    Uusi jäähalli!

    Tosiaan unohdin tämän. SaiPa ja muut rahoittajat ovat vain kusettamassa ja kiristämässä.
  9. I

    Uusi jäähalli!

    Tämä. Ei saatana mitä lausuntoja kaikenlisäksi. "Olisivat rahoittajat tulleet aiemmin esiin." Eikö riitä, että tulee ennen kuin asiasta päätetään? Ilmeisesti tänään ei edes oikeasti päätetty, vaan saunassa oli jo hommat sovittu.
  10. I

    Uusi jäähalli!

    Lappeenrannassa asuessani sydämeni ei ole muuttunut keltamustaksi, mutta tämä jahkailu saa kyllä tukemaan SaiPaa kaikin keinoin. Ei mitään järkeä. Sitten perustelut ovat muuttuneet kunnon kommaritavaraksi. Koronan takia talous notkahtaa, niin ei kannata investoida... Öö, eikö investoinneilla...
  11. I

    Uusi jäähalli!

    Saska Saarikoski heitti Twitterissä kieliposkessa, että nyt olisi Helsingissä hyvä hetki tehdä kaapeloinnit ja putkityöt keskustassa. Samalla logiikalla, kieliposkessa edelleen, Lappeenrantaan olisi nyt oiva hetki rakentaa keskustaan jäähalli! Liikenne eikä varsinkaan koululaiset häiriintyisi...
  12. I

    Uusi jäähalli!

    Tähän Liigan kannalta harmaaseen päivään tuo uutinen aiheutti kyllä välittömän naurahduksen. Neljävitunsataakaksikymmentä. Itse en kaikkia perusteluja ole ostanut hallista ja sen verran kaukana asun keskustasta, että ihan sama. Vetovoiman puolesta sitten keskusta olisi loogisempi koko kylän...
  13. I

    Uusi jäähalli!

    Samaa mieltä kaikesta. Älkää nyt herraisä tyytykö mihinkään Kisapuiston remonttiin!! Ja niin parkkipaikat... Eikös halli pitänyt rakentaa keskustaan siksi, ettei autolla tarvitse tulla peliin? Viiitsiviitsi, mutta tätähän on jotkut käyttäneet kepparina..
  14. I

    Uusi jäähalli!

    @BlackWolf Kouvolassa jäädytyskoneet ovat ulkopuolella sekä esimerkiksi punttisalia yms. Joten varmaan se Kouvolan jäähallin kaipaama tila menee melko yksi yhteen Kisapuiston kanssa. Tosin tilankäyttö on järkevämpää Kouvolassa, joten pointti on kyllä hyvä.
  15. I

    Uusi jäähalli!

    Näistä kahdesta samaa mieltä. Lappeenranta upottaa tosin itseään hyvin voimallisesti. Keskustaan tuleva halli olisi hyvä elvytys toimenpide ja päättäjien soisi sen näkevän myös kulttuuritilana eikä pelkkänä liigahallina. Koiranäyttelyistä alkaen tapahtumia järjestetään Imatralla tai muualla.
  16. I

    Uusi jäähalli!

    Onhan kesällä Rock in the Citya yms. Elokuun jälkeen ei luonnollisesti mitään, kun ei ole asianmukaista paikkaa. Jos halli rakennettaisiin keskustaan, niin en usko, että sen jälkeen vuosia harmiteltaisiin, et hittolaine ku oltii hölmöjä ku rakennettiin halli. Edit: ennenku kukaan tulee...
  17. I

    Uusi jäähalli!

    Ihmetyttää kyllä kaupungin haluttomuus. Imatralla rakennetaan vaikka ja mitä, mutta Lappeenrannassa käytetään satoja tuhansia rahoituksen etsintään. Tollainen 5000 ihmisen mökki keskustaan olisi oikein passeli niin liigakiekolle kuin musiikkitapahtumien järjestämiselle. Tai vaikka mille...
  18. I

    Uusi jäähalli!

    Eletään kyllä sekavia aikoja hallihankkeen osalta. SaiPa haluaa hallin, jossa se pystyy tekemään rahaa aitioilla ja ravintoloilla? Kaupunki haluaa uuden jäähallin, josta löytyy kaukalon lisäksi pukuhuoneet ja tälle tietysti maksaja? Onko tää huonoa mediapeliä vai oikeasti ihan farssi? Imatralla...
  19. I

    Uusi jäähalli!

    No voi toki olla toimittajassakin vikaa, mutta seuraan SaiPaa lukemalla ES:ta ja paikan päällä. Jokaikisessä jutussa päädytään siihen, että tarvitaan muuten uusi halli. Se varmasti on fakta, mutta sen toitottaminen (myös) sarja-avauksen alla kuulostaa jo liikaa vanhan toistolta. Toki hyvää...
  20. I

    Uusi jäähalli!

    Tää on kyllä hauska dialogi. Myönnän, halli on syvältä ja SaiPan otteet myös toisinaan. Mutta eikö nyt kannattaisi saada väki hallille niin kauan kun Kisapuistossa pelataan eikä mainostaa sitä, että halli on paska, lihikset kylmiä ja kaljat kuumia? Uutta hallia sitten voi lobata...
Ylös