Hakutulokset

  1. H

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Taitaa jäädä Nikulta piste-ennätykset rikkomatta ja Martinkin on jo puolustajien pistepörssissä tullut rinnalle, tätä menoa painelee pian ohi. Aikaa tietysti vielä on mutta nyt alla viisi peliä kiikareilla. No, varmasti oikea päätös kuitenkin miehen itsensä kannalta oli päästä Jyväskylästä pois...
  2. H

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Suomela kevyessä 70 pinnan vauhdissa, maaleja kasassa jo 33. Jypissä pelatessaan tehtaili 21 ja 22 maalia. Seuraavaksi kaudeksi ilmeisesti siirtymässä Sveitsiin. Tuon tason sentteristä voi vaan haaveilla vaikka olis juuri sitä mitä lääkäri määrää.
  3. H

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Dellandrea päässyt avaamaan kauden ylhäällä ja viime yönä napsahti syötöllä pistetili auki. Viime kausi AHL:ssä lähes 0,75ppg. Eipä sinäänsä ihme että halusivat miehen takaisin Texasiin lyhyen JYP-visiitin jälkeen.
  4. H

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Suomelalla kelpo kauden aloitus SHL:ssä, viiteen peliin yhdeksän tehopinnaa ja tehotilasto +5. Kelpais muuten Plätserin tilalle ykkössentteriksi. Aina voi unelmoida...
  5. H

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Suomela meni onneksi Ruotsiin - siis mieluummin sinne kuin toiseen Liigaseuraan.
  6. H

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    "HIFK oli alusta alkaen kiinnostavin vaihtoehto." Tämäpä juuri, tällä hetkellä JYP:n rosteri huutaa peliä tekevää kärkisentteriä ja laatua puolustukseen. Kuten miljoona kertaa todettu, kaikkia omam kylän poikia ei voida kotiuttaa vaikka kuinka osa faneista näkisi märkiä päiväunia ja...
  7. H

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Vetipä näemmä Allu pleijarit lähestulkoon pinna per peli tahtia ja sitten pytty hyppysiin, eli ilmeisen onnistunut Ranskan visiitti. Saa nähdä tuleeko pidempikin reissu.
  8. H

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Kyllä Rooban tyyliselle power forwardille olisi aina tilaa ja tilausta. On kokoa, asennetta ja taitoa myös maalintekoon. Eri asia sitten mihin Jypin rahkeet (eli raha) riittää ja etenkin miten panostukset kannattaa tehdä joukkuetta rakentaessa. Tähän kuitenkin se perinteinen, että toivottavasti...
  9. H

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Ja eikös sekin tullut heti ekassa pelissä, jonka jälkeen joku/jotkut taisi täälläkin pari kyyneltä tirauttaa Kalaputtaan perään.
  10. H

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    On tuo Vatasen luistelu seksikkään näköistä. Niin vaivattoman näköistä, kun kuskaa kiekon omista hyökkäysalueelle. Pää tuttuun tapaan ylhäällä kuten pitää. Vielä ei ole parasta Vadua näissä kisoissa nähty, mutta jospa siitä lämpiää kun pelit kovenee. Nättinen on todellinen märkä uni...
  11. H

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Näyttää ainakin pisteiden valossa Vatasella kulkevan Leijonapaidassa, nyt avauserään 0+2.
  12. H

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Immonen iskenyt näemmä jo seitsemän (7) maalia, tahti näyttää kiihtyvän reiluhkosti viime kauteen verrattuna.
  13. H

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Huh huh perkele. Kyllä on ollut tuollaista piiskaa ikävä. JYPissä kun termi viivapelote on ollut tuntematon käsite jo vuosikausia. No se offtopicista. Hienosti avannut Vatanen pelit ainakin pisteiden valossa ja näytti asennettakin löytyvän kun lähte heti maalin jälkeen möyhimiseen mukaan tuohom...
  14. H

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    "Se jokin" tuossa Vatasen NHL-urassa on jäänyt puuttumaan, ja nyt ei puhuta pokaalista vaan miehestä itsestään. Parilla Ducks kaudella taisi kulkea ainakin pisteiden valossa hyvin, mutta noin muutoin on jäänyt fiilis että jatkuvasti on jäänyt homma ikään kuin piippuun. Onko sitten enemmän ollut...
  15. H

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Immoselle maali heti kauden ensimmäiseen otteluun.
  16. H

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Paitsi että huutaako kukaan päätykatsomossa(kaan) nykyään AJA? Eihän siellä enää edes vislata vastustajan - saati tuomarien - saapuessa jäälle. Pöh. /offtopic Onhan tuo Jukurien tuleva kausi ihan mielenkiintoista seurattavaa, lähinnä jotta onnistuuko Päällikkö roolissaan.
  17. H

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Pienistä jutuistahan nämä on kiinni ja kaiken pitää onnistua nappiin jos mestaruuteen mielii. Tuo 2015 on hyvin muistissa, Hännikäiset ja kumppanit. Sitten tuli vaan Kärpät jolta löytyi vielä napsun kovempi hyökkäystrio. Etenkin ylivoima oli hyytävän tehokasta, karkeasti sanottuna aina kun JYP...
  18. H

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Ja siinä jäähy #5 ja raikuvat suosionosoitukset
  19. H

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Muistan kun Kolehmainen eräässä keväisessä Helsingin jäähallissa pelatussa playoff-ottelussa otti neljä(!) jäähyä, ja oliko peräti saman erän aikana. Olin paikan päällä, valitettavasti... No joo, kyllä Kolen esiintymiset silti jäi enemmän positiivisessa mielessä mieleen - siinä vaiheessa kun...
  20. H

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Honka tainnut aloittaa ihan mukiinmenevästi Lahissa. Tänään voittomaali plakkariin.
Ylös