Hakutulokset

  1. H

    Vitutusketju

    Jep, sen jälkeen, kun peli oli ratkennut, niin alkoivat viheltää Ilvekselle samalla tavoin jäähyjä (syy:ei mikään) kuin SaiPalle alkupelin aikana. En olisi koskaan uskonut, että sanon seuraavan: Näiden klovnen rinnalla jopa Motonet-Heikkinenkin on "huipputuomari".
  2. H

    Vitutusketju

    Jos tuo viimeinen lause toteutuisi, niin Liigassa ei olisi yhtään tuomaria viheltämässä. Kaikki joutaisivat jatkokurssille nykyisistä Liigatuomareista, jotkut sitten vähän pidemmäksi aikaakin.
  3. H

    Vitutusketju

    Luulin jo, että oli laitettu vilttiin jo hyvissä ajoin, kun ei montaa kertaa selostaja maininnut tämän "huippuvahvistuksen" nimeä pelin aikana. Kai tuo siellä kentällä sitten pyöri. Hyvin, hyvin näkymätön mies.
  4. H

    Vitutusketju

    Eihän tämän pitäisi mennä enää ihon alle, mutta eihän nyt saatana mikään joukkue pelaa noin päin persettä viimeisiä sekunteja kuin SaiPa. Ja kun tämä ei ollut edes ensimmäinen eikä toinenkaan kerta tällä kaudella, kun näin tapahtui. SaiPa tekee kyllä sellaista korkeakulttuuria tästä...
  5. H

    Vitutusketju

    Samoilla linjoilla olen kuin noissa edellisissä kommenteissa. Ei enää vituta vaan tilalla on jotenkin turtunut ja tyhjä tunne, kun jo ennen ottelun alkamista tietää jo kuinka siinä käy. Mutta se vituttaa minuakin, että edelleen mennään kuin tämä olisi ihan normaalia toimintaa ja kukaan...
  6. H

    Vitutusketju

    Jep, siellä esiteltiin taas, parhaalla mahdollisella tavalla, taattua laadukasta suomalaista erotuomariosaamista.
  7. H

    Vitutusketju

    Vaikka SaiPa pelasi nuo viimeiset sekunnit kuin pullopersesiat, niin rohkenen väittää, että Tilannehuone vei SaiPalta kolmen pisteen voiton. Eikös kiekko pidä kuitenkin tiputtaa vielä keskiympyrässä jäähän, jos peliaikaa maalin jälkeen on jäljellä ja nythän niin ei tehty. Niin, oliko se maali...
  8. H

    Vitutusketju

    Alkukaudesta, vaikka tuli turpaan tasaisesti, tehtiin sentään jokunen maalikin peliä kohti, mutta nyt nämä "amatimiehet" eivät saa sudittua edes tyhjän maalin edestä kuin nippanappa päätyplekseihin. Tänään Ilves tarjosi jopa useampaakin pistettä, mutta kun ei toisessa erässä paikat kelvanneet...
  9. H

    Vitutusketju

    Vittu kun edes vituttaisi, mutta kun tämä menee jo säälin puolelle, kun tuo surffaileva vätyslauma "amativalmentajineen" häpäisee SaiPan logoa ilta illan jälkeen (pl. viime perjantain HPK-ottelu). Edit. nyt näin tuon KalPan kolmannen maalin ja voi taivas, kyllä tuo oli ihan käsittämätön teko...
  10. H

    Vitutusketju

    Olihan se kahden minuutin arvoinen tökkäisy, kun vauhtia oli maltillisesti ja matkaa laitaan yli 2 metriä (vai paljonko päätyviivasta on laitaan matkaan, kun tökkäisy tapahtui kutakuinkin päätyviivan päällä?) Vitonen tuli ihan puhtaasti Kodytekin "dramaattisen" "loukkaantumisen" vuoksi, josta...
  11. H

    Vitutusketju

    Olihan HIFK:n rankkari kyllä niin tuulesta temmattu, että oksat pois. Mutta joo, olihan SaiPalla paikat ottaa se kolme pistettäkin, kun HIFK:lle ei maistunut pitkistä pyörityksistä huolimatta.
  12. H

    Vitutusketju

    Enpä taida enää tähän ketjuun osaltani palata, koska vitutus on vaihtunut sellaiseen epätodelliseen hymähtelyyn, kun pelejä seuraa. Miten joku ammattilaisjoukkue voi tänä päivänä olla näin säälittävän surkea? Tehkää nyt siellä toimistossa, edes joku, jotain palkkanne eteen tai vetäkää töpseli...
  13. H

    Vitutusketju

    Ei tässä enää jaksa tuntea enää edes vitutusta. Alkaa olemaan jo aika hällä väliä itselle, miten tuo keltamusta joukko kentällä suoriutuu. Tänään riitti mielenkiinto (Txt-Tv seurannassa) siihen saakka, kun JYP kuittasi nopeasti SaiPan 3-2- kavennusmaalin. Eniten kuitenkin v-uttaa se, että nyt...
  14. H

    Vitutusketju

    Tänään oli taas kolme pistettä kultalautasella tarjolla, mutta meidän "korkealaatuinen" puolustus, parin raitapaidan vahvasti avustaessa, tarjoilikin kaikki pisteet Kärpille. Onneksi on perjantai... ja huomisen pelin pystyy seuraamaan vain Txt-Tv:n välityksellä.
  15. H

    Vitutusketju

    Vahinko vaan, että SaiPa ei ole millonkaan oikein kauhean hyvin menestynyt Dufva-kiekkoa vastaan... No, ehkä lauantaina on kaikki toisin.
  16. H

    Vitutusketju

    "Vähän" se vaati kyllä vetoapua siltä illan ihan ylivoimaisesti huonoimmalta (= ns. amatituomarit) "joukkueelta". Kyllähän tämä vituttaa, jos tämä muodostuu tämän kauden tavaksi, että noustaan kolmannessa erässä (kaukaa) takaa rinnalle ja sitten jatkoilla tulee turpaan.
  17. H

    Vitutusketju

    Eipä olisi uskonut, kun SaiPa meni 3-0-johtoon ,että tämä onnistuttaisiin vielä häviämään, tai no olisihan se pitänyt tietää kun kysymyksessä on kuitenkin SaiPa, tuo sulamisten erikoisjoukkue. Kuitenkin SaiPa järjesti sitten paikalle raahautuneiden yli 4000 katsojan iloksi vielä yhden kunnon...
  18. H

    Vitutusketju

    SaiPa vetää kyllä uskollisesti samalla kaavalla ihan viimeiseen peliin saakka. Selvä johtoasema alle 10 minuuttia ennen loppua ja sitten niks naks ja vastustaja tasoihin ja ohi joko varsinaisen peliajan puitteissa tai viimeistään yliajalla. Joo, oli vajaa ja heikohko kokoonpano, mutta kun tätä...
  19. H

    Vitutusketju

    Onkohan vielä uutta tapaa hävitä ottelua? Nyt alkaa olemaan selvää, että seuraavan kerran SaiPa poistuu kaukalosta voittajana ensi kaudella, tosin en ole ollenkaan varma, että voittoja tulisi silloinkaan, jos samat puuhastelijat saavat jatkaa aitiossa ja toimistossa. On tämä ihan...
  20. H

    Vitutusketju

    Ja "mukavaa" oli myöskin olla Näreharjussa toimitsijana kovilla pakkasilla. Yritä siinä jotain raapustaa pöytäkirjaan, kun sormet oli ihan kohmeessa ja kynätkin lakkasivat toimimasta.
Ylös