Hakutulokset

  1. H

    Atte Ohtamaa

    Ei kannata pidätellä hengitystä tämän suhteen, sillä Leskinen on ollut jo useamman viikon sivussa, ja on tänäänkin pois kokoonpanosta. Tuskinpa siis pelaa huomennakaan.
  2. H

    Atte Ohtamaa

    Atte voisi hyvin pelata pienemmällä 5vs5 -vastuulla, sekä alivoimalla. Meidän ykköspari on tällä hetkellä aivan roskaa.
  3. H

    Atte Ohtamaa

    Viimeinen sammuttaa valot.
  4. H

    Atte Ohtamaa

    Ensimmäisellä paluukerralla sopimus oli mallia 2+1+1+1. Kun KHL:ssä meni hommat puihin, niin kotiin palattiin suoralla 2v sopimuksella, mikä sitten purettiin "yhteisymmärryksessä", mitä ikinä se sitten tarkoittaakin.
  5. H

    Atte Ohtamaa

    Kritiikin kohde lienee väärä. Epäilisin, että usean kirjoittajan (myös allekirjoittaneen) pettymys tätä sopimusta kohtaan oli juurikin se, että sen tiedoitus hoidettiin aivan päin prinkkalaa. Taisipa olla Kalevan toimittaja Janne Onnela keneltä saatiin sitten lopulta kuulla, että Ohtamaan...
  6. H

    Atte Ohtamaa

    Teki muuten melko hyvät pisteet KHL:ssä menneellä kaudella. 36 peliin 21 pistettä KHL:n runkosarjassa. Pelasikohan millaista roolia? Ylivoimaa?
  7. H

    Atte Ohtamaa

    Ohtamaan ensi kauden osoite on Lokomotiv Jaroslav. Toinen, sekä oletettavasti viimeinen, vuosi ulkomaanoptiosta.
  8. H

    Atte Ohtamaa

    Tästä olisi kyllä helppo päätellä, että Kukkonen jatkaisi vielä ensi kauden. Sen jälkeen Ohtamaakin (kai) palaa kotiin.
  9. H

    Atte Ohtamaa

    Siis ulkomaanoptio on toki täysin ymmärrettävissä. Laadukas pelaaja hyvässä iässä. En vain ymmärrä sitä, että kovalla hehkutuksella Kukkoselta peritään kapteenin natsat, että tässä on meidän tulevien kausien johtaja. Jonkinlaista sitoutumista olisin odottanut tuohon hommaan.
  10. H

    Atte Ohtamaa

    Ohtamaa pelannee myös ensi kauden ulkomailla, joukkueesta ei vielä ole tietoa. Lähteenä twitter. Mikähän idea oli viime kaudella tuo Kukkosen "soihdun" ojentaminen Ohtamaalle? Kapteenin natsat taskuun, ja yhden kauden jälkeen samantien kahdeksi kaudeksi ulkomaille pakoon. E: Huutonaurua, jos...
  11. H

    Atte Ohtamaa

    Kausikortteja on holtittomasti jaeltu meilläkin päin. Hyvänä esimerkkinä Ohtamaan koko viime kauden kestänyt ylivoima-kausikortti.
  12. H

    Atte Ohtamaa

    Oudommaksi vain menee. Lähdetään vaikka sillä liikkeelle, että Ohtamaa vielä _joskus_ tulee pelaamaan Kärpissä. Kukaan vaan ei tiedä milloin.
  13. H

    Atte Ohtamaa

    Aivan. Surkeaa tiedotusta kuitenkin, kun ei tuosta kahdesta vuodesta ollut kenelläkään mitään hajua, ennen kuin Ohtamaa päätti optionsa käyttää. E: Eikä edes silloin keväällä, vaan vasta aivan kauden kynnyksellä, kuten @1971 tuossa ylempänä totesi. Mikähän on mahtanut olla syynä tähän yksi ->...
  14. H

    Atte Ohtamaa

    Eipäs mitään. Surkeaa viestintää Kärppien osalta, kun ei alkuperäisessä Ohtamaan sopimusuutisessa puhuttu kahdesta kaudesta mitään. Oletettiin ulkomaanpykälän tarkoittavan Pyörälän vastaavaa, että yksi kausi muualla.
  15. H

    Atte Ohtamaa

    https://www.kaleva.fi/urheilu/jaakiekko/sm-liiga/sveitsilaislehti-hc-lugano-ei-jatkanut-entisen-karppakapteenin-atte-ohtamaan-sopimusta/829604/ Esimerkiksi tästä uutisesta käy ilmi: "Juttua päivitetty 3.11.2019 kello 10.26 ja 11.03: Ohtamaalla on optio pelata kaksi kautta ulkomailla...
  16. H

    Atte Ohtamaa

    Toki näin, mutta top-7 puolustus kaipaisi pientä vahvistusta, koska seitsemän pakin peluutus on kuulunut Marjamäen sekä Mannerin peluutukseen alusta lähtien. Playoffseissa en haluaisi nähdä Huttulan/Mäkelän/Ronkaisen kellottavan edes noita vajaan kymmenen minuutin peliaikoja.
  17. H

    Atte Ohtamaa

    Tämä myyntipuhe riitti meikäläiselle. Ohtamaa kotiin ja äkkiä!
  18. H

    Atte Ohtamaa

    Ei tuolla lue yhtään mitään siitä, että olisi tulossa takaisin Kärppiin. Pätkäsopimuksen tietää kaikki.
  19. H

    Atte Ohtamaa

    RoKista hakemaan vauhtia. Liigarinkiin mukaan sen myötä, kun taso varmasti riittää. Venäjälle tie tukkoon, mutta siltikään ei Kärpät ensi kaudeksi kelpaa. The Captain.
  20. H

    Atte Ohtamaa

    Päivän otteluennakossa mainittiin asiasta seuraavaa: "Kapteeni Atte Ohtamaa loukkasi itsensä ottelussa ja on sivussa kokoonpanosta toistaiseksi. Tarkempia tietoja Ohtamaan loukkaantumisesta saadaan loppuviikon aikana. " Saas nährä montako viikkoa nyt menee.
Ylös