Hakutulokset

  1. H

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Itsekin olin tulossa kirjoittamaan Siikin peluuttamisesta. Sähläsi kahdesti vielä jäähynkin itselleen ylivoimalla tällä viikolla. Vaikka hyökkääjistä vain Virtanen tulee mieleen, ketä olisi voinut vielä ylivoimalla testata, niin nimenomaan kahden puolustajan peluuttaminen olisi nyt oikea ratkaisu.
  2. H

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Ykkösylivoimaa piristi mielestäni Palven ja Filppulan paikkojen vaihto. Vasemmalla puolella siniviivan tuntumassa on enemmän tilaa, minkä Palve huomattavasti paremmalla liikkeellä täyttää Ilua paremmin. Filppula taas pystyy loihtimaan pienemmässä tilassa ja paineen alla yleensä ne suurimmat...
  3. H

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Kallio ja Heikkinen seisovat paikallaan, kuin mummot pelikoneiden edessä lähimarketissa. Sitten vuorotellen käyvät lätkäisemässä lämärin teinipoikien malliin Parkin kentän lämäriseinään. Sanattomaksi vetää.
  4. H

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    En ymmärä mitä Pajuniemi tekee ylivoimalla. Tehotonta koohottamista vielä. Hyvä luistelija ja uskaltaa välillä haastaa hyvin isossa tilassa, mutta ylivoimalle ominaisuudet eivät vielä riitä. Pikkarainen teki hyvin tehoja loppuvuodesta Filppulan ylivoimassa, samoin Siiki. Pajuniemi on nyt yli 20...
  5. H

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Itse lähtisin nyt helpoimmasta ratkaisusta eli aloittavaksi ylivoimaksi: Palmu-Filppula-Virta-Heikkinen-Tallinder/Eronen Toinen viisikko Kallio-Perrin-Lindsten/Pikkarainen-Juolevi-Eronen/Tallinder. Kallio pois viivalta seisoskelemasta. Tallinder tuo hyvällä liikkeellä ja ulottuvuudella...
  6. H

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Mitäs me täällä turhaan mitään yritetään, kun valmennuksella on jo ratkaisu; papat! Hyvä ja osuva kirjoitus kyllä. Ylivoimaan varsinkin olisi materiaalia, mutta jos valmennus on päättänyt, että Kallio ja Heikkinen kiekottelee siniviivalla 2/3 ajasta, niin onko sillä muulla materialla väliä...
  7. H

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Käsittämätön ratkaisu valmennukselta vaihtaa Lindsten pois ylivoimalta Naganderin tieltä. Tällako se ylivoima alkaa toimia? Jälki ollut kyllä tähän asti jäätävää. Tallinder takaisin Heikkisen tilalle ja neljällä hyökkääjällä, se on ollut oikeastaan ainoa toimiva koostumus koko kaudella. Edit...
  8. H

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Tallinder jatkossakin Heikkisen tilalle tohon ykkösylivoimaan! Noin vaarallisesti se ei ole vielä kertaakaan pyörinyt aiemmin.
  9. H

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Minusta Heikkinen-Kallio -akseli pitäisi pikkuhiljaa hajoittaa. Kaksi huippupelaajaa, mutta eivät saa yv:llä yhdessä mitään aikaiseksi. Tolkuttoman hidasta ja ennalta-arvattavaa kiekonsiirtelyä, joka päättyy liian usein kaukaa ja seisovin jaloin lähtevään laukaukseen. Heikkisen laukausprosentti...
  10. H

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Pikkaraisen menetys on myös karmea isku jo muutenkin heikkoon ylivoimaan. Rikkoo tuon, mielestäni tällä hetkellä toimivamman, Spinan ja Thorellin johtaman yv-koostumuksen.
  11. H

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Tänään onnistuivat molemmat yv-koostumukset. Toivottavasti apina hieman ainakin horjahti selästä, jotta ylivoima olisi jatkossa rennompaa. Tärkeät onnistumiset eittämättä.
  12. H

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Eilisessä pelissä parempaa pyöritystä sai jälleen tuo Thorellin ja Spinan johtama ylivoima. Saivat myös tulosta Tallinderin maalin muodossa. Kallion johtama ylivoima ei tainnut mitään kovin vaarallista saada aikaan. Kallio taisi nyt pelata hieman lähempänä maalia oikealla laidalla ja Virta...
  13. H

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Varsinkin kakkosylivoima sai sitä liikettä ja peliä hyvin lähelle maalia, jolloin esimerkiksi Pikkaraiselle avautui muutama hyvä laukauspaikka. Thorell pyöritti välillä mainiosti vaihtaen paikkaa vasemman laidan b-pisteen yläkaarelta aina oikean maalin takanurkalle. Ahtola ja Spina saivat myös...
  14. H

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Eikös Perrin pelannut jossain vaiheessa Thorellin kanssa kakkosylivoimassa ja taisivat saada pari maaliakin?
Ylös