Hakutulokset

  1. H

    Jukurit mediassa

    Rahat jo ilmeisesti saatu joten enää ei tarvitse kiinnostaa, on kummallista touhua ei voi muuta sanoa.
  2. H

    Jukurit mediassa

    Pssstt toimisto, yhdellä jääkiekkolegendoista on tänään syntymäpäivä, Jukurit ja Ramin Konditoria toivottavasti onnittelee.
  3. H

    Jukurit mediassa

    JYP purki veljeskaksikon sopimukset − myös maalivahtilupaus Leinonen jättää Jyväskylän taakseen Joko kohta olisi Levin reissut vietetty ja julkaise-nappi taas käytössä.
  4. H

    Jukurit mediassa

    Pelottavan hiljaista Jukuri-rintamalla. Muut joukkueet esillä vahvasti, järjestelevät musiikkitapahtumia, livelähetyksiä, kirppiksiä, locker room myyjäisiä ja vaikka vallan mitä. Protestilistalle ei ole vielä ilmestynyt merkintöjä joten kai siellä joku suunnittelee(han?) spektaakkelimaisia...
  5. H

    Jukurit mediassa

    Väittäisin että Tappara, koska sopimus sinne voimassa siinä vaiheessa.
  6. H

    Jukurit mediassa

    Itse olen ehdottomasti tämän päivää odottanut viikkoinfoa, otteluinfoa sekä otteluennakkoa. Mielellään peräkkäin julkaistuna. Ja myös positiivisia asioita nyt poffein aikaan. On tullut videohaastatteluja ja henkilökuvia runsain mitoin. Sisällöllisesti hyvää paskaa. Miksi näitä ei olla tehty...
  7. H

    Jukurit mediassa

    Tietynlainen sekä melko harvinainen spektaakkeli olisi myös tänään tiedossa, mutta onneksi lutuuri on vahva ja mitään heimoa ei tarvitse rakentaa ensi kauttakin ajatellen.
  8. H

    Jukurit mediassa

    Kansa odottaa neljää kuvaa aamujäiltä sekä mikä banaanilajike olisit jos saisit valita- tiktokkia
  9. H

    Jukurit mediassa

    Myöhästyi muutamalla päivällä mutta nyt löytyy. Btw Jorella akvaario päässä ja silmä mustana, ei siis onneksi isompaa vaivaa.
  10. H

    Jukurit mediassa

    Huomio juvalaiset ja muut syrjäkylillä asuvat. Tänään hallilla nähtävissä naiskauneutta ihan meet&greetin ja haastattelujen muodossa kun missejä saapuu hallille, olkaa paikalla ja jonossa jo hyvissä ajoin. Seurahan ei näistä jaksa mitään ilmoitella joten onneksi artistien ja missien sometiimit...
  11. H

    Jukurit mediassa

    Voisikohan Maikkari, Huttunen tai Kunnari kysellä Soinin ja Jormakan kuulumisia niin saisi fanitkin jotain tietoa pojista.
  12. H

    Jukurit mediassa

    Pahoittelut, ei meillä näitä ikinä huomioida. Päävalmentajakin näköjään saadaan Lahti-radioon hyvään haastatteluun mutta ei mihinkään oman kylän tai seuran tuottamiin pätkiin.
  13. H

    Jukurit mediassa

    Ei pidä liikaa vaatia. Huomenna saadaan kuitenkin neljä kuvaa aamujäiltä ja joku kliseinen Näillä hymyillä kohti Lahtea teksti sekä myös aina innostava otteluennakko missä on kopiotu muutamista edellisistä otteluraporteista pari kappaletta per joukkue.
  14. H

    Jukurit mediassa

    Illan nopea vinkki. Nopea tiedote Jukureiden kanavissa Puistolasta ja olkaa ensimmäisenä asian kanssa ulkona kun tutkimuksista selviää jotain ja voidaan tiedottaa. Nyt ei saa hävitä maikkarille näissä asioissa.
  15. H

    Jukurit mediassa

    Tässä on mallia meidän omille somehessuille, on muuten helvetin hyvin tehty pätkä ja pihalla käytännössä samantien matsin päätyttyä.
  16. H

    Jukurit mediassa

    Ja vajaa vuorokausi niin veljeksien haastista kehissä, hienoa!
  17. H

    Jukurit mediassa

    Siirretään tänne mediaketjuun. Monta maju-komennusta tai veljespari-peliä tarvitaan, että saataisiin kaikkia kiinnostavasta aiheesta (myös valtakunnallisesti) jonkinlaista haastattelua, videota tai muuta hieman nykyaikaisempaa kuin muutama pelikuva tai harjoituksista otettu ruutu. Jos sinne...
  18. H

    Jukurit mediassa

    Edelleen, olen sitä mieltä että yhteistyökumppaneiden listalle Jatkoajan Jukuri-foorumi.
  19. H

    Jukurit mediassa

    Onkohan meillä mahdollisesti samat vanhemmat tai jotain. Leikin tuossa muutama viikko sitten myös tekoälyllä mutta visuaalisessa muodossa Jukureiden tiimoilta. Yhtenä Heimona-otsikon alle sai luotua melko mahtavia karikatyyrejä pelaajista sekä Jukureiden logoa hyödyntäen. AI tarjoilu myös melko...
  20. H

    Jukurit mediassa

    Siirretään keskustelu oikeaan ketjuun. Kerrotko mikä asia somessa on vetänyt hyvin? Mitä siellä on tapahtunut on se että ollaan jaettu enemmän muiden valmista sisältöä. Valovoimaisin viikinki on ollut jaa-painike. Tämä on tietenkin plussaa ehdottomasti jotta saadaan edes jotain eetteriin...
Ylös