Hakutulokset

  1. H

    KooKoo kaudella 2023–2024 – mihin menet KooKoo?

    Toinen veljes tuosta perheestä KooKoossa. Erikin ura taisi päättyä tänne ja nykyään K-Vantaan toimitusjohtajana. Olli tuskin saapuu ainakaan kaukaloon, kun ura on loppunut kymmenisen vuotta sitten II-divisioonaan. Aikoinaan Erikin tullessa ei ollut odotuksia eikä jäänyt mitenkään mieleen. Nyt...
  2. H

    KooKoo kaudella 2023–2024 – mihin menet KooKoo?

    Ettei nyt vaan kyse oransseista ja mustista harjoituspaidoista ja kamerasta vaan näyttää punaiselta. Tai sitten ei oransseja ole ollenkaan, vaan on punaiset ja mustat. Tai jotain.
  3. H

    KooKoo kaudella 2023–2024 – mihin menet KooKoo?

    Molin kuului D'Astousin ohella eniten peliään parantaneisiin pelaajiin ainakin omissa papereissani viime kaudella, joten tykkään tästä. Saadaan lisäksi ruotsalaismafia kasaan uudelleen, jolloin on ainakin yksi toimivaksi todettu ketju. Jos mietitään ketju ketjulta tällaisessa...
  4. H

    KooKoo kaudella 2023–2024 – mihin menet KooKoo?

    U18-kisat olivat kyseessä keväällä. Hyvä tuo kuvailu toki. Etenkin U20-sarjassa sai kaiken näyttämään niin kauhean helpolta, että teki melkein mieli kysyä yleisössä, miksi tuolla KooKoon puolustajalla on häkki päässä, varmasti on täysi-ikäinen. Ei ollut, vaan U17-ikäinen Veeti.
  5. H

    KooKoo kaudella 2023–2024 – mihin menet KooKoo?

    Eikä ole. Tardif-Huipun veljes-Leskinen Otonpoika-Ilomäki-Andersinpoika Nurmi-Paajanen-Koblizek Suuronen-Korhonen-Engberg Jos Otonpoika tai Ilomäki on kolmossentteri ja Paajanen nelossentteri, niin sitten se menee mielenkiintoiseksi. Tardif-Huipun veljes-Leskinen Nurmi-Ilomäki-Andersinpoika...
  6. H

    KooKoo kaudella 2023–2024 – mihin menet KooKoo?

    Ei ole vissiin nyt nämä uudet julkaisut Paajanen ja Ilomäki, saati Koblizek olla mitenkään yhteyksissä pelinumeroon? Ilomäki tietysti on saattanut tulla 7.50, mutta jotenkin muistelisin olleen vähän myöhemmin, mutta ei kuitenkaan 19.50. Koblizek ainakin tuli aamusella eikä tuosta pelinumerosta...
  7. H

    KooKoo kaudella 2023–2024 – mihin menet KooKoo?

    Juu niin taitaakin olla, kuulin väärin tuosta videolta.
  8. H

    KooKoo kaudella 2023–2024 – mihin menet KooKoo?

    Huomenna kello 14 ilmeisesti somen perusteella tulisi joku kova, joka ei ole pakki.
  9. H

    KooKoo kaudella 2023–2024 – mihin menet KooKoo?

    Samanlainen hyppäys esityksissä kevääseen -24 mennessä vrt. syksystä kevääseen -23, niin on Dastuulla kulli rupena, kun koko Jatkoajan KooKoo-osio on jonossa pylly pystyssä. Itse olen siinä uskossa, että sinnekin on tiedossa ainakin yksi pelaaja, jonka kohdalla odotellaan kai viekö Eurooppa nyt...
  10. H

    KooKoo kaudella 2023–2024 – mihin menet KooKoo?

    Pikemminkin sanoisin harmi, että Tuomola tuhnuiltiin muualle. Ei varmaankaan halunnut jatkoja tehdä, kun puolittaisen läpimurron jälkeen pelailee pitkin kautta U20-sarjaa. Puolittaisella läpimurrolla meinaan sitä, että pudotuspelien perusteella osoitti pärjäävänsä Liigassa. Eiköhän tuo itsensä...
  11. H

    KooKoo kaudella 2023–2024 – mihin menet KooKoo?

    Tässä ollaan samalla hajulla, kuin mitä itsekin eilen vähän tapailin. Palmu vaan tuosta vaihdellaan 20 cm pidempään kaveriin. Näyttäisi siltä, että meillä on vihdoinkin ykkösketju kauden 19-20 jälkeen.
  12. H

    KooKoo kaudella 2023–2024 – mihin menet KooKoo?

    Ja tämä on toiminut. Alkanut huomaamaan lähipiirissä kuiskuntaa, että "kenenköhän sopparin se Topi tänään kaivelee" ja muuta vastaavaa. Samoten se yksi päivä (vai kaksi) ilman julkistusta oli pienehkö pettymys tuttavilleni. Toki esimerkiksi Nurmen kohdalla ei paljon keritty kuiskutella, mutta...
  13. H

    KooKoo kaudella 2023–2024 – mihin menet KooKoo?

    Nyt on annettava ensimmäinen lampaanpylly. Ei ole mennyt aikanaan täällä tippaakaan eteenpäin ja pelaaminen on vain aivotonta koohotusta ilman tehoja. Ainut mitä tuo on vauhtia ja taklauksia. Nelosketjuunkin on tehokkaampia pelaajia (Suuronen, Engberg) ja kolmosketjuun täysin turha pelaaja...
  14. H

    KooKoo kaudella 2023–2024 – mihin menet KooKoo?

    Täällä KooKoon omalla palstalla oli jossain kohtaa ja kyliltä kuullessani saman jutun aloin pelkäämään olevan totta. Voisin kuvitella kuitenkin, että tuo kylillä kuultu on peräisin täältä tai toisinpäin.
  15. H

    KooKoo kaudella 2023–2024 – mihin menet KooKoo?

    Oli muuten hyvä herätä tähän päivään. Kiitos KooKoo! Ainut sopimus, jota on vesi kielellä odottanut. Rohkeasti vaan ylivoimalle pistämään mustaa verkkoon.
  16. H

    KooKoo kaudella 2023–2024 – mihin menet KooKoo?

    Odotuksiin nähden loistava. Liigakiekkoilijana rooliinsa hyvä. Vielä vähän pienempi rooli, kuten yllä todettu, kolmospakkipari-seiskapakki, niin maistuu tämä jatkosopimus.
  17. H

    KooKoo kaudella 2023–2024 – mihin menet KooKoo?

    Vähän kommenttia tähän väliin tulevasta. Ensinnäkin, kuten aiemmin totesin, niin tämä sopimus per päivä on todella hyvä juttu. Jos meillä on 22 sopimusta, niin huhtikuun loppuun mennessä nämä ovat ulkona. Peukku toimistolle. Toinen peukku siitä, että ei ole mitään tarkkaa kellonaikaa, milloin...
  18. H

    KooKoo kaudella 2023–2024 – mihin menet KooKoo?

    Eiköhän tämä ole ihan tarkoituksellista. Jumalauta mä tykkään! Ei ole tainnut olla perhosia vatsassa näin paljon sitten edellisten ensitreffien. Tosin vatsa menee sekaisin jos tätä joutuu maanantaihin asti jännittämään.
  19. H

    KooKoo kaudella 2023–2024 – mihin menet KooKoo?

    Johonkin listaan lisäisin vielä Aarne Talvitien. Turkuun viedään vahvasti, mutta niin kauan kunnes on sopimus julkistettu pidän mahdollisena, että kantaa mustaoranssia ensi kaudella johtuen yhteisestä historiasta Salon kanssa. Korvaisi Liedeksen oivallisesti. Lapsenomainen usko on paras usko...
  20. H

    KooKoo kaudella 2023–2024 – mihin menet KooKoo?

    Molin puolestani jatkoon kuitenkin. Pitää vaan löytää yhteinen sävel siinä, mikä se rooli on ja sen mukaisesta palkasta. Kakkosketjun laituri ei ykkössentterin palkalla voi pelata. Eiköhän Kultanen ja Välimaa tästä huolen pidä. Palkka-asia omaa mutua, mutta perustan sen tuohon kesän...
Ylös