Hakutulokset

  1. H

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Nämä ovat ihan mielenkiintoisia. Tällä kaudella tuo toistaiseksi tasainen sakki saattaa hyvinkin aiheuttaa sen, että kuuden sakkiin pääsee vähän pienemmällä keskiarvolla ja vastaavasti kympin joukkoon vaaditaan totuttua enemmän. Jännä nähdä, miten asetelma elää toisella runkosarjan puolikkaalla.
  2. H

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Minulle turkulainen liigajoukkue on TurPaS, eikä siinä ole mitään väärää. Sen toisen kirjoittaisin muotoon TuTo, mutta onko se siis yhtä vanhentunut kuin JyP HT? Voimasuhteista omien osalta voisi todeta, että seuraavat kierrokset näyttää, haastaako JYP top-6:sta tällä kaudella vai pelataanko...
  3. H

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Samaa pohdin. Kunhan ei kaikki sula ennen lauantain kierrosta.
  4. H

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Sen verran koitin laskea, että tuossa viimeisen 50 vuoden aikana yhtä Ilveksen mestaruutta vastaan Tappara on voittanut 13, TPS 10 ja Kärpät 8 mestaruutta. Jokereilla taisi olla viisi ja jopa Ässille, Kerholla ja JYPillä kaksi. IFK:llakin jokunen. Historia ei kerro tämän kauden voimasuhteista...
  5. H

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Edelliset 50 vuotta ja kolmesti finaaleissa, joissa yksi mestaruus 1985. 2000-luku aika synkkää viimeisiin vuosiin saakka karsintoineen. Kyllä mä melkein nousukas -kategoriaan laskisin tänä päivänä. Hienoa teille toki, että nyt on kulkenut.
  6. H

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Just näin. Meillä on mestaruussaunan Harvian puukiuasta sytytelty vähemmästäkin. Junttina jyväjemmarina ehkä pitäisi kuitenkin malttaa ja ottaa näistä kestomenestyjien faneista mallia; pukeutua nöyränä kommandopipoon ja jakaa palstasisaruksen kanssa vaikka sämpylä. Eiku hetkinen, ei ne...
  7. H

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Tuossa aiemmin on tosiaan tullut jo ilmi, että xG (eli maaliodottama, eli laukauksen tilastollinen todennäköisyys mennä maaliin) lasketaan eri toimijoiden (ml. Liiga) toimesta eri parametreillä. Sulla on siis veto ja kasa parametrejä, josta syntyy todennäköisyys. Se, meneekö laukaus maaliin, ei...
  8. H

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

    Miksi? Eikös xG ole vain maalille asti päätyneen laukauksen tilastollinen todennäköisyys mennä maaliin?
Ylös