Hakutulokset

  1. H

    KeuPa HT 2018–2019

    Olet oikeassa. Itse katselin listaa missä oli vuosiluku 2018, en vain tajunnut katsoa päiväystä joka oli helmikuulta eli se oli viime kauden lista. Siis käsi pystyyn virheen merkiksi. Mä en edes löytänyt listaa tälle kaudelle, mutta melko selväähän on ettei hän listalle ole Valitettavasti piti...
  2. H

    KeuPa HT 2018–2019

    Vähän selvittelin tätä asiaa ja tuolta löytyy ainakin -97 syntyneistä Joona Huttula eli tämä tieto on väärä ettei näitä yli-ikäisiä voisi listalla olla. Joka tapauksessa jotain on ryssitty, vaikka toki toivon että näin ei ole vaan Mikkosen kohdalla kyse on vain huhusta ja Mikkonen on ollut pois...
  3. H

    KeuPa HT 2018–2019

    Jaa asia on näin, kuvittelin myös yli-ikäisten junnujen menevän tuohon samaan. Elin tuon KeuPan uutisen kanssa. Siirto olisi siis pitänyt tehdä, mutta sitä ei ollut hoidettu.
  4. H

    KeuPa HT 2018–2019

    KeuPan nettisivuilla lukee 15.2 uutisessa näin: "Myöskin koko kauden JYPistä lainalla ollut hyökkääjä Justus Mikkonen jatkaa KeuPa HT:ssa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti loppukauden." Vähän vaikuttaa, että Jyväskylässä on mokattu.. Huono homma KeuPan kannalta ja myöskin pelaajan.
  5. H

    KeuPa HT 2018–2019

    Onko kellään faktaa Justus Mikkosesta? Huhu kertoo, että hänellä ei ole oikeutta pelata KeuPassa loppukaudella eli ei ole nimetty ns. nuorten pelaajien listalle, joten hän saisi pelata vain JYP A-nuorissa tai liigassa. Jännä nähdä pitääkö homma paikkansa..
  6. H

    KeuPa HT 2018–2019

    Mun käsityksen mukaan heillä on ollut koko ajan 3 vuoden junnu-soppari joka jatkuu kaudelle 18-19 asti, mutta on mahdollista, että ovat solmineet toisenlaisenkin sopimuksen JYPin kanssa. Toki olisin kuvitellut tästä tiedotettavan.
Ylös