Hakutulokset

  1. H

    HPK kaudella 2018–2019

    Epäilen vahvasti että Laavainen voidaan kutsua takaisin heti kun siltä tuntuu. Tällä hetkellä kokoonpanoon on kuitenkin heittää seitsemän puolustajaa ilman Lindgreniäkin. Turha pitää reservissä katsomossa hotseja mutustelemassa jos pääsee kerran muualla pelaamaan. Uskoisin että mahdolliset...
  2. H

    HPK kaudella 2018–2019

    Juuri tässä tänään itsekin mietiskelin että eipä kyllä viimeisen vuoden aikana ole juuri positiivisia uutisia saanut lukea.
  3. H

    HPK kaudella 2018–2019

    Äläs nyt vielä sano. Santala jos vetää Stadissa 42 peliä tehoin 9+14 niin voidaan vuoden päästä ottaa vielä Hämeenlinnaan kärkiketjuja luotsaamaan.
  4. H

    HPK kaudella 2018–2019

    Ja lisäyksenä joukkueessa on määrällisesti kokonaisuudessaan neljä sentteriä ja näistäkin Leino on ollut joka kausi enemmän tai vähemmän rikki. Viime vuonna se oli juurikin se Vesalaisen hankinta mistä innostuin joten Heponiemi olisi ollut tälle selkeää jatkumoa. Ensi kaudella ei Kerholla edes...
  5. H

    HPK kaudella 2018–2019

    Ilmeisesti ei mitään kun paikkaajaa ei säästyneillä rahoilla kuitenkaan ole vielä hommattu.
  6. H

    HPK kaudella 2018–2019

    Muistaakseni Innalalta odotettin samaa myös vuosi sitten mutta vähän jäi nyt piippuun kaverilla. Ikävä kyllä en usko että Innala tulee ikinä pääseemään Liigassa kärkikenttien tehopelaajaksi vaan jää hieman villejärveläinen tasolle.
  7. H

    HPK kaudella 2018–2019

    Toisaalta kai siellä nyt ollaan mietitty että jos kickoff pidetään tässä vaiheessa niin kai siellä jotain faneja kiinnostavia julkaisujakin löytyisi? Ei koko tapahtumassa olisi mitään ideaa vielä tässä vaiheessa jos julkaisua odottelisi ainoastaan Nenonen ja kolme ynnämuuta. Mikäli Nenonen...
  8. H

    HPK kaudella 2018–2019

    En ainakaan itse suorilta käsiltä Lehtistä myöskään epäonnistuneeksi hankinnaksi leimaisi, mutta huhuttujen hankintojen suunta on kyllä huolestuttava. Kerhoon huhutut pelaajat kun järjestäen uppoutuvat samaan profiiliin. "Työteliäs, maalintekijä, rymistelijä...". Joukkueen rakenne tulisi siis...
  9. H

    HPK kaudella 2018–2019

    Ööh? Miksikö siitä Karjalaisesta nyt pitäisi luopua ja vielä siis siksi että vaihdettaisiin Järviseen? Karjalaisella ja Järvisellä eroa iässä 7 vuotta ja molemmat jotakuinkin taidoltaan tällä hetkellä samantasoisia veskareita. Okei, Järviselle pieni edge. Karjalaisella on vielä taas varaa...
Ylös