Hakutulokset

  1. H

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Niin siis pudotuspeleissä. Runkosarjassa yleensä otteluvalvoja nimenomaan asuu pelipaikkakunnalla.
  2. H

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Liiga kuitenkin huomioi kurinpitopäätöksissään rikehistorian kuluvalta kaudelta ja kahdelta edelliseltä kaudelta. Siksi on ihan oikeutettua että myös kiekkokansa saa arvioida tuomaritoiminnan ja kurinpidon sekoilua, epäjohdonmukaisuutta, sössöttelyä, ylipainoa ja kaljuuntumista yhtälailla...
  3. H

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    No kurinpitoon ei kuitenkaan viedä tapauksia vain tarkastettavaksi, vaan ainoastaan teot joista olisi pitänyt tuomita ottelurangaistus. Liiga on kuitenkin ihan näiden pudotuspelien aikana oikein erillisellä tiedotteella linjannut miksi SaiPan David Goodwinin mailaiskua TPS:n Teemu Väyryseen ei...
  4. H

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Ei pitäisi. Sääntöjen mukaan kurinpitoon pitää viedä tapaukset joista pitäisi antaa ottelurangaistus. Nyt esimerkiksi Kristian Kuuselan eilinen taklaus Konsta Mäkisen päähän jäi ilman jatkokäsittelyä, vaikka Mäkinen loukkaantui tilanteessa. Kuusela sai 2+10 ja asia on loppuunkäsitelty. Selkeästi...
  5. H

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Näköjään tuota Matushkinin tuomiota on ajamassa samainen otteluvalvoja Hannu Henriksson joka aikaisemmin tällä kaudella oli sitä mieltä että Tomi Kalliolle pitäisi antaa pelikieltoa taklauksestaan Lukon Heikki Liedekseen. Silloin Liigan kurinpito nauroi Henrikssonin hysteerisyydelle. Saa nähdä...
  6. H

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Menee kyllä lopullisesti usko kurinpidon puolueettomuuteen, jos Mutanen saa tuosta kevyestä törmäyksestä pelikieltoa, mutta Peltola selviää siitä Godlan teilaamisesta ilman sanktioita. Sen jälkeen on turha enää kenenkään väittää, etteikö näitä Jeesus elää -joukkueita suosittaisi kurinpidossa.
  7. H

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Toisesta ketjusta löytyy: http://keskustelu.jatkoaika.com/threads/to-8-3-2018-jyp-Ässät.67705/page-4#post-7486217
  8. H

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Yonkman sanoi "kyynärpäät alas!", ja sitten Lamberg teki mitä pyydettiin ja laski kyynärpäänsä JYPin vaihtoaition reunalle. Olisiko pitänyt maahan asti laskea kyynärpäät vai?
  9. H

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Wallinheimolla on toki perusteensa olla katkera IFK:lle. Kyllä hän oli sata kertaa parempi kuin joku Mikael Granlund, mutta Kiva-Harri piti omiensa puolta, ja antoi mielummin näytön paikkoja suomenruotsalaiselle bosselle kuin Maalais-Sinuhelle. Tosin voisi nuo katkeruudet jostain huonosta...
  10. H

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Vastustajan vaihtoaitioon menemisestä on aina tuomittava 10 minuuttia tai enemmän muiden rangaistusten lisäksi. Eli joko tuomarien tulkinnan mukaan Lamberg ei ollut JYPin vaihtoaition puolella, tai sitten he eivät osanneet sääntöjä.
  11. H

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    KooKoon Juha Järvenpäälle pelikielto | Uutiset | Liiga Kolme ottelua napsahti, eli loppukausi ja seuraavan kauden avausottelu. Vähän sellainen osittain odotettu tuomio, mutta ei tuosta välttämättä osaa sanoa mitä tapahtuu sitten kun joku pelaaja heittää mailan katsomoon niin että katsoja...
  12. H

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Näköjään joo. Ja sitten on vielä kolmaskin sääntö mitä tähän voi soveltaa: SÄÄNTÖ 140 – YHTEENOTTO KATSOJIEN KANSSA MÄÄRITELMÄ: Pelaaja tai joukkueen toimihenkilö ajautuu ottelun aikana fyysiseen yhteenottoon katsojan kanssa. i. Pelaajalle tai joukkueen toimihenkilölle, joka joutuu...
  13. H

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Sääntö 168 kohta vi/3 sanoo: Pelaajalle, joka heilauttaa mailansa katsojaa tai muuta henkilöä kuin vastustajaa kohden, tuomitaan ottelurangaistus. Mielestäni tilanne on verrattavissa tuohon sääntöön vaikka kyse olikin heittämisestä eikä heilauttamisesta. Eli varmasti pitäisi se yksi ottelu...
  14. H

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Mites tuo KooKoon Järvenpään temppu tänään heittää rikkinäinen maila kaaressa katsomoon? Onko vastaavasta ennakkotapauksia? Ainakin siitä voisi saada aikaan isot jutut mitä olisi voinut käydä.
  15. H

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Liiga on myös muutaman kerran ennenkin antanut tuollaisen lausunnon että rangaistuksia päähän kohdistuvista taklauksista tullaan koventamaan, mutta niiden vaikutukset ovat olleet kohtalaisen minimaalisia. Riippumatta siitä muuttuuko Lambergin pelikielto mihinkään niin toivoisin että urheilun...
  16. H

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Lambergin tapaus poikkeaa hieman muista koska se oli ensimmäinen todella iso kakku. Urheilun oikeusturvalautakunta on usein niissä päätöksissä joissa kurinpitorangaistusta on lievennetty todennut että teosta saadun rangaistuksen tulee olla ennustettavissa, joko kilpailun järjestäjän ohjeistuksen...
  17. H

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    En tiedä onko tilanne nyt muuttunut, mutta aikoinaan Liigan ex-kurinpitäjä Jarmo Muukkonen totesi ettei (silloisen SM-)Liigan toimistolla ole mitään "rikosrekisteriä" josta voisi katsella vanhat tuomiot vaan ne pitää vaan muistinvaraisesti käsitellä tai etsiä Googlella netistä.
Ylös