Hakutulokset

  1. H

    Perussuomalaiset

    Vastapuolen toiminnasta tiedetään sen verran että välikohtauksen seurauksena poliisi ei epäile rikoksesta ketään muuta kuin Vornasta. Eli ainakaan mitään sellaista joka täyttäisi esim. laittoman uhkauksen tunnusmerkit ei liene tapahtuneen.
  2. H

    Perussuomalaiset

    Vornasella on kristillinen arvopohja, ja hän on vastavoima vasemmistolle.
  3. H

    Perussuomalaiset

    Uutta tietoa tuo että Jukka Rautakorpi on ollut Porissa Kokoomuksen varavaltuutettu.
  4. H

    Perussuomalaiset

    Joensuun poliisi on kai käynyt jo keräämässä kaikki Vornasen aseet valtion haltuun, mutta silti aika rohkeaa toimintaa YLE:n toimittajalta käydä hänen ovellaan. Eiköhän toimittajalla kuitenkin ollut luotiliivi päällään.
  5. H

    Perussuomalaiset

    Tuo on tietysti tulkintakysymys. Myös Urho Kekkonen ja Tarja Halonen voidaan katsoa erotetuiksi eduskunnasta. Siitä on ihan erillinen pykälä, että jos tulee valituksi tasavallan presidentiksi, niin samalla tulee eduskunnasta kenkää.
  6. H

    Perussuomalaiset

    Vähintään rangaistustyypin vähimmäismäärä. Eli 14 vuorokautta vankrutta on minimituomio.
  7. H

    Perussuomalaiset

    Oma teoriani on se että hänelle on aikaisemmin lopetettu tarjoilu liiallisen humalatilan vuoksi. Joko Ihkussa tai muualla. Kokenut sen ehkä hieman nöyryyttäväksi, ja sitten päättänyt että noin ei enää tapahdu, vaan seuraavalla kerralla kovistellaan vähän aseen kanssa, jos ei baarimikko muuten...
  8. H

    Perussuomalaiset

    Seiska on ilmeisesti ainoa media joka ihan tosissaan maksaa noille juttuvinkin antajille muutakin kuin tarjoaa ilmaisen oluen. Sen verran tarkat olivat lehden tiedot heti, että todennäköisesti poliisista ne olivat vuotaneet. Eikä olisi ensimmäinen kerta kun Seiska saa tietoa tuollaista reittiä.
  9. H

    Perussuomalaiset

    Olitko paikalla kun tiedät noin hyvin? Olen itse kuullut myös huhuja siitä että Vormasella olisi tapahtuma-aikaan ollut yllään musta takki ilman rintaliivejä. Mutta korostan, että tämä on vain kuulemani huhu.
  10. H

    Perussuomalaiset

    Poliisilla ei pääsääntöisesti saa olla asetta kuin työaikana ja silloinkin vain tietyissä tehtävissä. Työajan ulkopuolella ne on säilytettävä poliisilaitoksen asekaapissa.
  11. H

    Perussuomalaiset

    Tuon voisi yleistää ihan siihen ettei ihmisestä muuten tule poliitikkoa. Se mitä tunnen politiikassa mukana olevia ihmisiä, niin ihan puoluekannasta riippumatta heillä on keskivertokansalaisia enemmän kaiken maailman narsistisia persoonallisuushäiriöitä.
  12. H

    Perussuomalaiset

    Tuo olisi ihan ok jos vuosiluvun 2022 sijalla olisi 2014. Toki eivät kaikki muutkaan puolueet katkaisseet yhteyksiä Venäjään vuosina 2014-22, mutta ottivat kuitenkin etäisyyttä kun Perussuomalaisissa tuo Venäjä-mielisyys vain kasvoi siihen aikaan.
  13. H

    Perussuomalaiset

    No ei niin olennaisesti välttämättä. Ilkkalalla on erilaisia hämäriä liiketoimia ollut ja ulosottovelkaa yli 70k€. Toki ehkä tuo yksittäinen rikostuomiokin vaikutti Supon arvioissa, mutta vain pienenä osana kokonaisuutta. Joten turha yrittää leipoa hänestä marttyyriä.
  14. H

    Perussuomalaiset

    Jokisipilä olisi voinut itse ajatella noita sanojaan ennen kuin kirjoittaa enempää. Esimerkiksi tuo perustuslain viestisalaisuutta koskeva pykälä on hänen tekstissään ihan yksinkertaisesti harhaanjohtamista eikä liity millään tavalla käsillä olevaan tapaukseen. Pidän Jokisipilän päätöstä alkaa...
  15. H

    Perussuomalaiset

    Myös Tuksu pyrki aikoinaan Perussuomalaisten ehdokkaaksi (taisi olla kuntavaalit 2008), mutta silloinen puheenjohtaja Timo Soini laittoi asialle stopin jo ennen kuin asiaa oltiin paikallisjärjestössä käsitelty.
  16. H

    Perussuomalaiset

    Meri on näitä Bäckmanin ja muiden MV-sankarien kavereita, jonka keskeinen huolenaihe on venäjämielisten trollaajien sananvapaus.
  17. H

    Perussuomalaiset

    Purra voitti. Puisto onnistui juuri ja juuri saamaan enemmän ääniä kuin Hörhö-Tiihonen. Toki Purra oli suosikki, mutta olihan tämä kova tappio Puistolle kun näin rumasti tuli turpaan.
  18. H

    Perussuomalaiset

    Persuilla on paljon suurituloisia äänestäjiä toki. Mutta toisaalta tuo pienituloisten ja enemmän tai vähemmän joutilaana elävien (yleensä) miesten joukko, joille vaihtoehtoina on joko Perussuomalaiset tai nukkuvien puolue on tietynlainen vaa'ankieli. Kärkipuolueiden kannatuksen ero on niin pieni...
  19. H

    Perussuomalaiset

    Varsinkin kun niitä perheitäkin on useampi kappale.
  20. H

    Perussuomalaiset

    Ketkä sitten olisivat sellaisia puheenjohtajia jotka kelpaisivat Kokoomukselle paremmin kuin Halla-aho?
Ylös