Hakutulokset

  1. H

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Maaleja Pool tietenkin aina tarvitsee ja niitä ovat tehneet lähinnä nuo kolme hyökkääjää. Yllättäjä on tietyllä tavalla Shaq, joka jossain vaiheessa sai peliaikaa, mutta sittemmin on koittanut penkin kuluttaminen. Shaqillä on kuitenkin 6 maalia, joista tärkeimmät teki tietenkin ManUa vastaan...
  2. H

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Eilisen pelin alku ei ollut hanskassa ja Porto pääsi kokeilemaan muutaman kerran maalintekoa, mutta vähän huonolla sihdillä, ja sitten se Manen maali Poolin ekasta paikasta muutti paljon ja sen tiesi, ettei tuo jengi neljää tule Portoa vastaan tuolla päästämään. Toinen puoliaika oli Poolilta...
  3. H

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Sen verran oli Chelskin puolelta varoitettu omia faneja, että mölyt voisi pitää nyt tässä kohtaa mahassa. Oli näköjään Samikin eksynyt taas katsomoon.
  4. H

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Otin edellä kantaa Cityn tulevaan Palace-peliin, enkä oikein edelleenkään näe siinä potentiaalia Cityn lipsahdukselle. Palace ei ole ollut mikään kovin kotijengi, vaan tukkaan on tullut vähänkään kovemmalta jengiltä. Ovat siis kolmanneksi heikoin kotijengi Valjussa ja ovatkin keränneet vieraista...
  5. H

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Tulos on Poolille hyvä, mutta se olisi voinut olla varmaan parempikin. Itse en ole tyytyväinen viimeiseen n. 30-20 minuuttiin, jolloin Portolle käytännössä annettiin zäänsiä tehdä vierasmaali, ja muuttaa sillä toisen osan luonnetta vielä vaikeammaksi. Robbon puuttuminen vasemmalta laidalta näkyi...
  6. H

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Taitaa se vissiin niin mennä, vaikka läpältä tuo alkaa jo kuulostamaan. Tämä on jo aiemmin tässä ketjussa todettu, mutta viime kaudella Pool oli Valjun epäonnekkain, kun menetti 12 pistettä väärinä vihellyksinä ym. Tällä kaudella tilanne voi olla päinvastainen. Tästä saadaan varmaan taas elokuun...
  7. H

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Vain, jos Pool sen mestaruuden voittaa. Kun sinäkään et siihen Poolin mestaruuteen edes usko, niin ilmeisesti tämä ei tosiaan päde Pooliin, vaan Cityyn. Mä ajattelin homman niin, että jos linjuri olisikin jostain syystä huomannut ja liputtanut Salahin olleen paitsiossa, niin Keita ei olisi...
  8. H

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Olihan toi peli vähän sen tuntuinen, ettei voitto ihan selvältä tuntunut. Alkuun vielä tappiolle ja omissa mestoissa työnnettiin varmuudeksi pää ja jalat pakastimeen. Keitalle eka maali Valjussa, Salahille eka maali ties kuinka pitkään aikaan ja Hendolle taisi olla kauden eka. Pool oli taas...
  9. H

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Asiaa, mutta vaikea on realistisesti nähdä, että Pool kesällä isoja ostoksia, siis rahallisesti, tekisi. Näinhän Kloppo taisi puhella, mutten muista, oliko jo ennen majutaukoa. No joo, oli se. Guardinissa seisoi näin 15.3. Kloppon sanoja. "I don’t want to talk exactly what we will do but I...
  10. H

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Korjataan sen verran, että enää ei olisi tullut tässä vaiheessa uusintaottelua, vaan tasurissa olisivat eilen pelanneet jatkoajan/rankkarit voittajan selvittämiseksi. Vrt. tämän päivän Millwall vs. Brighton, josta Brighton meni jatkoon rankkareilla. Toisella puoliajalla Pool teki hommasta...
  11. H

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Poolin kannalta Oxin tilanne ei ole kuitenkaan niin merkityksellinen, koska jannun kuntoutuminen pelikuntoon on vain bonusta, kuten Kloppo on jo monet kerrat todennut. Ja siihen Valjun tason pelikuntoon pääsemiseen menee tästä vielä aikaa. Kiharaisempaa juuri nyt on sen kanssa, onko tuo rosteri...
  12. H

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Puhtaasti pelkkä sijoitus sarjataulukossa tuottaa tuon n. £2m/sija ja ykkönen saa siten eniten, mutta muutenhan nuo TV-rahat menevät osin pelien näkyvyyden(määrän) mukaan jakoon. Siis TV-pelien määrän mukaan. Tämä selittää esim. sen, miksi ManU tienasi viimekaudella vähän enemmän kuin City.
  13. H

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Ei sillä ole mitään muuta merkitystä kuin muutama miljoona puntaa per sijoitus. Eli käytännössä noille seuroille sillä ei ole mitään merkitystä.
  14. H

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Näkeehän sen jo sarjataulukostakin. Tai ei sitä tuuria suoraan näe taulukosta, mutta noista Poolin pisteistä kyllä. Se on aika tiukkaa faktaa. Eri kilpailut on lisäksi aivan eri asia, kun puhutaan pitkästä sarjasta ja toisella oli kyse yhden playoff-sarjan voittamisesta. Siinä toisessa...
  15. H

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Olen samaa mieltä, että paljolti flaksilla ja/tai vastustajan myötämielisellä avustuksella Pool otti tänään kolme pistettä. Cityn taiteesta en sitten tiedä tarkemmin mitään, kun siitä harvemmin ainakaan tässä ketjussa mitään kirjoitetaan, enkä ole ainakaan itse Cityn pelejä nähnytkään varmaan...
  16. H

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Lallana ei muuten juuri erottunut, mutta se liukutaklaus syötön blokkaamiseksi oli tärkeä juttu. Ei tarvitse kivittää täällä sen enempää. Burnleyn eka oli kyllä kumma tuomio, mutta näissä sen nyt näkee, että se kuuluisu onnetar ei enää hymyile Poolille, vaan nyt se päinvastoin näyttää karvaista...
  17. H

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Ei saatana. Nyt alkaa menemään jo liian pitkälle. Haluaako toi Kloppo oikeasti voitaa yhtään mitään?! Mä oon puoli tuntia katellut tota Poolin virallisten sivuje uutista avauksesta ja se näyttää yhä edelleen ihan päin vittua. Kloppo valinnastaan. "We had a complete training week and actually...
  18. H

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Periaatteessa ehkä jokaisessa pelissä voi olla mahdollisuus hävitä pisteitä, mutta kyllähän noi Fulhamit, Cardiffit yms. kaatuu kerran kerrasta Cityn käsittelyssä. Pitää muistaa, että nuo tappiot City kärsi, kun mm. Fernandinho oli saikulla. On kai nytkin vielä saikulla taas, mutta esim. tuohon...
  19. H

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    En katsellut peliä edes loppuun asti, kun lupputuleman tiesi jo 15 min. ennen loppua. Pelihän ei itsessään paljoakaan poikennut yleisesti Poolin esityksistä koko kauden ajalta, jos haetaan sellaista keskimääräistä pelin kuvaa. Paikkoja Poolilla kyllä oli ratkaista 3 pistettä itselleen, mutta ei...
  20. H

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Origi saa heti perään uuden sauman näyttää iskukykynsä. Voittomaali riittää ainakin vakuuttamaan minut, että uutta sopparia voisi alkaa jo hiljalleen sorvailemaan. Alisson, Trent, Matip, Virgil, Robbo, Fabinho, Gini, Hendo, Mane, Salah, Orgy Penkillä jänittävät: Migs, Milner, Keita, Firmino...
Ylös