Hakutulokset

  1. G

    Espanja MM-kisoissa 2018

    Höpöhöpö. Hierro itse ei halua palata vanhaan rooliinsa maajoukkueen urheilutoimenjohtajaksi. Päävalmentajapesti ei ollut missään vaiheessa jatkumassakaan kisojen jälkeen.
  2. G

    Espanja MM-kisoissa 2018

    Lopetegui teki joukkuetta valitessaan sen virheen, että jätti taidollisesti parhaan hyökkääjänsä Alvaro Moratan valitsematta keskinkertaisen kauden vuoksi. Eivät ne Moratan pelitaidot ole minnekään vuodessa kadonneet, vaikka Chelseassa homma jäikin hieman sivuraiteelle. No, kukaan ei pysty...
  3. G

    Espanja MM-kisoissa 2018

    No se menee sitten liiton piikkiin. Sopimus julki ja homma sillä selvä. Valmennus ja joukkue olisivat keskittyneet kisoihin. Ei Ranskakaan antanut Griezmann-saagan vaikuttaa mihinkään, vaikka miehen oma keskittyminen varmasti oli osittain ensi kauden sopimustilanteessaan.
  4. G

    Espanja MM-kisoissa 2018

    Tämähän oli tarkoituksena, jos olisit edes vähän alusta ottanut selvää tästä epistolasta. Osa joukkueesta (ilmeisesti Real Madridin pelaajisto) oli saanut tietää Lopeteguin olevan uusi päävalmentaja ja huhuilut rauhoittaakseen Lopetegui halusi koko miehistön tietoiseksi asiasta. Espanjan...
  5. G

    Espanja MM-kisoissa 2018

    Ongelmahan on siinä, että joukkueella ei ole valmentajaa, jolle pelata. Hierro on hieno legenda, mutta hän ei ole tuonut tuota joukkuetta tuohon pisteeseen. Sen teki Lopetegui, jonka alaisuudessa la furia roja oli voittamaton. Sitten joku taho liitossa koki tulleensa hylätyksi ja paskat yksistä...
  6. G

    Espanja MM-kisoissa 2018

    Sillä erotuksella, että minulta saa lähteet kysyttäessä. Real Madrid Info Twitteristä, kyseinen sivusto siteeraa espanjalaista radiokanava Copea. Osaat varmaan tuolla perusteella etsiä loput itsekin. Sieltä löytyy muun muassa kuvakaappaus Espanjan jalkapalloliiton poistamasta tiedotteessa...
  7. G

    Espanja MM-kisoissa 2018

    No englanninkielinen Sport onkin laadukas lähde. Huomattavasti värisokeampi media kuin vaikkapa Marca. Onneksi Piquella ei ole noita höpöhöpö-kannuja yhtään. Tuskin kukaan futaaja edes laskee muita kuin arvokisat, liigamestaruudet ja eurocupit.
  8. G

    Espanja MM-kisoissa 2018

    Onko tämä nyt tämän ketjun asiaa? Oliko joku lähde tuolle, että vain Ramos puolusti Lopeteguita? (On muuten geellä, eikä quulla.) joka paikassa toitotetaan, että joukkue seisoi valmennuksen takana yhtenä rintamana. Eihän sinulla ikinä ole lähteitä, oman mielikuvituksen lisäksi. Aika kaukana...
  9. G

    Espanja MM-kisoissa 2018

    Viimeisimpien tietojen mukaan Real Madrid on ilmoittanut jalkapalloliitolle päivää ennen uutisen julkaisua, että tulevat maksamaan liitolle tuon pari miljoonaa Lopeteguista. Homma ollut tässä vaiheessa ok, kunnes joukkue on saanut kuulla asiasta ilmeisesti Real Madridin pelaajilta ja yksi...
  10. G

    Espanja MM-kisoissa 2018

    Eipä ole tosiaan vaikea arvata kuka mieluummin nostaa metelin jostain Real Madridiin liittyvästä kuin taistelee maailmanmestaruudesta. Pique olisi ollut kaksi päivää ennen kisoja helpompi korvata kuin päävalmentaja. Jos kerran tieto oli jo käytännössä koko joukkueen tiedossa, niin julkinen...
  11. G

    Espanja MM-kisoissa 2018

    Toki, mutta se ei varmaan liiemmin kiinnostanut Real Madridia, jonka on huomattavasti helpompi rakentaa tulevan kauden joukkuettaan, kun valmentaja on pelaajien ja mahdollisten hankintojen tiedossa. Lopetegui olisi voinut infota maajoukkuetta aiheesta, mutta ilmeisesti sopimuksessa oli...
  12. G

    Espanja MM-kisoissa 2018

    Zidane, tuo cup-muotoisten kilpojen erikoismies nappaa vielä maailmanmestaruuden ennen sapattivuottaan. Melkoista perseilyä liitolta, ei pitäisi ensi kauden kuvioiden vaikuttaa tämän kesän kisoihin millään tavalla. No, oman kuoppansa kaivoivat. Liitto täynnä villeleinoja? Marcan tietojen mukaan...
  13. G

    Espanja MM-kisoissa 2018

    Hyökkäys on ainoa, missä kymmenen vuotta sitten oli merkittävästi nimekkäämpi ja rutinoituneempi kaveri pistämässä palloa pussiin. Keskikenttä on nyt suoraviivaisempi ja siellä on enemmän potentiaalia tehdä itsekin maaleja, pelkän muniinpuhaltelun ja alibisyöttelyn sijaan. Jos vertailla...
  14. G

    Espanja MM-kisoissa 2018

    Itse oletin, että tarkoitti jättävänsä maajoukkueen näiden kisojen jälkeen. Ihan hyvä vain, johan sitä kiukuttelua on vuosikaudet jatkunutkin tämän isohkon lapsen osalta. Eihän tuo materiaaliltaan juurikaan kalpene kymmenen vuoden takaiselle Espanjalle, suuri kysymys onkin, että pelaako tämä...
  15. G

    Espanja MM-kisoissa 2018

    Kyllähän 2010-luvun vaihteen dynastiakin on oman ketjunsa ansainnut. Joukkue on nytkin vetäissyt vajaaseen pariin vuoteen 19 ottelun tappiottoman ottelun sarjan, minkä aikana se on kohdannut kuitenkin ihan hyviäkin futismaita. Julen Lopeteguin joukkueessa ei suurempia yllätyksiä sinänsä ollut...
Ylös