Hakutulokset

  1. G

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Hyvähän se vaan on kun on valmiiksi syyt epäonnistumiseen. Ei tarvi median edessä sitten miettiä mitä sanoisi.
  2. G

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Entinen valmennettava oli hypännyt koulun liikuntatunnilla lenkkarit jalassa korkeutta sen verran, että olisi mennyt ikäluokkansa tilastoissa sijalle 12. Toki me täällä Jatkoajassa hurrataan kun ko. nuori urheilija valitsi jääkiekon lajikseen.
  3. G

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Voittikohan Neita tuon naisten satasen sen takia, että sillä oli hiukset kiinni toisin toiseksi tulleella jenkillä, jonka pehko rehotti vähän joka suuntaan ja aiheutti enemmän ilmanvastusta.
  4. G

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Raha?
  5. G

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Pitäisi siis löytää joku 5 v. warholmi Suomesta ja alkaa valmentamaan sitä. Mistähän tuo löytyisi? Siinä olisikin loppuiäksi projektia.
  6. G

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Nopeutta, kimmoisuutta, voimaa, kestävyyttä, kehonhallintaa. Kaikki ominaisuuksia joita tarvitaan myös jääkiekossa.
  7. G

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Hyvä jos jossain toimii, en ainakaan itse ole kuullut tai nähnyt, että Oulussa olisi tällaista yhteistyötä. Voi sitä tietenkin olla, en minäkään ihan kaikkea tiedä vaikka paljon tiedänkin.
  8. G

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Yleisurheilu voisi aivan hyvin tehdä yhteistyötä vaikka jääkiekon kanssa. Yleisurheilu olisi monipuolista ja hyvää kesäharjoittelua juniorikiekkoilijoille. Jossain vaiheessa joku voisi jopa siirtyä yleisurheiluun kun huomaa esimerkiksi, ettei voimaominaisuudet riitä jääkiekkoon, mutta jaksaa...
  9. G

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Pituushyppääjien korkeanpaikan kisoista on nyt ollut juttua. Mutta miten korkea ilmanala vaikuttaa heittolajeissa? Moukarilla pienempi ilmanvastus, lentää pitemmälle? Ohuempi ilma ei kanna kiekkoa niin hyvin, tulokset huonompia?
  10. G

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Kuinka isoja tuulilukemia on tullut vastaan? Suurin mitä itse muistan on +6,8 m/s.
  11. G

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Hyvä päätös kisavalitsijoiden kannalta. Saavat nyt valita Lassin heittämään,
  12. G

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Oulun 9-15 ikäisten piirimestaruuskisoissa vähän valoa tulevaisuuten; pojat 12 sarjan kiekossa uusi Suomen ennätys. Toivottavasti jatkaa pitkään ja joku osaa valmentaa tämän juniorin huipulle
  13. G

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Miesten puolella voi mennä vielä huonomminkin tulevaisuudessa. Poikia on lajin parissa aivan liian vähän. Jossa 9-11 vuotiaissa porukkaa on vielä jonkun verran, mutta mitä vanhemmaksi tulevat sitä vähemmän niitä on. Esim. 15-vuotiaissa 100 m on ainoa laji, jossa on yli 100 turheilijaa...
  14. G

    Yleisurheiluvuosi 2019

    MIkähän Rantalan Eetulla kun yli 12 s meni satasella? Juossut kuitenkin parhaimmillaan muistaakseni 10,30.
  15. G

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Itse tunen kaksi kaveria, jotka juoksivat 10-12 vuotiaina kilometrin noin 3:20. Toisesta voidaan vielä kuullakin jotain, toinen valitsi lajikseen jääkiekon. Ei ne tietenkään kymmentä kilometriä tuota vauhtia juoksisi.
  16. G

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Samaa mieltä tästä hifistelystä. Unohdetaan "raaka" perustekeminen ja keskitytään johonkin pikkurillin koukistajaan. Kovaa työntekoa perusasioiden parissa ja kun ominaisuudet on kohdalla niin hifistelemällä haetaan sitten se viimenen pari prosenttia lisää.
  17. G

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Urheilijamateriaali on perusominaisuuksiltaan huonompaa ja kilpailu eri lajien välillä on kiristynyt sitten Virenin aikojen. Eikä sekään auta, että seurojen urheilukouluissa usein näyttää siltä, että yksi tekee ja yhdeksän jonottaa. Joten ei niitä perusominaisuuksia sitten tule "treeneissäkään"...
  18. G

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Ja tullaan ehkä siihenkin, että kun tämä 24/7-vaatimus kerrotaan 15-18 vuotiaalle nuorelle urheilijalle niin ei hän enää olekaan niin halukas tavoittelemaan maailman huippua. Huippu-urheilu on oikeasti aivan helvetin vaativaa hommaa. Voi jopa joutua luopumaan jostakin sen takia.
  19. G

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Tuohon en osaa sanoa. Mutta ainahan voi epäillä. Keihäässä on perinteitä, mutta ei se keppi silti lennä joka kesä yli 90 m. Monesti olen törmännyt siihenkin, että ongelma ovat juniorin vanhemmat. Jos yleisurheilussa meinaa menestyä aikuisena niin kyllä se pitää harjoitella laadukkaasti lapsesta...
  20. G

    Yleisurheiluvuosi 2019

    Usein ongelma on taitaa olla siinä, että urheilija pärjää juniori-ikäluokissa lähinnä lahjakkuutensa ansiosta. Kun sitten ollaan siirtymässä oikeasti kilpaurheiluun ja aikuisten sarjoihin niin niissä menestymiseen (varsinkin kansainvälisesti) tarvitaan suuri määrä harjoittelua. Tähän taas ei ole...
Ylös