Hakutulokset

  1. G

    Jarkko Ruutu – Jokeri

    Et todellakaa ollut ainoa. Ainakin minä olen ihan avoimesti täälläkin kertonut alusta asti että Ruutu oli yksi minun suosikkijääkiekkoilijoista kautta-aikain, joten olin äärimmäisen iloinen sinä päivänä kun kuulin Ruudun Jokeripestistä. Muistan muuten tuon kyseisen hetken edelleenkin kirkkaasti...
  2. G

    Jarkko Ruutu – Jokeri

    Kyllä mäkin uskon että asiasta on puhuttu etukäteen myös Kekäläisen kanssa, eli siis siitä että "isketään sinne missä tuntuu, eli Peltoseen", mikäli Hifkin harjoittama toiminta jatkuu. Mutta siihen en usko että siellä olisi puhuttu mistään sittemmin nähdyn kaltaisesta toiminnasta. SBA vain veti...
  3. G

    Jarkko Ruutu – Jokeri

    En minä ole saavutuksia verrannut keskenään, ihmettelen vain että miksi tuo lista todistaa että Ruutu ei ole arvostettu mutta samalla listalla oleva Pronger kuitenkin taitaa olla?
  4. G

    Jarkko Ruutu – Jokeri

    Ja Chris Pronger ei ole arvostettu?
  5. G

    Jarkko Ruutu – Jokeri

    Ei kai täälläkään kukaan ole Ruudun kyykkäystä tai päähän kohdistunutta taklausta puolustellut? Ei toivottavasti, sillä ne ovat oikeasti vaarallisia temppuja joista kuuluisi palkita pitkällä pelikiellolla. Omasta mielestäni raja tulee vastaan siinä kohtaa kun yritetään vaarantaa toisen pelaajan...
  6. G

    Jarkko Ruutu – Jokeri

    Eikö se ollut "paloautonhakkaaja"?
  7. G

    Jarkko Ruutu – Jokeri

    Ymmärrän pointin mutta kuten nimimerkki Nispe jo totesi, aika kummalta tuntuisi rangaista siitä että pelaaja ei tappele, kun taas myös tappeluita on pyritty kitkemään Liigan toimesta. Toki sitten voisi kokonaan olla heiluttelematta niitä hanskoja, mutta samalla logiikalla voisi minusta antaa...
  8. G

    Jarkko Ruutu – Jokeri

    Mutta tässä tilanteessahan Ruutu ei yritä aloittaa tappelua, eikä myöskään yritä vahingoittaa ketään? Silti jäähyä?
  9. G

    Jarkko Ruutu – Jokeri

    Minä ainakin olen puhunut kokoajan näistä Ruudun tempauksista, joita täällä pidetään epäurheilijamaisina ja vastustajaa kunnioittamattomina. Jarkko Ruutu-ketjussa kun ollaan. Ehkä olemme sitten keskustelleet täysin eri asioista. Ja todella dorkaltahan se näyttäisi "jos kaikki pelaajat...
  10. G

    Jarkko Ruutu – Jokeri

    Minulla on kyllä omakohtaista kokemusta jääkiekkojoukkueen elämästä. Ja uskon kyllä jos uskottavasti perustelisit jotain väittämiäsi, etkä vain heittelisi hatustasi naurettavia fantasioita. Aikamoista psyykkausta tosiaan nuo esimerkkisi! Ainoa mikä noista voi koskea Ruutua, jonka...
  11. G

    Jarkko Ruutu – Jokeri

    No nyt alkoi kinnostamaan! Annappa jotain esimerkkejä missä ja miten sitä psyykkaamista tapahtuu pelien ulkopuolella? Summasen huhutut tekstarit ei nyt riitä. Ja kun viestissäsi vielä kerrot että "suurinosa pelaajista ja toimihenkilöistä tietää rajat", niin ketkä kuuluvat siihen joukkoon jotka...
  12. G

    Jarkko Ruutu – Jokeri

    Vähän aihetta sivuten, Ottawa Sun-lehden tekemän listauksen mukaan Jarkko Ruutu ei ole NHL historian kymmenen pahimman rottapelaajan joukossa. MTV3 - Jääkiekko Linkki vie mtv3.fi sivulle, josta kyseinen lista löytyy.
  13. G

    Jarkko Ruutu – Jokeri

    Erotetaan nyt kuitenkin pelin aikaiset tapahtamut kaikista muista. Ja siellä pelin sisällä nämä käyttäytymisnormit eivät muutenkaan ole rinnastettavissa muuhun elämään. Esimerkkinä vaikka tappelut. No aivan varmasti vituttaisi Ruutua hakea kypäräänsä toisten aitiosista. Se olisikin...
  14. G

    Jarkko Ruutu – Jokeri

    Tässä tapauksessa kun ei loukattu ketään fyysisesti eikä henkisesti, ei minusta voi puhua vastustajan kunnioituksesta. Ei tosin myöskään mistään herrasmiesmäisestä käytöksestäkään. "Vääränä" sitä varmaankin moni pitää, eritoten juuri "herrasmies pelaajat", mutta vastustajan kunnioituksella ei...
  15. G

    Jarkko Ruutu – Jokeri

    Pakko sanoa että voi vittu mitä porukkaa tänne kirjoittaa.. Jos oma mieli järkkyy siitä syystä että Ruutu vie Wirtasen kypärän omaan vaihtoaitioon niin jotain on pahasti pielessä. Tai sitten asiat omassa elämässä ovat pelottavan hyvin. Omasta mielestäni tämäkin kypärätempaus oli Ruutua...
  16. G

    Jarkko Ruutu – Jokeri

    Takerrutaan nyt hieman sivuseikkaan mutta jos poimitaan tuolta listalta nimi Janecky niin ei hänkään mikään aivan puhdas pulmunen ollut, mutta silti sopii täydellisesti Jokereiden "brändiin". Ruudusta ja Janeckysta löytyy kuitenkin jonkinverran yhtäläisyyksiä, joten voiko kysymyksen kääntää...
  17. G

    Jarkko Ruutu – Jokeri

    Jarkko Ruutu YleX:n haastattelussa. Linkki Youtubeen jossa Ruutu avaa hieman miten vastustajia ärsytetään. En löytänyt linkkiä tähän haastatteluun mutta ennen tämän kauden alkua Ruutu totesi jossain haastattelussa että ei ole vielä miettinyt mitä tekee peliuran jälkeen. Ei siis tiennyt vielä...
Ylös