Hakutulokset

  1. G

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Aika varmaahan tuo on, että yksi tai kaksi pelaajaa joutuu lähtemään. Ihan jo talouden näkökulmasta, saati järkevyyden. Selvästi loogisin poistuja on Lindsten, sillä hän on kallis mies ja helposti korvattavissa. Ihan mahdottomana en pidä Kristofia myöskään. Tämä rahan näkökulmasta ajateltuna...
  2. G

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Se todennäköisin syy on, että Ilveksen johto oli jo aiemmin tehnyt päätöksen, että Kivi ei jatka päävalmentajana kauden jälkeen kuitenkaan. Nyt oli helppo uhrata Kivi tällä perustein.
  3. G

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Kärpät aloittaa yhteistreenit Qstockin jälkeisenä maanantaina perinteisesti. Ohtamaan tilanne ei välttämättä tuolloin ratkea, mutta tietääkseni hän on ilmoittanut käyttävänsä ulkomaan optionsa, vaikkei seurasta ole vielä tietoa.
  4. G

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Hyviä nostoja, erittäinkin hyviä. Lisäisin tähän vielä itseäni ainoana (ei edes veskarittomuus askarruta) huolettavan asian, eli miten joukkueen rakenne palvelee pelitapaa. Kärpät on nyt kaksi vuotta hyökännyt raikkaasti runkosarjassa, ja koko pelitapa on perustunut reagoimiseen ja tunteella...
  5. G

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Muistetaan nyt, jos vertailemaan aletaan, että viime kaudella puolustus ja maalivahdit antoivat sen selkänojan pelaamiseen. Tämä osasto oli järkyttävän kova. Nyt Veinin tulevaisuus on ihan auki, kakkosmolarina on täysin untuvikko (mutta lahjakas) junnu ja puolustuksesta lähtee varmuudella kaksi...
  6. G

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Itse en laske Jokista ollenkaan vielä joukkueeseen mukaan, en tiedä mihin perustuu niin monen olettamus, että Jussi on mukana. Voihan se olla, että näin tapahtuukin, mutta silloinkin uskon hänen liittyvän jengiin vasta joulu - tammikuussa. Itselleni jäi kevään perusteella hyvin avoimeksi...
  7. G

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Sen lisäksi vielä Edmontonilla on helvetin paljon järkevämpää kaupata kesällä Puljujärven oikeudet edes johonkin hintaan muualle kuin tehdä QO pelkästään. Kyllä heille on tähän mennessä aika kirkas ajatus päässä syntynyt, ettei Puljujärvi tule jotain vuoden sopimusta todennäköisesti...
  8. G

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Aika isoja asioita pitää tapahtua, että Heponiemi ensi kaudeksi NHL:ään mahtuisi. Hän itse sanoi sopimuksen synnyttyä (mediaa en muista), että pelaa kaksi vuotta Oulussa ja lähtö on edessä sitten. Vaikka alkukausi on ollut positiivinen ja rohkaiseva, niin ei tässä vielä aivan miroheiskanen-tason...
  9. G

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Ei Lasulla ole mitään sopimusta vielä Frölundaan, vain kiinnostus. Se on toki ollut käsittääkseni molemminpuoleista, aivan kuten tuossa Göteborgs Postenin jutussa sanotaan. Ei se nyt julkinen salaisuus ole kenellekään, että perheen kauneimmalla osapuolella on ollut viime kaudella...
Ylös