Hakutulokset

  1. G

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Mielestäni näistä haasteista puhumista on nyt paisuteltu liikaa. Kärpistä lähti iso määrä pelaajia, joista ei kuitenkaan kaikkia voi laskea yllätykseksi, vaikka näin propagandakoneisto pyrki sumuttamaan. Lähteneistä Ikonen, Huml, Laatikainen ja Pirnes eivät kelvanneet Kärpille. Pirnes olisi...
  2. G

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Jatketaan vaan, tämä on ihan hyvä keskustelu. Uskallan sanoa aika varmaksi, että Lehtonen hankittiin lähtökohtaisesti kahteen ensimmäiseen ketjuun laituriksi. Tuossa vaiheessa, kun hän Ouluun tuli, ei kahteen ylempään kenttään ollut kuin Pyörälä. Myös Lehtosen hintalappu, komeasti yli 100k...
  3. G

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Jos ajatellaan lähtötilannetta, jossa oltiin elokuussa, niin joukkuehan oli suunniteltu niin, että kahden ensimmäisen kentän laitureina olisivat olleet Saarinen, Lehtonen ja Pyörälä. Lisäksi selkeä laituripari suunnittelussa oli Mäenalanen - Leskinen, jolla kummallakin oli kaikki näytöt...
  4. G

    Oulun Kärpät 2016–2017

    En minä tuomitse Kähköstä nelosekentässä. Mutta olen vahvasti epäileväinen, pelasiko Kähkönen tätä kautta neloskentän palkalla. Siinä tulee se ristiriitä ja järjettömyys, että ainakin omien tietojen mukaan Lehtosen ja Kähkösen palkka oli sen verran kilpailukykyinen, ettei herrat vastaavaa...
  5. G

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Noissahan oli, pl. Mikkola, vielä joku logiikka. Mutta kun menemme Iluun, Kähköseen ja Lehtoseen, niin pikimustat pilvet kanavanrannan yllä näki 95% tämän palstan kirjoittajistakin. Toimistolta tuo oli ihan puhdasta panikointia, ja siitä maksettiin satojatuhansia euroja. Kyllä se aika paljon...
  6. G

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Totta kai joukkuetta on rakennettu, siellähän on jo kiinni Lyytinen, Koivisto ja Junnila. Muista ei tietoa olekaan. Koivisto on ainoa ns. iso pelaaja. Hyökkäyksestä puolestaan puuttuu puolet senttereistä ja puolet kärkikenttien laitureista. Siihen muita päälle. Matka on aika iso, ja seuran...
  7. G

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Tappara aloitti ensi kauden rakentamisen puoli vuotta sitten. Siellä ei ole mitään väliä, mihin kausi päättyy, mutta tuleva on tehty paria hienosäätöä vaille jo valmiiksi. Eli Kärpät on aika helvetin myöhässä jo nyt. Ensimmäiset ensi kauden tapparalaiset vuoti mediaan samaan aikaan, kun Aho...
  8. G

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Olet oikeassa, juuri tällä hetkellähän nimenomaan Tappara on se joukkue, joka tulisi vastaan puolivälierissä. Olettaen siis, että Kärpät on sijalla 8. ja Pelicans / Ässät hoitaa Ilveksen.
  9. G

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Olausson tulee olemaan loppukauden katsomon puolella, jos ei uutta loukkaantumissumaa tule. Kaveri on täysin hyödytön, ja muiden rasitteena 5 vs. 5-pelissä. Eikä ole viikkoihin onnistunut myöskään ylivoimalla. Jalka ei yksinkertaisesti riitä ollenkaan. Jos Mäenalanen ja Ruohomaa palaavat vielä...
  10. G

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Kärpät ei vaan ole siinä asemassa, jossa joukkue voisi määritellä yhtään, mitä kannattaa tehdä tai ketä vastaan kannattaa pelata. Kärpille tulee vastaan tasan se joukkue, joka sille valikoituu. Minkäänlaista taktikoinnin tai muun miettimisen varaa ei ole, koska kuten totesit, syksy oli niin...
  11. G

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Pudotuspelejä silmällä pitäen nyt on otettava lusikka Mannerin käteen ja syytä tilkitä tuo vieraspuolustaminen. Aivan liian löperöä on Kärppien tekeminen koko joukkueella ml. Rynnäs vieraskaukalossa omalla alueella. Tällä trendillä ei vieraissa voiteta yhtäkään ottelua pudotuspeleissä, jos omiin...
  12. G

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Näyttää Suikka lähinnä pyörittelevän papereitaan tuolla aitiossa, ainakin näin joka kerta kun kamera bongaa. Manner puolestaan huojuu ja heiluu minkä ehtii.
  13. G

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Ollut mystisen epävarma vieraissa jo pidemmän aikaa. Edelliset kolme vierasmatsia Rynnäkselle on mennyt 11 maalia ja tänään puoleen peliin kaksi. Loistomolari, ja jengin toiseksi tärkein pelaaja, mutta nyt on hankalampi pätkä vieraskaukalossa.
  14. G

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Voisiko joku perustaa ketjun Kouvolan - ja Vaasan ihmeille?
  15. G

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Eilinen tappio maksoi kyllä kuudennen sijan, mutta hyvin todennäköisesti seiskasijan myös. Ässät pysyi edellä, ja heillä on kaksi rästipeliä jäljellä. Lisäksi Kärppien otteluohjelma vaikeutuu nyt merkittävästi, kun alkaa tippumaan JYPiä ja TPS:ää vastaan jatkossa. Kyllähän se fakta on, että tuo...
  16. G

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Tämä Svarny ei ole erityisen hyvä puolustamaan saati jaa kenellekään mitään makuupaikkoja maalin edessä. Kohtuullisen heikko liikkumaan. Trotter onkin sitten vähän erilainen tapaus.
  17. G

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Kauden karmeinta paskaa, eikä tätä perseilyä nähty edes alkukaudella. Mukavasti meni merkitys sitten lauantain peliltä.
  18. G

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Ei tule tapahtumaan. Ronkainen ei pelannut ylivoimaa edes silloin, kun oli pelikuntoinen. Ei tälle kaudelle hänen varaan lasketa mitään, vaan on varmaan 7.-8. pakki.
  19. G

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Vaihtuvuutta tulee hyökkäykseen aika roimastikin. Kyllähän Kalaputaan ja Mäenalasen jatkoista olisi jo tiedotettu, mikäli sellaiset olisi tehty. Se on aivan varma. Lisäksi tietojeni mukaan seura ei ole ollenkaan kiinnostunut jatkamaan Olaussonin, Kähkösen, Lehtosen ja Albertin sopimuksia. Jesse...
  20. G

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Olen eriävää mieltä, vaikka monesta asioista viimeisen vuoden aikana ollaankin oltu yhteneväisiä. Kyllähän Marjamäen Kärpät pelasi ajoittain kliinistä, mutta helvetin tylsääkin kiekkoa. Viisikkona toimittiin nopeasti, ja pelaajat tiesivät mitä tehdä, mutta ei sitä voi kiistää, etteikö...
Ylös