Hakutulokset

  1. G

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Toivotaan nyt kaikkea hyvää Pitkäselle ja Niemelälle. Tuo pakkipari, täyteen pelituntumaan päästessään, voi olla koko jengin ykköspari keväällä. Toivon totisesti, että tämä pidetään yhdessä. Pitkäsen ja Niemelän etuna muihin nähden on se, että kumpikin pystyy tarvittaessa huimalla luistelullaan...
  2. G

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Paljon on närää aiheuttanut nämä hankinnat. Otan hieman erilaisen näkökulman. Kärpät pelaa kolmannesta mestaruudesta, Marjamäen viimeisestä. Juuri näillä hetkillä ollaan vuodesta toiseen tilanteessa, jolloin tulevaisuuden luominen vaihtuu mestaruuden tavoittelemiseen. Tässä ja nyt. Siksi sen...
  3. G

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Nutivaara pelasi käsittääkseni erikoisratkaisun avulla, sormi kipsissä. Tämä näkyi mm. siinä, ettei kyennyt laukomaan täydellä teholla viivasta. Syöttäminen ja jollain tasolla mailan puristaminen onnistui. Epäilen, että Nutivaara huilaa loppuviikon kolme matsia.
  4. G

    Oulun Kärpät 2015–2016

    En laittaisi kauheana pahaksi, vaikka tuohon hyökkäykseen hankittaisiin vielä maalintekovoimaa. Sitä ei nyt vaan ole aivan tarpeeksi. Vaihdossa voi luopua vaikka välittömästi Ikosesta ja / tai Humlista.
  5. G

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Vähän sekavaahan tämä nyt on tietysti, mutta kai tuolla Piispasella on Mestiksen koko sarjan pistepörssin johtajana ne kovimmat näytöt ihan lähimenneisyydestä. Uskon, että siksi häntä haluttiin kokeilla. Kalapudas oli Kajaanissa hyvä viime kaudella, kun sai pysyvästi siellä vastuuta. Kalaputaan...
  6. G

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Uskallan sanoa, että kun katsotaan kokonaisuutta, ongelmia on pelitavallisesti. En mieti tätä noiden kahden pelin, vaan kokonaisuuden kautta tähän mennessä. Yksittäisten pelien ja tulosten myötä taidettiin avata Marjamäelle potkuketjuakin, sellainen kuva jäi. Jos katsoo koko viime viikkoa, niin...
  7. G

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Aika sanattomaksihan tuo pelillinen anti tällä hetkellä vetää. Loppujen lopuksi Kärppien joukkue tietysti heikentyi aikalailla viime kaudesta nimenomaan materiaalin leveyden suhteen. Nythän sitä leveyttä ei ole ollenkaan, sillä kokoonpanoon ei ole käytännössä todellisia haastajia. Kalapudas...
  8. G

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Rekosen hankinta kertoo mielestäni siitä, että joukkueessa on isompi paniikki päällä kuin moni uskookaan. Yleensä, kun ollaan epävarmoja, etsitään kaikenlaisia ratkaisuja mieluummin kuin annetaan mahdollisuus sille omalle junnulle. Tai sitten Marjamäki on analysoinut, ettei Kestilän tai Pekkalan...
  9. G

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Sen verran on jo pelejä tällä kaudella alla, että voi vähän kommentoida. Puljujärven meno näyttää nimittäin verrattain huolestuttavalta. Jesse pystyi olemaan vielä aktiivinen surkeajalkaisia CHL-jengejä vastaan, mutta eihän tuolla ole ollut yhdessäkään liigamatsissa mitään järkeä pelaamisessaan...
  10. G

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Pesäpallostadionilla ongelma on sen muoto. Kaukaloa ei voida järjellisesti rakentaa kuin niin, että valtaosa kunnon paikoista jää toiseen päätyyn. Tällöin lisäkatsomoilla jouduttaisiin paikkojaan ne parhaat mestat pitkiltä sivuilta ja se näyttäisi jo melko hölmöltä. Uskon tämän olevan syynä...
  11. G

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Mikä tässä on ongelma? Kestilä on pelannut nopean ulkomuistin perusteella yhden aikuisten virallisen sarjapelin elämänsä aikana. Painoi siinä kaksi maalia. Nyt on perinteisesti kauhealla vimmalla onnistunut parissa treenimatsissa, kun on joutunut vetämään sata lasissa alusta loppuun, mitä muut...
  12. G

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Kommentoidaas hieman. Saarijärvelle on luvattu paikka liigajengissä ainakin kauden alussa, siksi hän tuli Pohjois-Amerikasta takaisin. Rooli on varmaan se seiskapakki, mutta peliaikaa on nimenomaan aikuisten sirkuksessa luvattu. Ja näin pitää ehdottomasti ollakin. Kärppien joukkue on...
  13. G

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Tämä on kieltämättä yksi isoimpia mysteereitä ever viime vuosilta. Asia on monelta osin tuon jälkeen ollut kuin varjeltu salaisuus, eikä sitä salaisuuden verhoa ole ainakaan missään kohtaa raotettu. Näimpä onkin varmasti kyse siitä, että tämä tarkkailijaporukka halutaan pitää syystä tai toisesta...
  14. G

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Kallis operaatio tämä on. Seura odotteli aikansa, mutta kiinnostuneita ei ulkopuolelta löytyny ja miksi kukaan olisikaan heitä huolinut noilla sopimuksellaan. Huhut kertoi jo toukokuussa, että aika iso väliraha per mies joudutaan purusta maksamaan. Valitettavasti uskon, että se voi olla nyt enempi.
  15. G

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Eihän Ikonen syö Puljujärven peliaikaa tosiaankaan, vaan molemmille on tilaa. Siksi juuri olisikin pitänyt olla mielestäni reilusti varmempi kortti kuin Ikonen tämä viimeinen hyökkäyksen hankinta. Ei tuo nyt aivan mottipäisen pomminvarmalta näytä tuo hyökkäys, eikä varsinkaan Ikosen jälkeen...
  16. G

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Aivan helvetin mystinen hankinta, juuri sellainen välimallin jätkä, jota en haluaisi juuri nähdä. Kun omastakin takaa on saman kaliiberin kavereita ennestään. Miro Aaltosen ura on selvästi noususuunnassa ja kaveri on juuri sellainen pelaaja, joka joukkueesta puuttuikin, eli puhdas maalintekijä...
  17. G

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Tuo paluumuuttajaheitto on ainakin omien tietojen mukaan ihan täyttä fuulaa. Kärpillä on tähän hetkeen auki vain yksi hyökkääjän tontti, koska seura ei tee mitään liikkuja ennen heinäkuuta. Hakanpää ja Aittokallio halutaan pitää riveissä tämän viikon jälkeenkin, jos eivät saa NHL-sopimusta...
  18. G

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Näen tämän vain positiivisena asiana. Alikoski on varmasti itsekin laskenut yksi yhteen, minkä verran vastuuta keväällä tulikaan. Hänen iässään ei ole mitään järkeä roikkua nelosketjun ja katsomon välimaastossa, kun lupaavia junnuja tulee takaa. Alikoski oli parhaimmillaan viihdyttävä...
  19. G

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Kuten tässäkin ketjussa on keskusteltu, Pyörälällä on mahdollisuus katsoa ulkomaat vielä ensi kaudella. Ja hän on sitä pohtinutkin, jos Keski-Euroopasta tulee kunnon tarjous.
  20. G

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Saarijärvi palaa Suomeen, great. Uskon syynä olevan juurikin se, että hänelle on tarjolla paikka liigajoukkueesta. Kärpillä on yksi pakin paikka auki top-6:ssa, ja Saarijärvi on suurella todennäköisyydellä sitten se seitsemäs pakki. Ja sillä tontillahan pystyy vetämään täyden kauden Liigassa.
Ylös