Hakutulokset

  1. F

    Suomalaiset NHL:ssä 2015–2016

    Christopher Gibsonille uran ensimmäisestä aloitetusta NHL-ottelusta sitten voitto tilille ja Capsin päänahka takataskuun. Isles voitti ottelun jatkoajalla 4-3 ja Gibsonille merkittiin ottelussa 29 torjuntaa.
  2. F

    Suomalaiset NHL:ssä 2015–2016

    Epäonni ei hellitä: Määttä jälleen sairastuvalle | Yle Urheilu | yle.fi
  3. F

    Suomalaiset NHL:ssä 2015–2016

    Periaatteessa kyllä, mutta Hurmehan taisi kaudella 03/04 kärsiä loukkaantumisista ja kausi 04/05 meni myös sivuun kun oli työsulku ja vammat muistaakseni vieläkin vaivasivat herraa. Ei ehtinyt pelata tai merkkauttaa Atlanta yhtään ottelua tilillensä ennen treidiään Duckseihin.
  4. F

    Suomalaiset NHL:ssä 2015–2016

    Bäckströmille sitten paluuottelussaan tilille 4-1 voitto ja 21 torjuntaa. Hienoa, että Bäcks on palannut!
  5. F

    Suomalaiset NHL:ssä 2015–2016

    Rantanen kutsuttu Coloradon toimesta ylös.
  6. F

    Suomalaiset NHL:ssä 2015–2016

    Wild pelannut uuden valmentajan alaisuudessa nyt kolme peliä ja vaikka Torchettin alkutaival onkin erittäin helppo (vastassa kolme häntäpään jengiä), niin on tuo silti suhteellisen kova saldo, että kolmesta Kanadan vierasottelusta kolme voittoa. Myös suomalaiset ovat löytäneet jälleen itsensä...
  7. F

    Suomalaiset NHL:ssä 2015–2016

    Kemppainen lähetetty farmiin: Bruins Reassign Struggling Center Joonas Kemppainen To Providence | Boston Bruins | NESN.com
  8. F

    Suomalaiset NHL:ssä 2015–2016

    Oivoi, ei kyllä toivoisi lätkäkenttien Jari Litmaselle näin paljon vastoinkäymisiä, mutta niin vain taas mentiin ja lasaretti kutsuu. Vieläpä Määtän tuurilla edessä lienee pidempikin huili.. Sami Salon loukkaantumismääriin on vielä matkaa, mutta kyllähän tässä Määtän kohdalla valitettavasti...
  9. F

    Suomalaiset NHL:ssä 2015–2016

    Tuli tutkailtua mahdollisia rajapyykkejä suomalaisten osalta tämän kauden osalta ja kyllähän sieltä muutama ihan miehekäs ja pari ns. "normisetin" rajapyykkiä löyty rikottavaksi jos (ja kun) kaikki menee merkkien mukaisesti: Mikko Koivu 700 Runkosarjan ottelua (Nyt 692) 400 Syöttöpistettä (Nyt...
  10. F

    Suomalaiset NHL:ssä 2015–2016

    No eihän tuo johda kuin maali- ja pistepörssiä sekä on taidettu valita tyyliin jokaisessa Bluesin ottelussa ottelun tähdistöön tällä kaudella. Toki otanta on hirmu lyhyt, mutta onhan Vladimir ollut vaan kertakaikkisen huikea pelaaja tällä kaudella. e. Ja tämä ei siis mitenkään kohdistettu...
  11. F

    Suomalaiset NHL:ssä 2015–2016

    Härski tai ei, mutta tuo kertoo enemmänkin mielestäni Valtterista jääkiekkoilijana ja noh, onhan siinä ollut tuuriakin mukana, että joukkueet ovat menestyneet noin hyvin. Joka vuosi on päässyt tahkoamaan NHL:ssä pudotuspelejä ja lisäksi loukkaantumiset eivät ole liikaa haitanneet pelaamista...
Ylös