Hakutulokset

  1. F

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Pool ansaitusti jatkoon CL:ssa, mutta paljon on vielä hyökkäyspelissä parannettavaa, jos Pool aikoo tänä vuonna voittaa koko skaban. Edelleen Pool joutuu hyökkäämään pääsääntöisesti hitaasti organisoitua puolustusta vastaan, mikä ei ole sen vahvuus. Prässi ei oikein toimi ja tuota...
  2. F

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Kyllä, näkeehän sen jo sarjataulukostakin.
  3. F

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Väärin voitettu ja kaameella flaksilla kolme pistettä Poolille. Sen sijaan kun City voittaa vastustajan vaikka pilkun avulla 1-0, sekin on taidetta.
  4. F

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    James Milnerin, joka nousi tämän kuun alussa Valioliigan kaikkien aikojen syöttöpörssissä seitsemänneksi ja teki viime kaudella CL:ssa yhden kauden syöttöennätyksen, heikkous on syötöissä? Ei ole vaikka tällä kaudella Jamesilla on ollut vaikeampaa. Myös Fabinholla on ihan hyvä syöttötaito...
  5. F

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Hupaisaa, kuinka osa jaksaa vähätellä Poolia ja näkee edelleen jengin negatiivisessa valossa. Joukkue on sarjakärjessä ja ainoa, joka on pystynyt selkeesti haastamaan ennakkosuosikki-Cityn. CL:ssa jengi on jatkopeleissä. Hieno kausi menossa ja itse jatsoisin koko hommaa kyllä lähinnä...
  6. F

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Ihan hyvä vieraspeli Poolilta Old Trafordilla, mutta edelleen tuo viimeisen kolmanneksen peli takkuaa ja pahasti. Poolin hyökkäyksen vahvuudet eivät ole siinä, että hitaasti jauhetaan maalipaikka boksista vaan kun päästään juoksemaan vauhdilla maalia kohti. Tänään ei toiminut tuo...
  7. F

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Kukaan ei ole näin väittänytkään.
  8. F

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Hyvä avaus Poolilta. Keskikenttä on nyt se paras, mitä on mahis saada jalkeille. Matip pelottaa, mutta onneksi on van Dijk vieressä. Todella tiukka matsi tulossa. Mitä tulee mestaruuteen niin tappiokaan ei sitä vielä ratkaise. City laittaa kaikki paukut CL:n voittoon, Poolilla lienee enemmän...
  9. F

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Tyydyttävä lopputulos Poolin kannalta, kun huomioi ottelun lähtökohdat. Tolla keskuspuolustuksella Bayernin vierasmaalin estäminen oli hyvä saavutus. Lopulta Bayern jäi alkua lukuunottamatta aseettomaksi. Paikoin pelotti alakerran pallollinen pelaaminen Bayernin paineen alla, ja ihme, ettei...
  10. F

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Sikäli tässä ei ole hätää, että Pool on jäänyt tasureihin, koska se ei ole pelannut vahvuuksillaan. Prässi ei ole toiminut ja pallolinen peli on ollut aivan liian hidasta. Poolin vahvuus ei ole barcamaisessa hitaassa jauhamisessa vaikka silläkin tavalla syntyy maaleja silloin tällöin. Poolin...
  11. F

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Juuri näin. Ennakkoon vaikea matsi, mutta olosuhteet tekivät vielä haastavamman. Loska ei tosiaan tehnyt hyvää Poolin maata pitkin pelaamiselle. Syötöistä näki, kuinka ne olivat normia hitaammat ja hyökkäyspeli hidastui. Hitailla ja jauhavilla hyökkäyksillä ei päästy murtautumaan Leicesterin...
  12. F

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Heh kyllä, se siitä asiantuntemuksesta:) Mutta se meni oikein, että nihkeä oli matsi.
  13. F

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Palace ei tee kolmea maalia eikä päästä neljää. Palace voitetaan aina nihkeän esityksen ja vähämaalisen esityksen jälkeen. Veikataan 1-0 tai 2-0 Poolille.
  14. F

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Kyllä, tämä oli hyvä osoitus siitä, että Cityn ja Poolin välinen ero on aika marginaalinen. Maalipaikat meni varmastikin about tasan. Toki lopussa, kun Poolin oli hyökättävä, Citylle avautui muutama "ylimääräinen" paikka. City kuitenkin ansaitsi voittonsa. Oli hienoa seurata muutamien...
  15. F

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Ihan hyvä esitys Poolilta Cityn vieraana. Aika ympäripyöreä matsi, joka olisi voinut päättyä tasuriinkin. City oli paikoissa Sanen viimeistelyä verran terävämpi ja ansaitsi voittonsa. Pool näytti lopussa vähän puhdittomalta, kun olisi pitänyt saada kunnon kiri käyntiin. Poolilta onnustujia...
  16. F

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Niin eihän siellä ole kuin yksi viime kausien parhaista syöttelijöistä. Lisäksi mielestäni parempi laittaa nimenomaan hyviä kahden suunnan pelaajia keskikentälle, kun vastassa on City ja peli vieraskentällä eikä ole pakkovoittoa.
  17. F

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Oma veikkaus on, että Arsu-pelin ekan puolikkaan päästä päähän menon perusteella Cityä vastaan lähdetään 433:lla. Puolustuslinja on tuo mainitsemasi ja hyökkäyksen kolmikko selkeä. Keskikentälle uskon, että tulee Wijnaldum-Hendersson-Keita/Fabinho. Keskikenttä halutaan tasapainoisemmaksi ja...
  18. F

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Täytyy nostaa esille Poolin vahvuutena myös se, että joukkueen pelitapa näyttää olevan sen verran simppeli ja hyvin iskostunut kaikkiin runkopelaajiin ettei pelaaminen ole täysin riipuvainen tietystä kokoonpanosta. Kärjessä toki tarvittaneen nykyinen kolmikko tai osa siitä höystettynä...
  19. F

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Tasapeli olisi mestaruustaiston kannalta hyvä tulos. Cityn ja Poolin nykyvireet huomioiden tasapeli olisi Poolin kannalta puolestaan ihan vain ok tulos, sillä voittoonkin on täydet saumat. Mestaruutta ei tosiaan ratkaista ensi torstaina, mutta Citylle peli on elintärkeä. Pool voi sen pelin...
  20. F

    Liverpool FC 2018–2019 – saavutettujen asemien jatkumoa?

    Tarkoitin, että Poolin pitää mennä peli kerrallaan ja pitää keskittyminen aina vain siinä seuraavassa pelissä. En tarkoittanut tällä seuraavaa City-peliä vaan aina kulloistakin seuraavaa peliä. Todennäköisesti tappioita tulee Poolillekin, mutta niistä on päästävä nopeasti yli jottei tule...
Ylös