Hakutulokset

  1. F

    Sauli Niinistö presidenttinä 2012–2018

    Niin nyt ei ollut kyse yleisestä luonnon tärkeyden korostamisesta vaan myös eläimistä. Enpä muista vastaavaa nostoa muilta pressoilta tässä yhteydessä. Jenni varmastikin tässä vaikuttavana tekijänä.
  2. F

    Sauli Niinistö presidenttinä 2012–2018

    Presidentin uudenvuoden puheessa Niinistö nosti tänään pienimuotoisesti esille eläimet ja ihmisen suhteen eläimiin sekä sitä, kuinka olemme yhtä. Luonnollisesti mitään erityistä kannanottoa tähän ei liittynyt, mutta silti positiivinen tuulahdus presedentiltä. Liekö tästä osaksi kiittäminen Jenni...
  3. F

    Sauli Niinistö presidenttinä 2012–2018

    Ei, pitäisi olla myös kahvia. Ilmeisesti tuosta saadun kritiikin jälkeen Saukki päätti keskittyä muihin teemoihin.
  4. F

    Sauli Niinistö presidenttinä 2012–2018

    Aika vähissä ovat olleet viime vuosikymmeninä ne tasavaltamme presidentit, joiden takia olisi tarvinnut pelätä sotaa. Eli tällä perusteella en taputtaisi Haloselle. Tosin en välttämättä oikein muutenkaan. No toki kiitosta pitää antaa siitä, että piti esillä vähemmistöjen ja vähäosaisten asiaa...
  5. F

    Sauli Niinistö presidenttinä 2012–2018

    Ei se nyt ole ihan irrelevanttia, mitä maan ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtaja puhuu näistä asioista. Kyllä maailmallakin pienen hitusen verran kiinnitetään huomiota siihen, mitä presidenttimme lausuu.
  6. F

    Sauli Niinistö presidenttinä 2012–2018

    Politiikkaradiossa YLE:llä kyllä spekuloivat asialla ja presidentin rooli on voinut näkyä osaltaan siinä, että EK palasi neuvottelupöytään.
  7. F

    Sauli Niinistö presidenttinä 2012–2018

    Ei missään nimessä ole oikein. Näen jo kuinka heti, kun Rauman Lukko on voittanut seuraavan Suomen mestaruuden, aletaan valmistelemaan Lex Niskalaa.
  8. F

    Sauli Niinistö presidenttinä 2012–2018

    Et tietenkään ole rajoittanut, koska et siihen pysty. Kritiikkikin on vaan vähän kyseenalaista vaikka toki siinä on myös omat pointtinsa. Vaikka itsekin olen liberaali ja tuo toivotus särähtää korvaani, en lähde siitä kritisoimaan Niinistöä. Hänellä on siihen täysi oikeus.
  9. F

    Sauli Niinistö presidenttinä 2012–2018

    Tottahan toki, mutta eikö tähän liberaaliin näkemykseen kuulu se, että ei lähdetä rajoittamaan toisen ilmaisua tällä tasolla.
  10. F

    Sauli Niinistö presidenttinä 2012–2018

    Pienestä tulee sullekin oksennusreaktio. Jos presidentti haluaa toivottaa kaikille siunausta, siihen on hänellä oikeus.
  11. F

    Sauli Niinistö presidenttinä 2012–2018

    Jos todellinen ratkaisu olisi löytynyt tähän asiaan, Niinistölle olisi pitänyt myöntää Nobel ja pari muuta pystiä. Kyse on valitettavasti niin laajamittaisesta ja monimutkaisesta ongelmasta, että sitä ei yksi työryhmä Suomessa saa merkittävästi parannettua. Tarvitaan laajamittaista eri...
  12. F

    Sauli Niinistö presidenttinä 2012–2018

    Osa jengistä juhli, kun Halosesta päästiin eroon ja Niinistö tuli tilalle. Päästiin eroon siitä helkkarin muumimammasta ja kärjistäen sanottuna Suomesta piti tulla tämän jälkeen paljon parempi paikka. No, kun presidentillä ei ole nykyisin juurikaan valtaoikeuksia niissä asioissa, jotka suoraan...
  13. F

    Sauli Niinistö presidenttinä 2012–2018

    Myös presidenttimme tiedostaa tämän eikä ole tarkoittanut palkanalennuksia koskemaan pieni- tai edes keskituloisia. Samaa mieltä, että 0-linja on kohtuullinen ehdotus ja kannatan ehdottomasti sitä ainakin omalta osaltani.
  14. F

    Sauli Niinistö presidenttinä 2012–2018

    Nyt haetaan pääasiassa palkkamalttia eikä palkan alennuksia. Myös presidentinkansliasta annettiin "ohjeet" miten tätä pitää tulkita eli koskee johtoporrasta. Ei ole siis mikään keppihevonen yleiseen työmarkkinaneuvotteluun. Toivotaan, että työmarkkinaneuvotteluissa kannetaan myös vastuu ja...
  15. F

    Sauli Niinistö presidenttinä 2012–2018

    Oma näkemykseni on edelleen, että esim. Niinistö ei esimerkillään ota kantaa duunareiden palkanalennusten puolesta. Niinistö näyttää esimerkkiä, että ne joilla on mistä leikata, voivat leikata ja tulla näin vastaan. Sen sijaan niiden, joilla ei ole mistä leikata, kädenojennus on se, että eivät...
  16. F

    Sauli Niinistö presidenttinä 2012–2018

    Palkankorotuksesta voisin luopua jo tässä ja nyt ilman mitään ehtoja. Olen pitkään ihmetellyt miksi palkankorotuksia tulee vaikka talosutilanne on mitä on. Eli mulle käy ihan hyvin 0-ratkaisu täksi vuodeksi. Palkanleikkaaminen taas ei ole järkevää tavallisen palkansaajan kohdalla, koska tällöin...
  17. F

    Sauli Niinistö presidenttinä 2012–2018

    Ja jengin, johon työttömyyskin iskee pahiten. Jos punnitaan, että onko parempi olla työtön vai jättää palkkaa nostamatta niin varmasti jälkimmäinen vaihtoehto on kuitenkin lopulta parhaimpia vaikka vähän kirpaisee. Saukkia ei 25 % palkan alentaminen juurikaan kirpaise, mutta silti näyttää hyvää...
  18. F

    Sauli Niinistö presidenttinä 2012–2018

    Ei, mutta antaa sillä signaalia koko yhteiskunnalle, kuten muille johtajille. Tiukoissa paikoissa kaikkien on tultava vastaan ja Niinistö näyttää nyt esimerkkiä.
  19. F

    Sauli Niinistö presidenttinä 2012–2018

    Taas hyvä osoitus siitä, että teitpä mitä hyvänsä, siis ihan oikeasti ihan mitä hyvänsä, aina riittää epäilijöitä ja kritisoijia. Ja tämänkin takana pitäisi olla joku salajuoni...Kyllä ihmisillä riittää energiaa asioiden funtsimiseen.
Ylös