Hakutulokset

  1. F

    Vihreä Liitto

    No ei se nyt ole sama asia, kun eivät vastustaneet itsenäisyyttä. Halusivat toteuttaa sen vain eri tavalla. Ja toveri Leninin juttusilla sitä joutui porvarikin lopulta käydä, koska itsenäisyyden tunnustusta ei olisi tullut muilta mailta ilman Venäjän tunnustusta.
  2. F

    Vihreä Liitto

    Tämmöseen en ole törmännyt. SDP lähinnä halusi toteuttaa irtautumisen Venäjästä yhteistyössä bolsevikkien kanssa.
  3. F

    Vihreä Liitto

    Et ilmeisesti lukenut mitä kirjoitin. Ajat muuttuvat ja samalla myös näkemykset. Jossain vaiheessa siitä kokoomuksenkin näkemyksen muuttumisesta oli viisi vuotta. Näitä tapahtuu koko ajan ja voimme toki käyttää aikamme niistä muistettelemiseen ja kuittailemiseen. Tai sitten keskittyä...
  4. F

    Vihreä Liitto

    Niin, pointti oli, että ajat muuttuvat ja samalla myös näkemykset, mikä on vain suotavaa. Pointti ei ollut siinä, koska tämä on tapahtunut. Jossain vaiheessa siitä kokoomuksenkin näkemyksen muuttumisesta oli viisi vuotta. Näitä tapahtuu koko ajan ja voimme toki käyttää aikamme niistä...
  5. F

    Vihreä Liitto

    Kokoomus vastusti aikanaan peruskoulua. Ajat muuttuvat, näkemykset niiden mukana. Muu olisikin silkkaa idiotismia.
  6. F

    Vihreä Liitto

    Totta, enpä muistanutkaan enää näitä kaikkia Hautalan eron taustatekijöitä. Osaltaan siinä oli samoja elementtejä erossa kuin Haaviston on tapauksessa, joten tässä on päädyttävä samaan johtopäätökseen sun kanssa: se on joko Niinistö tai Haaviston jatko (johon en kauheasti enää usko).
  7. F

    Vihreä Liitto

    Ihan näin yksinkertaistahan se ei ole. Lain rikkomisissakin on eroja eikä Hautalan rikkomus ollut ihan pahimmasta päästä. Toki tämä seikka heikentää Hautalan mahdollisuuksia. Tosin myös Niinistön taustalta löytyy rikkeitä, jotka tosin eivät johtaneet mihinkään eroihin (tuskin edes avioeroon...)...
  8. F

    Vihreä Liitto

    Vihreissä on osaamista, mutta ulkopolitiikan suhteen hyvin vähän. Ohisalo ei voi missään nimessä lähteä tuohon pestiin, koska silloin jo muutenkin vähän vaikeuksissa oleva puolue olisi entistä enemmän kusessa. Ohisalo voisi skarppina kaverina kuitenkin jopa handlata tuon pestin ihan ok. Ainoa...
  9. F

    Vihreä Liitto

    Vaikka Haavisto välttäisi syytteeseen asettamisen eduskunnan päätöksen turvin, presidenttipeli on todennäköisesti pelattu. Haaviston ylle voi jäädä nyt sellainen varjo, että suosio presidenttigallupeissa tulee romahtamaan. Yllä oleva on kuitenkin toissijaista. Hallitus tarvitsee...
  10. F

    Vihreä Liitto

    Mutta pääministeriksi kuitenkin on?
  11. F

    Vihreä Liitto

    Jos ja kun Haavisto eroaa, kenestä uusi vihreä ulkoministeri? Eduskuntaryhmä täynnä keltanokkia eikä Alanko-Kahiluotokaan oikein natsaa. Lienee syytä tähytä EU-parlamenttiin; haiskahtaa Heidi Hautalle tai Ville Niinistölle.
  12. F

    Vihreä Liitto

    Olisi ihmisen oikeusturvan kestämätöntä, jos pelkästä tutkinnasta pitäisi erota ja näin kokea rangaistus. Etenkin, kun asia ei ole millään tavalla selvä. Mitäs tuumaat tilanteesta, että Haavisto eroaisi ja sitten todettaisiinkin tutkinnassa syyttömäksi; olisiko silloin oikeus toteutunut paremmin?
  13. F

    Vihreä Liitto

    Ei sitä ole täällä yhtään ylitulkittu. Kauste toivoi, että somesta saataisiin ulos "PS:n edustajat trolleineen, botteineen ja valeuutisineen". Ongelmana on tuo, että hän leimaa yhden ryhmän edustajat, mitä täällä on kritisoitu. Olisi jättänyt PS:n edustajat twiitistään pois, ja toivonut...
  14. F

    Vihreä Liitto

    Typerä ja käsittämätön twiitti Kausteelta. Emme kaipaa tässä ajassa yhtään lisää tämän tyyppistä syyllistämistä, vastakkainasettelua ja leimaamista. Kauste syyllistyy osaltaan samaan kuin ne perussuomalaiset, joita hän varmasti itsekin erityisesti kritisoi.
  15. F

    Vihreä Liitto

    Siis täh? Että politiikassa hyssyteltäisiin omaan puoleeseen liittyvistä ikävistä asioista ja kovaan ääneen huudellaan muiden puolueiden törttöilyistä? Ei helkkari, vähän teoriaosuutta tähän ympärille niin sulla poliittisen historian väikkäri valmis.
  16. F

    Vihreä Liitto

    Totta. Kun nyt nousin täältä porealtaasta ja katsoin ympärilleni, Vihreät on tosiaan täysin merkityksetön puolue. Kiitos kun perustelit asian näin täydellisesti.
  17. F

    Vihreä Liitto

    Niin esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden väheneminen tai ilmastonmuutoshan eivät ole oikeita ja todellisia asioita. Eiku. Ja mitenköhän Vihreät ovat muuttineet merkityksettömäksi puolueeksi? Maa on ennennäkemättömässä poikkeustilassa, ja Vihreät ovat olleet eri lähteiden perusteella etunenässä...
  18. F

    Vihreä Liitto

    Ymmärrän kritiikin vihreitä kohtaan, ja sille on osin perusteet. Tässä kappaleessa mennään kuitenkin mielestäni liian pitkälle. Valehteluun en ota edes kantaa, mutta kyllä vihreille tiedolla on merkitystä, varmaan eniten puolueista. Tiedon merkityksen väheksyminen olisi kuin ampuisi omaan...
  19. F

    Vihreä Liitto

    Eihän tässä ole tästä kyse. Eihän Sipilä ole missään nostanut olevansa muita oikeampi kristitty tai suurempi kristitty, vaan tuolla kristitty -käsitteellä Sipilä tuo ilmi, ettei ole lestadiolainen vaan "tavallinen" kristitty. Tekee siis nimenomaan pesäeroa "lahkolaisiin". Ei tässä ollut...
  20. F

    Vihreä Liitto

    Ei ole hyvä perustelu, koska samalla oletuksella esim. Stubbin kokoomus ja Rinteen demarit olisivat ollleet parhaita kavereita. Eivät olleet. Nyt menee pahasti ohi ja yli tää sun vuodatus. Ensinnäkin Sipilä on todennut ettei koe olevansa lestadiolainen vaan kristitty eikä hän kuulu...
Ylös