Hakutulokset

  1. F

    Hartwall Arena

    Eikähän Hartwall liikahda sitten, kun venäläiset uskovat, että pakkolunastus tulee muuten tapahtumaan. Silloin saadaan varmasti kaupat nopeasti aikaan. En jaksa uskoa, että menee lunastukseen asti. Eli täysillä vain lunastusta kohti, niin alkaa tapahtua. Eikä nyt jumalauta mennä enää kertaakaan...
  2. F

    Hartwall Arena

    Toivottavasti vielä oikeaan suuntaan.
  3. F

    Hartwall Arena

    Näinhän se on. Alkaa olla satavarmaa, että halli saadaan käyttöön vain ja ainoastaan, mikäli kaupunki/valtio sen ottaa väkisin.
  4. F

    Hartwall Arena

    Jotain näissä jutuissa jää kertomatta. Käsittääkseni Garden on huomattavasti pidemmällä kuin tämä uusi viritelmä, ja Hartwallkin kummittelee edelleen Helsingissä. En jaksa millään uskoa, että 17 000 katsojan areena pysyisi millään kannattavana ilman Jokereita tai HIFK:ta, mielellään molempia.
  5. F

    Hartwall Arena

    Oman muistikuvan mukaan juuri ennen KHL:ää Areenalla oli erittäin hyvä meininki, Wikipedia kertoo viimeiselle kolmelle kaudelle keskiarvot 9173, 9828 ja 9252. Mainittakoon kuitenkin, että KHL-vuosille syystä tai toisesta mainitaan yli 10k keskiarvoja. Ainahan noissa on ilmaa eli kausari tai...
  6. F

    Hartwall Arena

    Venäläiset osaavat kyllä rahaliikenteen porsaanreiät. Olettaen että rahojen ei ole pakko olla suoraan halliyhtiön tililtä, niin kaipa tuon maksun voi suorittaa myös Suomen ulkopuoliselta tililtä, ja sehän käy vaikka Turkista tai vastaavasta kuravaltiosta. Ihan sama. Ei tuota hallia saada...
  7. F

    Hartwall Arena

    Kolme lammasta sille taholle, joka on tuon erityisluvan ylipäätään siunannut. Toivottavasti pankki on nyt ihan lopullisesti lopettanut verirahojen välittämisen.
  8. F

    Hartwall Arena

    Vihdoin elonmerkkejä, arvelisin että vuoden päästä halli on jo takaisin käytössä. Hienoa Jokereiden kannalta (tavallaan, vai onko liian iso Mestikseen?), mutta hienoa myös tapahtumien osalta. Tässä kun asuu 10min päässä hallista, niin olisi hienoa jos saataisiin isoja artisteja kylään.
  9. F

    Hartwall Arena

    Hallibisnes lienee erilaista kuin 10-20 vuotta sitten. Nykyään mikä tahansa pubilaulaja vetää areenan täyteen, eikä siihen tarvita kansainvälistä supertähteä. Onhan tästä ollut puhettakin, mutta juuri ennen koronaa taisi Areena olla ihan toimiva bisnes. Ja olisi varmasti vielä toimivampi, jos...
  10. F

    Hartwall Arena

    Tätä meinasin itsekin kommentoida. Garden kuitenkin ilmeisesti jossain määrin etenee ja Hartwall ratkennee 1-2 vuoden sisään. Kolme tuon kokoluokan areenaa on aika helvetisti yhteen kaupunkiin, varsinkin kun ison maailman esiintyjillä on ollut jo ennestään paha tapa jättää Suomi kohteliaasti...
  11. F

    Hartwall Arena

    Tässä todennäköinen syy ASM Globalin jannujen Suomen reissulle: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009531705.html Toki eihän tämä sulje pois mahdollisia Areenan kuvioita.
  12. F

    Hartwall Arena

    Sen vielä ymmärtää, että kaupallinen toiminta on paussilla Areenalla, mutta avaisi edes nuo kaksi jäätä käyttöön junioritoimintaan. Luulisi sen verran hauista olevan kaupungilla/valtiolla.
  13. F

    Hartwall Arena

    Jokerit 100% hyväksyttävällä taustaporukalla ja avoimuudella, tai ei Jokereita lainkaan. Minulle ei kelpaa mikään kädenlämmin, harkimonhajuinen versio. Surullista, jos joillekin kelpaa tämä Jollen viritys.
  14. F

    Hartwall Arena

    Oma mielipide Areenasta on kääntynyt siihen, että toivottavasti tilanne ei ratkea vielä aikoihin. Jos nyt Areena vapautuisikin Jokereiden käyttöön, se olisi vapaudu vankilasta -kortti Jollen mysteeriporukalle. Mitä pidempään Areena on solmussa, sitä huonommaksi mysteeriporukan tilanne menee.
  15. F

    Hartwall Arena

    Puhumattakaan siitä kansallisesta ja kansainvälisestä kärsimyksestä, että jengi joutuu käymään Tampereella.
  16. F

    Hartwall Arena

    Jokohan tapahtuu? https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009210299.html
  17. F

    Hartwall Arena

    Sehän tästä puuttuukin, että ohituskaistaa tulee uusi ostaja ja lyö mottipäisen tarjouksen tämän mysteeriporukan päälle. Vaikka rahat suljetulle tilille meneekin, niin eiköhän korkein tarjous voita.
  18. F

    Hartwall Arena

    Vaikea sanoa, mitä mieltä pitäisi olla tällaisesta poppoosta. Selvästi Areena intresseissä ja jotenkin tuntuu siltä, että Jokerit olisi pakollinen paha. Toki jos tuote saadaan siihen kuntoon, että 30 kotipeliä vetää 10 000+ katsojaa laaki, niin rahakasta sekin on. Tällaisen kasvottoman...
  19. F

    Hartwall Arena

    Areena tuskin toimii millään tapaa järkevästi, jos otetaan 30 liigaottelua pois kalenterista. Jääkiekko + tapahtumat voi toimia, mutta ei vain toinen. Juuri nyt näyttää siltä, että lahoaa sijoilleen koko talo.
  20. F

    Hartwall Arena

    Ihmettelen todella kovaan ääneen, jos yksikään ostajista ei ole mikään kiinalainen taho.
Ylös