Hakutulokset

  1. F

    Ketjukoostumukset kaudella 2018–2019

    Toimistolla varmaan oletettiin kauden loppuvan ennen välieriä :-)
  2. F

    Ketjukoostumukset kaudella 2018–2019

    Nuo nyt pitävät paikkansa yhtä hyvin kuin Trumpin vaalipuheet. Siis oikeasti, fanien puolesta on hienoa, että HIFK sivuilleen kirjoittaa tuon tilanteen, mutta nuo tilanteet elävät jossain täysin omassa rinnakkaistodellisuudessa, jossa esim. ajan määritelmä on aivan eri, kuin tällä planeetalla.
  3. F

    Ketjukoostumukset kaudella 2018–2019

    Sama homma, itsekin tulen pitkästä aikaa taas hallille ja juuri positiivisin ajatuksin. Luultavasti kolmas erä menee siis kokonaisuudessaan Brewer streetillä.
  4. F

    Ketjukoostumukset kaudella 2018–2019

    Olen edelleen eri mieltä, mielestäni pelit kolleissa on juuri niitä, jotka eivät enää palvele häntä. Ei tuon tasoinen ja ikäinen lupaus pelaa enää kolmatta kautta A-junnuissa kun voisi pelata jo miehissä - oli se sitten Liigaa tai Mestistä. Ja tämä on myös juuri sitä yksilöä ajatellen.
  5. F

    Ketjukoostumukset kaudella 2018–2019

    Yritettäis sitten laittaa vaikka mestikseen. Ja toi viimeinen lause on täysin spekulaatioita kuten seuraavakin; tuossa kun olisi ensimmäisessä erässä painanut toisesta ylivoimasta uunin, niin siinä sitä itseluottamusta saa. Nyt kun peli on näin paskaa tolla porukalla niin nämä nuoret tuovat...
  6. F

    Ketjukoostumukset kaudella 2018–2019

    Enemmän kuin Nykopp ja Petrell koko kauden ajalta. Miksi sitä itseluottamusta ei voi rakentaa Liigassa?
  7. F

    Ketjukoostumukset kaudella 2018–2019

    Lundell nostettu ykköskentän vasempaan laitaan Tyrväisen ja Raskin kanssa. Saa nähdä miten pelaaminen onnistuu laidalta. Nordgren pelaa Santalan ja Kangasniemen kanssa.
  8. F

    Ketjukoostumukset kaudella 2018–2019

    Ooraid, ei siinä. Ootko funtsinut tarjoavasi palveluitasi jollekin ammattiseuralle? Varmasti löytyisi ottajia.
  9. F

    Ketjukoostumukset kaudella 2018–2019

    Oli kyllä muukin nippu niin onneton, että ihan hyvin olisi voinut antaa myös Winbergille enemmän minuutteja. Tuo on oikeasti sellainen peliaika, ettei nuori pelaaja saa välttämättä mitään aikaan ja on vielä sen verran jännittynyt että hommat räjähtää ihan reisille.
  10. F

    Ketjukoostumukset kaudella 2018–2019

    Siihen asti kunnes tuo kuuluisa sentteri saadaan, niin mielellään näkisin Lundellin pelaavan Kangasniemen ja Lession välissä. Ainakin antaisin mahdollisuuden siihen ja jos ei toimi niin sitten vaihtoon.
  11. F

    Ketjukoostumukset kaudella 2018–2019

    Kyllä nyt jäällä oleva nippu ainakin yrittää kaikkensa. Vituttaa nähdä Lundell kahden koohottajan kanssa. Voitaisiin kokeilla vaikka Lessio - Lundell - Kangasniemi jos kaikki pelaajat ovat joskus terveenä samaan aikaan.
  12. F

    Ketjukoostumukset kaudella 2018–2019

    On joo, mutta jos kesätreenit ovat menneet loukkaantumisen takia pieleen, niin nyt on Kolleissa pystynyt kuromaan sitä kiinni. Tärkeintä tosiaan saada Nordgren täysin kuntoon eikä riskeerata terveydellä. Pelaaminen miehiä vastaan on kuitenkin paljon fyysisempää verrattuna nuoriin.
  13. F

    Ketjukoostumukset kaudella 2018–2019

    Lessio on ihan hyvä pitää nelosketjussa kun ei näyttänyt ainakaan vielä tiistaina tietävän milloin kiekosta tulee luopua. Tappaisi täysin Santalan ja Kangasniemen pelaamisen. Tallberg ei myöskään ole viime kevään liidossa, niin myös häneltä odotetaan tasonnostoa. Toivottavasti Selin saa Lession...
  14. F

    Ketjukoostumukset kaudella 2018–2019

    Miksei tähän voitu laittaa Engbergiä. Åsten on hyvä nelosketjun pelaaja, muttei hänestä ylempiin kenttiin ole hyötyä. Taikka sitten vaikka Tallberg tuohon.
  15. F

    Ketjukoostumukset kaudella 2018–2019

    Kyllä Jääskä on junnuna vetänyt enemmän sentterinä kun laiturina. Saattaa pelaa miehissä paremmin keskellä kuin laiturina - toivottavasti vain pärjää aloituksissa tarpeeksi hyvin.
  16. F

    Ketjukoostumukset kaudella 2018–2019

    Muutoin samaa mieltä sentteritonteista, mutta jostain syystä mulla on ihan järkyttävä luotto Lundellin kehittymiseen. Oonkohan saanut jostain samaa rohtoa kuin Nybondas ottaa aamuisin...
Ylös